Kirjoittajat: Olli Haukkovaara ja Rainer HäggblomRankka työ vaatii rankat huvit. Lintuharrastajille se tarkoitti tänä kesänä pitkää retkeä räkän keskelle Lappiin, missä ei koronasta juuri huolta ole, mutta hyttysiä, mäkäriä, polttiaisia ja paarmoja piisaa. Ja lintuja myös, niin peruslajeja kuin harvinaisuuksia. Tapaamamme harvinaisuudet ja muut poikkeukselliset havainnot on tässä artikkelissa korostettu lihavoituna.
3. heinäkuuta 2021
Lähdimme matkaan aamulla 3. heinäkuuta. Käytimme itäistä reittiä eli ajoimme Koillismaan kautta Lappiin. Aivan ensimmäinen kohde oli Pohjois-Savossa Siilinjärvellä sijaitseva Raasion allas. Raasio (noin 150 ha) on Yara-konsernille kuuluvan apatiittikaivoksen pumppausvesien läpijuoksutusallas, ja altaan lietteiset rannat ovat viime vuosina kasvittuneet monin paikoin. Raasiossa toimii Lintuyhdistys Kuikan kahlaajarengastusasema.
 |
Kuoveja ja pikkukuoveja Raasion lietteillä |
Päivä oli helteinen mutta siitä huolimatta Raasiossa oli kahlaajia varsin hyvin ja useita lajeja. Lietteiltä löytyi kuoveja, pikkukuoveja, töyhtöhyyppiä, tyllejä, pikkutyllejä, suosirrejä, lapinsirri, valkovikloja, punajalkavikloja, liroja ja pisteenä iin päälle jopa lampiviklo! Myös metsäjänikset olivat mukavia etelän rusakoihin tottuneille. Hieno alku retkelle!
Siilinjärveltä matka jatkui kohti Kajaania, Otanmäen lintuvesialtaalle. Allas on entinen Rautaruukin kaivoksen ja Otanmäen jätevedenpuhdistamon jätevesiallas, nykyään yksi Pohjois-Suomen tärkeimmistä lintujen levähdyspaikoista. Raasioon verrattuna Otanmäen allas on enemmän vesilintujen suosiossa, mutta oli sielläkin kahlaajia, mm. mustaviklo uutena lajina retkelle ja samalla retken 50. laji. Kirjasimme koko retken ajan kaikki havainnot tarkasti ja seurasimme samalla retken lajimäärän kasvua. Otanmäen altaalta retkelle uusia lajeja löytyi 9 kpl, mm. suokukko, 10 uiveloa, 5 punasotkaa ja kaksi koiras ruskosuohaukkaa.
 |
Tukkasotkia ja valkoviklo Otanmäen altaalla |
Kajaanista suuntasimme kohti Kuusamoa ja pian ylitimme poronhoitoalueen etelärajan, ensimmäinen poro pällisteli keskellä valtatietä Hyrynsalmella. Hyrynsalmen – Suomussalmen rajalla meitä ilahdutti retken ensimmäinen lapintiainen. Matka sujui joutuisasti ja Kuusamoon saavuimme alkuillasta. Poikkesimme ensin keskustan kupeessa Torankijärvellä, mistä löysimme mm. noin 330 telkkää ja 70 tukkasotkaa, kuikkiakin oli järvellä 8. Keskustasta suuntasimme Valtavaaralle päin, ajomatkalla Nissinvaaran kohdalla tuli mukava havainto, kun teeriemo ylitti tien 10 poikasen kera.
 |
Teeren poikasia Kuusamossa, kuva tuulilasin läpi |
Valtavaaralla kohtasimme aggressiivista räkkää ensimmäisen kerran ja isoja paukamia nousi nopeasti kaulalle, niskaan, lippalakin rajaan ja kämmenselkiin, kun OFF! - pullo jäi autolle. Illan komppaus tuotti mm. 4 sinipyrstöä, tosin hieman vaisusti laulavia ja kutsuääntä toistelevia lintuja. Pohjantikka Valtavaaralla oli myös mukava yllätys.
4. heinäkuuta 2021
Yön vietimme Kuusamon Viipusjärven leirintäalueella. Hieman huonosti nukuttu ja lyhyeksi jäänyt yö satunnaisine heräämisineen tuotti mm. lähellä laulavan pohjansirkun, kutsuääniä päästelevän lapintiaisen ja surisevan kehrääjän, joka myöhemmin paljastui harvinaisuudeksi Koillismaalla!
Valtavaara tarjoili meille parastaan heti aamusta; mm. 3 pohjantikkaa, 3 sinipyrstöä, kymmenkunta kirjosiipikäpylintua, kulorastaan ja kaiken kukkuraksi Valtavaaran Saarualla vaaralta laskevan puron varressa virtavästäräkin! Hienosti alkoi toinenkin retkipäivä!
 |
Virtavästäräkki Saaruan purolla |
Bongariliiton Lintutiedotus muutti hieman matkasuunnitelmaamme. Ranualta löytyi paksujalka ja koska pieni mutka länteen päin ei matkantekoa haitannut, lähdimme sitä katsomaan. Paikalle saavuttuamme paksujalka oli kuitenkin kateissa. Etsijöitä oli vähän, meidän lisäksemme vain yksi hieman vanhempi pariskunta. Aikaa paloikin Ranualla puolisentoista tuntia, mutta lopulta paksujalka löytyi samalta mullospellolta, missä se aiemmin oli nähty. Paksujalka poseerasi meille hienosti ja aikamme sitä ihailtuamme, jatkoimme matkaa kohti pohjoista.
 |
Ranuan paksujalka |
Kemijärvellä pysähdyimme Kostamon ja Varrion välissä olevalle Ojanaavalle, mistä löysimme nopeasti mm. 4 pikkusirkkua ja yhden pohjansirkun. Yksi pikkusirkuista jopa näyttäytyi meille hienosti!
 |
Pikkusirkku Ojanaavalla |
Kemijärveltä matka jatkui Savukoskelle, missä oli ensimmäinen aapasuokohteemme, upea Sokanaapa. Lintutornille kuului mm. riekko, käki ja pikkukuovi, aapasuolla tallusteli kurkia poikasineen, lintutornilla ilahduttivat aivan vieressä poseeranneet keltavästäräkit.
 |
Keltavästäräkki Sokanaavan lintutornilla
|
 |
Kurkipari Sokanaavalla |
Sodankylän Ilmakkiaavalta löysimme retken ainoan lapinharakan. Myyräkannat olivat selvästi pohjamudissa, samoin tietyt myyränsyöjät, kuten sinisuohaukat sekä hiiri- ja suopöllöt myös täysin kateissa. Harmi, petolintuja olisi ollut mukava nähdä enemmän ja tunturisopulikin jäi yhä haaveeksi.
Inariin saavuimme alkuillasta ja poikkesimme Saariselälle, Kaunispään huipulle. Kaunispäällä oli kuitenkin liikaa ihmisiä, ainoat keräkurmitsat näimme kaukoputkilla kaukana kilometrin päässä Iisakkipään pohjoishuipulla. Yllättävin havainto oli kuitenkin lapinkirvinen, yksinäinen lintu, mikään ei viitannut pesintään, joten kyseessä oli ilmeisesti pesinnässä epäonnistunut naaraslintu, joka oli jostain pohjoisempaa lähtenyt kiertelemään. Kaunispäältä löytyi myös retken 100. laji, kapustarinta, joka oli paennut ihmisiä kauas koillisrinteen alaosiin.
5. heinäkuuta 2021
Ensimmäinen yö Ivalon leirintäalueella jäi lyhyeksi ja aikaisen heräämisen jälkeen suuntasimme auton nokan kohti Karigasniemeä. Päivän pääkohde oli Piesjänkä tuntureiden kupeessa, josta löysimme useita hienoja lajeja! Lapinuunilintuja löytyi 3, tosin kaikki hyvin piilottelevia eli jo pesiviä, vesipääskyjä 4, samoin lapinsirkkuja 4, keräkurmitsoita 3 ja upea 11 tunturikihun parvi hyönteisiä saalistamassa! Näiden lisäksi Piesjängällä oli myös lapinsirrejä, tyllejä, pikkukuoveja, kapustarintoja, kurkia ja paljon muuta, pienenä yllätyksenä poroerotusalueella myös 1 laulava viherpeippo.
 |
Yksi Piesjängän tunturikihuista
|
 |
Vesipääsky Piesjängän poroerotuksen lähilammella
|
Piesjängältä siirryimme hieman länteen, Karigasniemen Áilegas tunturin maastoon. Päätieltä tunturiin nousevan tien alkupäässä meitä hätkähdytti ylitsemme lentänyt oudosti äännellyt pikkulintu. Emme olleet koskaan kuulleet vastaavaa linnun ääntä. Ääni koostui kahdesta erilaisesta äänestä, joista toinen oli hyvin korkea, nopea "hi-hi-hi-hi-hi" ja toinen kuiva rätinä "trrrrrrrrr".
Korkea ääni toistui peräkkäin 2-3 kertaa ja rätinä kerran eli:
hi-hi-hi-hi-hi - hi-hi-hi-hi-hi - hi-hi-hi-hi-hi - trrrrrrrrr - hi-hi-hi-hi-hi - hi-hi-hi-hi-hi - trrrrrrrrr - hi-hi-hi-hi-hi - hi-hi-hi-hi-hi - hi-hi-hi-hi-hi - trrrrrrrrr - hi-hi-hi-hi-hi - hi-hi-hi-hi-hi - trrrrrrrrr jne.
Jälkeenpäin laji selvisi, kyseessä oli ”äänivammainen” eli poikkeuksellisesti laulava urpiainen. Muitakin ”poikkeavasti” laulavia lintuja löysimme, etenkin punakylkirastaat hämmensivät meitä pari kertaa.
Karigasniemen Áilegas tunturin maasto oli pettymys. Emme nousseet ihan Áilegakselle asti, vaan viereiselle Láŋká – tunturille ja se riitti; maasto oli rutikuivaa ja maanpinta halkeillut kuivuudessa. Lintuja oli varsin vähän, parhaimpina yksi Piesjängän suuntaan lentänyt tunturikihu sekä kaksi pulmusta Láŋkán ylärinteillä.
 |
Rainer ja kapustarinta Láŋkán ylärinteillä.
|
Poikkesimme Karigasniemelle kahville, Inarijoella näimme ensimmäisen lapintiiran ja kahvilan vedenalaisesta kamerasta ensimmäiset lohet. Lohitilanne Tenojoella on edelleen huono, vedenpinta alhaalla ja vesi liian lämmintä. Niinpä saimme heittää romukoppaan myös haaveet kirjohylkeen näkemisestä.
 |
Liro Karigasniementien varressa |
Karigasniemeltä palasimme pikkuhiljaa takaisin kohti Ivaloa, pysähdellen järvien, jokien ja aapojen kohdilla. Paras pysähdyspaikka oli Muotkanruoktu, missä erämaakahvilan isäntä oli isolla talvilinturuokinnallaan saanut taviokuurnan ja pohjansirkun pesimään kahvilan / lomakylän pihapiirissä. Pohjansirkku lauloi liki kahvilan oven pielessä, ja taviokuurnat ruokkivat poikastaan rakennuksen kulmalla koivun oksalla, läheisellä järvellä uiskenteli uivelo pöntön lähellä ja sinirintakin esittäytyi.
 |
Taviokuurnat Muotkanruoktulla |
Illansuussa poikkesimme ensin Inarin Toivoniemen lintutornilla. Kyseinen torni on oikeastaan enemmän näkötorni, kuin lintutorni. Sieltä hallitsee valtavan laajan alueen ja näkee monen kilometrin päähän, mutta pelkillä kiikareilla siellä ei oikein pärjää, kaukoputki on todella tarpeellinen. Tornista näkyi lähinnä jonkin verran vesilintuja sekä lokkeja ja tiiroja, mielenkiintoisimpina 16 jouhisorsaa, selkälokki ja tornin ympärillä taukoamatta soidinlentoa lentävät laulavat urpiaiset. Näiden lisäksi meille hieman sattui ja tapahtui; Ollin kaukoputki kaatui rajussa tuulessa tornin ylätasanteella, mutta säilyi onneksi ehjänä. Rainer poistui tornista hieman aiemmin metsän puolelle tekniselle tauolle ja palasi sieltä paarmojen pahoinpitelemänä, täynnä punaisia paukamia.
 |
Urpiainen soidinlennossa |
Toivoniemestä suuntasimme Ivalon Mellanaavalle, missä on kunnan jätevedenpuhdistamo ja Lapin Lintutieteellisen Yhdistyksen rengastusasema. Paikalla oli kohtalaisesti vesilintuja, mm. yksi koiras heinätavi ja todellisena yllätyksenä portin pielessä laulanut luhtakerttunen, vasta kaikkien aikojen kolmas havainto Lapista. Luhtakerttunen tänä kesänä kaukana pohjoisessa ei kuitenkaan ole valtava yllätys, koska lämpimät / kuumat virtaukset etelästä olivat jatkuneet jo pitkään. Lähellä Mellanaapaa, Ivalon Raviradan kohdalla näimme myös uuttukyyhkyn, Lapin ja koko Suomen pohjoisin havainto lajista tänä vuonna.
6. heinäkuuta 2021
Jälleen aikainen herääminen Ivalon leirintäalueella ja matka jatkui yhä pohjoisemmaksi. Ivalon pohjoispuolella, Ukonjärvellä, näimme ensimmäiset kaakkurit ja toisaalta viimeiset kuikat etelä-pohjois suunnassa. Kuukkelit pysyivät piilossa Ivalon Kaamaseen saakka, missä näimme ensimmäisen tien poskessa. Vähän pohjoisempana, Utsjoen Vuolit Cuokkajávrin pohjoispäässä löysimme jo viiden kuukkelin parven. Lähellä näitä kuukkeleita, Guhkesluoppal järven rantamännikössä kiikitti käenpiika, tämäkin Lapin ja koko Suomen pohjoisin havainto lajista tänä vuonna.
 |
Kuukkeli Vuolit Cuokkajávrin pohjoispäässä |
Ivalon puolelta, Kaamasen erämaa alueelta päätien varresta löysimme mielenkiintoisen lintujärven, nimeltään Joutilasjärvi. Järvellä oli paljon isoja vesilintupoikueita; jouhisorsia, haapanoita, telkkiä ja taveja. Viereisellä Lihavakalajärvillä oli mm. 4 mustalintua ja 27 tukkasotkaa. Nämä kaksi järveä olivatkin tällä retkellä Tunturilapin parhaat lintujärvet, kaikki muut järvet ja lammet mitä näimme, olivat pääosin täysin tyhjiä vesilinnuista!
Utsjoen Keneskosken kohdalla, lähellä Kevon tutkimusaseman risteystä, repsikan puolella istunut Olli huomasi jotain kirkkaan keltaista yhdellä vesikivellä. Erittäin todennäköinen virtavästäräkki, jota ei kuitenkaan enää löytynyt, kun palasimme paikalle. Hieman pohjoisempana, Bajit Suolojávrilla kellui 4 mustalintua.
Utsjoelle päästyämme poikkesimme yhdellä lapinuunilintu reviirillä. Lintu löytyi, mutta tämäkin oli hyvin piilotteleva, varmastikin jo pesivä. Lapinuunilintuetsinnän lomassa näimme myös yhden punamyyrän.
Seuraava kohteemme oli Utsjoen Áilegas tunturi. Laelle johtavan yksityistien ”tietulli” oli helppo maksaa kännykän kautta. Yleensäkin lintuharrastajan kannattaa nousta tunturille autolla, jos vain mahdollista, sillä auto on mainio piilokoju, jota esim. kiirunat eivät pelkää, kuten kävellen lähestyvää ihmistä. Tämä Áilegas paljastui paljon paremmaksi lintupaikaksi, kuin Karigasniemen Áilegas. Utsjoella vain tunturin ylin huippu oli kuiva ja pystysuunnassa parikymmentä metriä alempaa löytyi reheviä puronvarsia ja pieniä suolätäköitä. Lintuja oli paljon, ylätasanteelta löysimme mm. noin 10 lapinsirkkua, 2 keräkurmitsaa ja 2 pikkukuovia. Ja useita perhosharrastajia. Kysyimme eräältä, onko hän nähnyt kiirunaa. Ei ollut, vaikka oli jo viikon pyydystellyt perhosia tunturin laella. Hmmm… tästä vedimme nopeasti johtopäätöksen, että kiirunat ovat nyt hieman alempana, jossakin monista kosteista puronvarsista. Ja tästä alkoi armoton komppaaminen, jonka lopputuloksena saimme kirjata havaintovihkoihimme kiirunan, sinirintoja, paljakalla reviiriä pitäviä punakylkirastaita ynnä muita.
 |
Lapinsirkku Utsjoen Áilegas tunturilla |
 |
Keräkurmitsa Áilegas tunturin laella |
 |
Pikkukuovi Áilegas tunturin laella
|
Áilegakselta lähdimme kohti itää, Nuorgamiin. Matkalla Boratbokcán kohdalla näkyi esiaikuinen
maakotka Norjan puolella. Nuorgamin kylällä oli varpusia, mutta pikkuvarpusista ei ollut tietoakaan näin pohjoisessa. Varsinainen kohteemme oli Pulmankijärvi eli Buolbmatjávri, jonne käännyttiin Nuorgamista. Tie Pulmankijärvelle kulki avoimella tundralla, Isonkivenvaaran eli Stuorrageađgevárrin ylitse, jonka huipulla pysähdyimme. Kaukaa Norjan ja Suomen välisen rajan suunnalta kuului piekanan naukumista, lounaispuolen soilta
punakuirin ääntä, lähellä huusivat tyllit, kapustarinnat ja lirot. Jostain itäpuolelta kuului myös metsähanhen ääntä, olisikohan ollut tundrametsähanhi?
 |
Tylli Stuorrageađgevárrilla |
Lähempänä Pulmankijärven rantaa, missä olimme taas tunturikoivuvyöhykkeellä, lauloivat sinirinnat, järripeippoja oli paljon, samoin punakylkirastaita. Hieman yllättäen myös hernekerttu lauloi koivikossa, erittäin pohjoinen havainto sekin, Tiiran mukaan seuraavaksi pohjoisin tänä kesänä on ollut Enontekiön Ounastunturilla ja valtaosa havainnoista on Pello – Kemijärvi linjan eteläpuolelta. Pulmankijärven koivikoiden mukavin laji oli kuitenkin komea vanha koiras tundraurpiainen.
Jos tämän lukija käy joskus Pulmankijärvellä, kannattaa hänen käydä myös aivan järven eteläpäässä sijaitsevalla jokisuistolla, nimeltään Buolbmatjohnjálbmi. Suiston hallitsee parhaiten kaukoputkella Pulmankijärven eteläpäähän menevän tien varresta, jonka rinnekoivikkoon on avattu kaksi aukkoa, joista on suistoon hyvä näkyvyys. Suistossa on lintuja luonnollisesti parhaiten varmastikin kevät- ja syysmuuton aikana, heinäkuun alussa siellä oli vain pari rantasipiä ja muutama vesilintu.
7. heinäkuuta 2021
Vetsikon leirintäalue Tenojoen rannassa Utsjoen itäpuolella oli erinomainen yöpymispaikka – jos nyt ei räkkää huomioida. Räkästä oli haittaa lähinnä vain silloin kun tuuli tyyntyi, mm. telttaa pystyttäessä jolloin ötököitä tunki korvakäytäviin, nenäonteloihin ja kurkkuun. Leirintäalueella vietimmekin iltaa lähinnä Tenojoen rantaviivalla, missä kävi tuulenvire miltei koko ajan. Joella meitä viihdyttivät mm. kaakkuri pariskunta, joka huuteli siellä lähes läpi yön. Tukkakoskelo oli Tenojoen tavallisin vesilintu, lokkilinnuista yleisin puolestaan kalalokki, toisena lapintiira. Pääskyistä joella näkyi vain törmäpääskyjä.
Tänään lähdimme Tenojoen vartta länteen päin. Tie on kaunis ja olisi jopa upea, ehkä Suomen kaunein, jos maisemia Tenojoelle avattaisiin eikä matkailijan tarvitsisi ajella tunturikoivurännissä, josta ei näe kuin puita ja taivasta. Tien varressa on monta levähdyspaikkaa, joista ei näe maisemia ollenkaan, kun ympärillä on vain sankkaa koivikkoa. Utsjoen kunnan kannattaisi panostaa enemmän matkailuun, ei ainoastaan esitteitä julkaisemalla mutta myös parantamalla näkymiä Tenojoelle. Samoin tuntureille johtavilla yksityisteillä liikkumista kannattaisi helpottaa Utsjoen Áilegas – tunturille johtavan tien tapaan.
 |
Báktevárrin maisemat |
Onneksi sentään parhaalla paikalla Báktevárrin mutkassa on hulppeat näkymät Norjan puolelle. Viistosti alavirtaan vastarannalla näkyy hylätty maakotkan pesä. Sen suunnalta kuului useaan kertaan piekanan ääni. Norjan puolen laaksossa saalisteli tuulihaukka ja merikotka, sekä suuri jalohaukka, joka oli todennäköisesti tunturihaukka, mutta liian kaukana varmuudella määritettäväksi. Muita mukavia lajeja paikalla olivat kaksi kaakkuria ja lapintiainen. Yllättäen huomasimme viettäneemme Báktevárrin mutkassa neljä tuntia, koko ajan ilmatilaa ja jokivartta tarkkaillen. No, toki osa ajasta meni nokipannukahvin keittoon ja aamupalasta nauttimiseen.
Báktevárrista jatkoimme etelään kohti Nuvvusta, missä rinteet Tenojokeen ovat Suomen puolelle jyrkimmät ja lähimpänä tietä. Eikä siellä kauaa tarvinnut odottaakaan, kun sepelrastaat alkoivat laulaa ylärinteellä. Matkalla löysimme myös Nuvttenjárgasta aktiivisesti laulavan ja hienosti esillä olleen lapinuunilinnun.
 |
Nuvttenjárgan lapinuunilintu |
Nuvvuksessa kävimme jälleen Áilegas tunturilla, jo kolmannella saman nimisellä. Pitkään ihmettelimme mitä Áilegas tarkoittaa. Kysyimme nimestä Karigasniemen K-Marketin kassalta, mutta varmaa vastausta ei tullut. Vasta päivää myöhemmin Enontekiöllä asia selvisi; áilegas = korkea. Itse asiassa ihan loogista.
Nuvvuksen Áilegas oli myös hyvä lintupaikka. Itse paljakka oli liian kuiva ja karu, mutta rinteen puolivälissä pulppusi kymmeniä lähteitä, jotka pitivät Áilegasin ja Ruvtžavárrin välisen Áilegasjohkan jokilaakson kosteana. Laaksossa ja sen rinteillä näimme mm. kolme paria sinirintoja, jotka kuskasivat koko ajan ruokaa poikasilleen, keräkurmitsan, kapustarintoja, liroja, tyllin yms.
Paluumatkalla Nuvvuksesta Vetsikkoon meitä ilahdutti Fierránjohkassa koppelo tien varressa, laulava sepelrastas Sávjabáktin rinteellä ja muuttohaukka Tenojoen yllä Luossagoatnelvárrin kohdalla.
 |
Koppelo Fierránjohkassa |
Illalla Vetsikon leirintäalueella meitä tuli moikkaamaan Matti Sulko, joka oli seudulla rengastamassa uiveloita ja muita Lapin lintuja. Oli mukava tavata Matti pitkästä aikaa, juttelimme pitkään hiljalleen hämärtyvässä yöttömän yön illassa.
 |
Tukkakoskelo - Tenojoen yleisin vesilintu |
8. heinäkuuta 2021
Sulkon Matin vinkin pohjalta starttasimme aamulla aikaisin ja suuntasimme etelän sijaan aluksi itään, Nuorgamin suuntaan, missä nousimme Njallavárrille. Hieno tunturi sekin, lintuja mukavasti. Riekko tepasteli hiekkatiellä edessämme tunturikoivuvyöhykkeen ylärajalla, mutta ei väistänyt koivikkoon vaan tepasteli suoraan paljakalle. Oli aika yllättävää nähdä riekko niin korkealla, avoimessa maastossa. Neljä tunturikihua saalisteli huipun lähellä joko myyriä tai linnunpoikasia. Kapustarintoja paikalla oli kaksi paria ja yksinäinen lapinsirkku sekä mahdollinen tundraurpiainen.
 |
Riekko Njallavárrilla
|
 |
Njallavárrin tunturikihu
|
Njallavárrilta suuntasimme kohti etelää, kotimatka alkoi, mutta ilman kiirettä, pysähdellen monessa paikkaa. Rainer huomasi Inarin Lihavakalajärven kohdalla nuoren karhun, joka ylitti tien takanamme. Inarin lounaispuolella, Menesjärvellä, näimme vaihteeksi taas kuukkelin, Nauramanrahkalla (Nauramajänkä) havaitsimme kaksi jänkäsirriäistä, Allivuotsossa metsokukon, Kittilässä taas riekon ja lapintiaisen sekä useita pohjansirkkuja ja pyyn. Suasselän metsäalueella Olli huomasi tien sivussa suuren aikuisen karhun, jo päivän toinen karhu! Myös orava, kettu ja hirvi tuli matkan varrella nähtyä. Nisäkkäistä ehkä yllättävin karhujen jälkeen on ollut näätä, sillä näimme niitä yhteensä 4 viikon aikana.
Enontekiöllä meitä odottivat salamoivat ukkospilvet. Rankimmat kuurot menivät kuitenkin vierestä ohitse ja selvisimme liki kuivina käynnistä Yrjö Kokon Lintutornilla Hetassa. Lintutornin lähellä näimme lapintiaisen paremmin kuin kertaakaan aiemmin tällä retkellä, tintti pyöri mäntyjen alaoksilla hyvin lähellä meitä.
Enontekiöllä pääkohteemme oli Lapin kärkikaartiin kuuluva lintuvesi Sotkajärvi. Ensivilkaisulta paljain silmin järvi näytti hieman tyhjältä, mutta tarkempi kaukoputkilla selailu paljasti järveltä mm. noin 150 tukkasotkaa, 70 telkkää, 6 uiveloa sekä muuttohaukan, joka nappasi jonkin vesilinnun ja lähti kuljettamaan saalistaan jonnekin kauas, ilmeisesti pesälle.
Illalla pysähdyimme vielä Kuttasessa, mistä hiekkakuopan reunalta pääsimme tarkkailemaan pientä osaa Muonionjoen varren valtavasta suoalueiden ketjusta. Tarkkailemamme suon nimi oli Palovuoma. Lyhyehkön tarkkailun tuloksena oli mm. riekko, pikkukuovi, 60–70 törmäpääskyä, pieni jalohaukka (todennäköinen ampuhaukka), kurkia, valkovikloja ym.
 |
Kuttasen törmäpääskyjä |
Yöksi jäimme Muonion Harrinivaan, mistä ei juuri mieleenpainuvia havaintoja tullut, yksinäinen valkoviklo lensi Muonionjokea seuraillen kohti etelää.
9. heinäkuuta 2021
Aamulla suuntasimme etelän sijasta vaihteeksi itään, Pallastunturille (Bállasduottar). Ennen Pallasta poikkesimme kuitenkin Sammaltunturinlaatas – nimisellä havumetsärinteellä, missä meitä odottivat mm. ampuhaukka ja hienosti esittäytynyt, innokkaasti laulanut 2-kv sinipyrstö.
 |
Sammaltunturinlaatasen sinipyrstö |
Pallaksella, tarkemmin luontokeskuksen lähellä Vatikurussa meitä odotti taas virtavästäräkki. Ei kun, eipä sittenkään… Kurun pohjalta, puron varresta kuului mielestämme selvä virtavästäräkin ääni. Se jopa reagoi virtavästäräkki atrappiin, kun soitimme hetken virtaväiskin kutsuääntä kännykästä, vastaamalla samalla äänellä – mutta ei tullut näkyviin. Laskeuduimme varovasti lähemmäksi puroa, ääni kuului ihan läheltä mutta virtavästäräkkiä ei vaan näkynyt – sen sijaan edessämme oli yhtäkkiä nuori koskikara, joka avasi nokkansa ja kutsui taas emoaan aivan virtavästäräkkimäisellä äänellä! Emo lennähtikin paikalle saman tien. Oppia ikä kaikki, näin se vaan menee. Ensi kerralla, kun virtavästäräkin tai nuoren koskikaran ääni kuuluu jostain puron varresta, sitä ei merkitä havaintovihkoon ennen kuin äänen tuottaja on selvitetty.
 |
Vatikurun koskikarat |
Pallastunturilla huomasimme myös saman, mitä jo pohjoisempana noteerasimme; järripeipoilla on nyt hyvä vuosi, pesinnät ovat onnistuneet ja maastossa on runsaasti nuoria järrejä. Syysmuutolla voidaankin tänä vuonna nähdä isoja järripeippomassoja.
 |
Järripeipon poikanen Pallastunturilla |
Pallastunturin itäpuolelta, Harrisaajossa, löysimme vielä retken viimeisen lapinuunilinnun ja kuukkelin. Pallakselta suuntasimme ohi Levin jälleen etelään, kohti Pelloa ja Pellonjärveä. Pellonjärvellä on kaksi lintutornia, joista kävimme itärannan tornilla Hannunrannassa katselemassa järven linnustoa. Pellonjärvi on hieno paikka, siellä on keskellä kesääkin lintuja ja nisäkkäitä (tällä kertaa hirvi ja metsäjänis) mukavasti näkyvissä. Mutta tornin edusta kaipaa siivousta eli puiden kaatoa, pian tornista ei näe juuri mitään.
Ylitornion upean Portimojärven lintutornilla tornin edustan umpeenkasvu oli vielä pahemmalla tolalla. Ylipitkät puut estävät jo näkyvyyttä pahasti, pienellä raivauksella tilanne paranisi huomattavasti. Portimojärven kesäinen linnusto oli Pellonjärveä mielenkiintoisempi; ainakin 14 härkälintua, 1 mustalintu, kanadanhanhi 2ad + 6 pull ja hieman huolestuttavasti naurulokkeja 105 ad + 1 juv. Olivatko nämä naurulokit Portimojärven pesimäkantaa vaiko syysmuutolla sinne pysähtyneitä? Jos ne olivat pesimäkantaa, mitä on tapahtunut muille poikasille?
Etelä-Lapissa olimme edelleen ja Pellosta ajomatka jatkui kohti Torniota. Siellä poikkesimme Tornionjoen suistossa, Alkunkarinlahden eteläisellä lintutornilla, haaveena rantakurvin näkeminen. Haaveet rapisivat kuitenkin nopeasti, alueella ei ollut lainkaan lietettä. Linnusto lahdella oli aika köyhää, lähinnä jokusia vesilintuja poikasineen. Tornin polulla sentään näimme lapinmyyrän ja tornista käsin huomasimme todella suuren piisamin, joka oli arviolta 80 cm pitkä, kuonosta hännän päähän.
Tornion mukavimmat lintuhavainnot tulivat Puuluodon Oraskerin niityiltä, missä ruokaili 49 kuovia ja satakunta kottaraista, sekä kapustarinta, punajalkaviklo ja pari töyhtöhyyppää. Kävimme myös Raumonjärven pelloilla, mutta sieltä ei juuri näin keskikesällä löytynyt mitään mainittavampaa.
Illan aikana poistuimme Lapista ylitettyämme Simon ja Iin välisen rajan. Merihelmi Camping odotti meitä, todella mukava leirintäalue meren rannassa. Merellä ui merihanhia, merivesi oli lämmintä ja uinnin jälkeen uni maittoi hyvin.
10. heinäkuuta 2021
Viimeinen täysi retkivuorokausi muuttui Lapin retkestä Perämeren / Pohjanlahden rannikkoretkeksi. Aamulla ajoimme Oulun ja Limingan peltoaukeiden läpi kohti Liminganlahden Virkkulan lintutornia. Täällä oli ilmeisesti myyriä, sillä heti aamutuimaan pelloilla saalisteli jo tuulihaukka, hiirihaukka sekä ruskosuohaukka. Juuri ennen tuloamme oli siellä saalistellut myös suopöllö… Mustavariksia oli paljon, isoin parvi noin 100.
 |
Kahlaajia Liminganlahdella |
Liminganlahti ei pettänyt tälläkään kertaa. Kahlaajia ja vesilintuja oli runsaasti, Virkkulan tornille näkyi esim. noin 450 tavia, 290 liroa, 85 suokukkoa ja 55 valkovikloa. Mukavia olivat myös
8 mustapyrstökuiria, 9 mustavikloa, 9 ruskosuohaukkaa ja luhtahuitti. Tornille johtava polun varrella lauloi outo lintu, aivan kuin ruokosirkkalintu, mutta väärässä biotoopissa, koivun latvassa. Latvasta löytyi niittykirvinen, joka sirisi aktiivisesti kuin sirkkalintu.
 |
Niittykirvinen Liminganlahdella, laji oli yksi retken yleisimmistä linnuista |
Rainer ei ollut koskaan käynyt Tauvossa, joten suuntasimme seuraavaksi Siikajoelle. Paikka oli Ollille vanhastaan tuttu, mutta koska edellisestä käynnistä oli jo parikymmentä vuotta, katsoimme varmuuden vuoksi ohjeita Pohjois-Pohjanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen sivustolta. Ohje oli selkeä: ”Tauvonniemen suosituimpaan havainnointipaikkaan, Ulkonokan reunalla olevan Raahen kaupungin virkistysalueen rantaan pääset Tauvon tieltä. Aja tietä nelisen kilometriä ja käänny oikealle Itä-Tauvon tielle. Tien pääura vie virkistysalueelle. Sieltä menee polku Ulkonokan rantadyynille vuonna 1996 rakennetulle lintutornille. Tornista näet hyvin sekä Merikylänlahdelle että Ulkonokan lieterannoille.”
Kirjallinen ohje oli selkeä, mutta pahasti vanhentunut. Itätauvontien päässä löytyi virkistysalueeseen kuuluva, osittain romahtanut keittokatos, lintutornia ei näkynyt missään. Mahtaako lintutornia olla edes enää olemassa? Missään ei ollut myöskään mitään viitoitusta mahdolliselle lintutornille.
 |
Virkistysalueen vähemmän houkutteleva keittokatos |
Ulkonokalle oli lähes mahdoton nähdä sen enempää Merikylänlahden rannasta kuin luonnonsuojelualueen rajalta. Ulkonokalta tuuli mukavasti, mutta harvinaisuuksia ei näkynyt, kahlaajien ääniä kuului rajalle, muutama viklo lensi ylitse, samoin naaras ruskosuohaukka, ilmeisesti vesimyyrä kynsissään, jonnekin pesäpaikkansa suuntaan. Eipä tarvitse toista kertaa tuonne vaivautua, ellei sinne nouse joskus uutta tornia. Pohjois-Pohjanmaan Lintutieteellisen Yhdistys voisi myös tarkistaa ohjeidensa ajantasaisuuden, ettei toisten lintuharrastajien tarvitse pettyä Ulkonokan – Merikylänlahden rantapusikoissa rämpiessä.
Poikkesimme vielä jäätelöllä Tauvon kalasataman kahviossa, jatkoimme matkaa ja lähdimme etsimään arosuohaukkaa, josta saimme vinkin Virkkulan tornissa. Arosuohaukka pariskunta löytyikin vinkatulta paikalta, oli hienoa seurata niiden saalistusta. Olimme yllättäen ilmeisesti suhteellisen lähellä pesäpaikkaa, koska naaras laskeutui saaliin kanssa männyn latvaan noin 150 metrin päähän, ei syönyt saalista, eikä tehnyt elettäkään laskeutuakseen ilmeiselle pesälle vaan tarkkaili koko ajan meitä. Poistuimme nopeasti paikalta, ettemme aiheuttaisi häiriötä haukoille. Arosuohaukkojen näkeminen korvasi hyvin Tauvossa käynnin aiheuttaman pettymyksen.
 |
Arosuohaukka naaras pesän lähellä |
Matka jatkui rannikkoa pitkin etelään päin. Raahen Pattijokisuun pohjoishaarassa oli uusi upea lintutorni erinomaisella paikalla kalastaman kupeessa, tornista oli hienot näkymät Mikonkarinrivin rantalietteille ja viereiseen Kuusisaareen. Lintuja oli paljon; kahlaajia jonkin verran, mm. karikukko ja meriharakka uusina lajeina retkelle. Hanhia oli hyvin; merihanhia laskimme 118, valkoposkihanhia noin 30 ja kanadanhanhia 14. Paikalta löytyi myös räyskä sekä 3 pikkutiiraa, niiden lisäksi myös kala- ja lapintiiroja.
Pyhäjoen Yppärissä poikkesimme Harmissa. Rajalahden – Perilahden suojelualueen lammille ei näemmä enää näe vierestä kulkevalta tieltä. Onkohan maankohoaminen aiheuttanut kasviston muutoksia, Olli muisteli, että aikoinaan tieltä olisi ollut hyvä näkymä lampien vesialueelle. Nyt paikalle tarvitsisi ehdottomasti lintutornin. Yksinäinen lapasorsa sentään näkyi lennossa ja nuolihaukka saalisteli korentoja Perilahden yllä, samoin pääskyjä oli lammen yllä kohtalaisesti.
 |
Kalajoen suistoa |
Seuraava kohteemme oli Kalajoen suisto ja siellä Holmanperän lintutorni. Täälläkään ei ollut mitään opasteita, pitkospuista puhumattakaan. Holmanperän torni on hienolla paikalla, mutta veden ollessa korkealla, sinne ei pääse lenkkitossut jalassa. Suistoon oli kertynyt valtavasti naurulokkeja, niiden syysmuutto on jo täydessä vauhdissa. Laskimme suistosta noin 2500 naurulokkia, josta nuoria vain noin 20. Kalalokkeja oli noin 300, harmaalokkeja samoin noin 300, selkälokkeja noin 20 aikuista ja 1 nuori sekä 1 pikkulokki. Kahlaajia oli täälläkin mukavasti; suosirrejä 28, liroja 30, valkovikloja 15, mustavikloja 4, punajalkavikloja 6, suokukkoja 6, tyllejä 4, meriharakoita 3, töyhtöhyyppiä 20 sekä pikkukuovi. Vesilintuja oli mm 3 jouhisorsaa ja 1 harmaasorsa, joka oli retken 150. lintulaji. Paikalle tullut vanha merikotka ajoi kaikki suiston linnut hetkeksi lentoon.
Ja taas matka jatkui… seuraava stoppi oli Kokkolan Marinkaisessa, Harjukarin lintutornilla. Täällä oli todella paljon kahlaajia, valtalajina suokukko, joita laskimme noin 120. Muuten kahlaajalajisto oli hyvin samanlaista kuin Kalajoen suistossa, kahlaajien kokonaismäärä tornin edustalla noin 230. Näitä länsirannikon lintulahtia ja jokisuistoja kun kiertelee, ei voi muuta kuin olla kateellinen siellä asuville lintuharrastajille.
 |
Kahlaajia Harjukarin lintutornilla |
Rannikkoretkipäivämme oli vain pintaraapaisu Vaasan ja Oulun välin lintupaikoille. Mieli tekisi viettää siellä joskus kokonainen viikonloppu tai vaikka syysloma parhaaseen kahlaajien syysmuuttoaikaan. Ties mitä sieltä vielä löytäisikään…
 |
Kuovi vahti poikasiaan Vaasan Söderfjärdenillä |
Kokkolasta ajoimme vielä retkemme viimeiseen pisteeseen, Korsnäsin Molpen kylälle. Tavoitteena oli havaita sieltä ilmoitettu viirusirkkalintu ja tavoite onnistui. Viirusirkkalintu oli retkemme 154. ja samalla viimeinen laji.
11. heinäkuuta 2021
Jostain syystä kesäyössä ei näkynyt muita nisäkkäitä kuin yksi määrittämätön lepakko. Korsnäsistä ajoimme yön selässä kohti Hämettä ja Ollin hypättyä pois Valkeakoskella, Rainer jatkoi vielä Helsinkiin.
Retki oli lähes täydellisen onnistunut, täydellinen siitä olisi tullut, jos myyrätilanne olisi ollut parempi ja petolintuja olisi näkynyt normaalisti.
Kirjoittaja:
Olli Haukkovaara
BirdLife Keski-Häme
Puheenjohtaja
