Keski-Hämeen pöllölajit – Myös nämä helmikuun yön solistit ovat ilmastonmuutoksen uhreja

 

Katse tekee pöllöistä inhimillisen ja viisaan näköisiä. Kymmenisen vuotta sitten helmipöllö oli Valkeakosken seudulla yleinen kuusikkokorpien asukki, nyttemmin sen kanta taantunut rajusti. Kuva: Risto Vilpas

Helmikuun illan pimeys hiljentää Keski-Hämeen kevättalvisen luonnon. Tiaiset ja tikat hakeutuvat yöpymiskoloilleen, rastaat tiheisiin kuusikoihin. Musteneva ilta ei sammuta siipifaunan sykettä. Yöllä metsissä komennon ottavat suurisilmäiset, äänettömästi pehmeän untuvan lailla saalistavat pöllöt. Niiden öisestä elämästä havaitaan usein vain salaperäiset äänet ja varjomaisesti liikkuvat hahmot. Elintavoiltaan pöllöt muistuttavat haukkalintuja. Molemmat syövät lihaa ja pyydystävät ravinnokseen lintuja, pikkunisäkkäitä ja sammakoita. Ne eivät kuitenkaan ole sukua petolinnuille, vaan lähimmät sukulaiset löytyvät kehrääjälinnuista. Pöllöt pesivät pöntössä, kannon päissä tai vanhoissa risupesissä. Huuhkaja suosii kallion ulkonemia kivenlohkareiden suojassa.

Valkeakosken seudulla pesii kuusi pöllölajia

Pöllöjen silmät ovat suuntautuneet eteenpäin, kuin ihmisellä. Katse tekee pöllöistä inhimillisen ja viisaan näköisiä. Maassamme on kiikaroitu peräti kolmetoista pöllölajia, joista kymmenen kuuluu pesimälinnustoomme. Pienin on punatulkun kokoinen varpuspöllö, suurin huuhkaja, joka on linnustomme mahtavampia. Valkeakosken seudulla pesii kuusi lajia, edellä mainittujen lisäksi lehto-, viiru-, helmi- ja sarvipöllö. Lapin luonnossa esiintyvät tunturi-, hiiri- ja lapinpöllö nälkävaeltavat Pirkanmaalle saalisravintotilanteen romahtaessa. Rantaniityillä tavattava suopöllö lienee joskus pesinyt Koskin seudulla, mutta sen pesäpoikasia ei ole koskaan rengastettu.

Varpuspöllö vaanii lintulautojen läheisyydessä

Euroopan pienimmän pöllön, varpuspöllön, tapaa usein talvisin linturuokinnalta, missä saalistettavaksi piisaa pikkulintuja. Koostaan huolimatta varpuspöllö on pulleavartaloinen ja voimakasrakenteinen. Se vaanii lintulaudan likellä monesti päiväsaikaan.

Varpuspöllön vierailu lintulaudan maastossa ei aina tarkoita sitä, että pöllö tavoittelisi laudan lintuvieraita, vaan se on yhtä kiinnostunut pikkujyrsijöistä, jotka uskaltautuvat etsimään laudalta pudonneita jyviä. Varpuspöllö myös varastoi saaliita linnunpönttöihin.

Hyypiät kävivät sukupuuton partaalla

Huuhkajan, Euroopan suurimman pöllön, ruokalistalle kuuluu riistaeläimiä. Jo vuonna 1868 "Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus" määritteli huuhkajan ryöstölinnuksi, joka on hävitettävä. Huhuilevista huuhkajista eli hyypiöistä maksettiin tapporahaa vuoteen 1951 asti. Metsästäjät kohdistivat komeimpaan pöllöömme vuosikymmeniä ankaraa vainoa. Laji oli kuolla sukupuuttoon Suomesta.

Rauhoituksen ja elinmahdollisuuksien parantumisen myötä kanta elpyi 1900-luvun loppupuolella. Kaatopaikoilla oli hyypiöille tarjolla runsaasti helppoa ravintoa, rottia ja puluja. Taantuminen alkoi uudelleen 2000-luvulla. Uudet kaatopaikkadirektiivit vähensivät huuhkajien apajia. Eloperäistä yhdyskuntajätettä sai loppusijoittaa kaatopaikalle vuosivuodelta vähemmän.

Takavuosina lähimmillään Koskin keskustaa pesi huuhkajapari Kalatonlahden teollisuuskaatopaikan kallioleikkauksessa.

Lehtopöllö, suuripäinen ja lyhytpystöinen laji

Lehtopöllö on yön lapsi, päivät se viettää oksistoon piiloutuneena. Hämärän tullen se alkaa saalistamaan. Laji kotiutui Suomeen vasta 1800-luvun lopulla.

Lehtopöllö viihtyy kulttuurimaisemassa viljelysten äärellä, kunhan vaan suojaista metsikköä on tarjolla. Se voi pesiä myös pihapiirissä. Tämän kevään ensimmäisen lehtopöllöparin vuorohuhuilua Jussi Kallio kuuli Yrjölän asuntoalueella jo tammikuun viimeisellä viikolla. Ehkäpä pariskunta pesii Yrjölänlahden telkänpöntössä?

”Lehtarin” puhdassointinen ääni lienee monelle tuttu erityisesti TV:n brittidekkarisarjoista, missä niiden ääntä käytetään yömaisemien jännitystä tehostamaan.

Valkeakoskella viirupöllöjä asustelee muun muassa Pyörönmaan metsissä. Kuva: Risto Vilpas

Viirupöllö on ravinto-opportunisti

Viirupöllö on sekametsien paikkalintu. Pöllölaji on tunnettu aggressiivisuudestaan, emolintu voi puolustaa poikaspesää raivokkaasti. Viirupöllökoiraan soidinhuuto on kumeasti koiran haukkua muistuttava kumea puhallus, sen soidinääni ei ole kovin kantava kuin muiden pöllöjen.

Valkeakoskella viirupöllöjä asustelee muun muassa Ahvenjärventien varrella Pyörönmaan metsissä.

Helmipöllö on räkättirastaan kokoinen

Helmipöllö viihtyy havumetsäalueilla, se ja helmikuu kuuluvat yhteen. Silloin saloilla alkaa kaikua helmipöllön puputussoidin. Ääntelijä on pöllökoiras, joka jankkaavavalla ”pu-pu-pu-pu-pupu” puputuksellaan yrittää lumota kuuloetäisyydellä olevia naaraita.

”Helmarit” vaeltavat suurin joukoin nälkävuosina eri ilmansuuntiin. Kymmenisen vuotta sitten se oli Valkeakosken seudulla yleinen kuusikkokorpien asukki, nyttemmin sen kanta taantunut rajusti. Pöllöasiantuntija, -rengastaja Keijo Ruuskasen mukaan helmipöllö on pesinyt seudullamme viime vuosina vain muutaman parin voimin. Vanhoja kuusimetsiä on Etelä-Pirkanmaalla liian vähän jäljellä. Taimikoiden ensiharvennetut hoitometsät ovat liian harvoja helmipöllölle. Ne eivät löydä niistä suojaa isompia saalistajia kuten viiru- ja lehtopöllöä sekä kanahaukkaa vastaan. Avomailla saalistaminen on helmipöllölle iso riski, sen oma henki on vaarassa. ”Helmari” pysyttelisi mieluiten kuusikossa lähellä kotikoloaan metsämyyriä väijyen.

Sarvipöllö saalistaa kulttuurimaisemassa

Pääosa Suomen pöllöistä on metsälintuja, mutta sarvipöllö on sopeutunut saalistamaan kulttuurimaisemassa, avoimilla viljelymailla. Se onkin seudullamme ohittanut helmipöllön runsaudessa.

Sarvipöllölle kelpaa pesimäpaikaksi viljelysten ja avomaiden keskellä oleva metsäsaareke. Se on helpoin löytää alkukesän yönä, jolloin ruokaa kerjäävät poikaset piiskuttavat pellonreunassa, joita kuulee erityisesti Sääksmäen Saarioispuolella.

Miksi pöllöillä menee huonosti?

Luonnonvarakeskus (Luke)on asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön edistämiseksi. Luken tutkijat ovat todenneet, että vuosi 2008 oli kaikkien aikojen myyrähuippu Etelä-Suomessa, tämä jälkeen nopeaa myyräkantojen kasvua ei ole tapahtunut. Ilmastonmuutos on vaikuttanut myyräsykleihin. Kosteitten kelien ja pakkasjaksojen vaihtelu on ollut myyrille myrkkyä, myös avohakkuiden ja pakettipeltojen heinittymisellä on ollut negatiivinen vaikutus. Ympäristön muuttuessa peltomyyrä on vallannut metsämyyrien asuttamia elinpiirejä.

Toisin kuin metsämyyrät, peltomyyrät elävät hyvin pienialaisilla biotoopeilla. Se johtaa suotuisissa olosuhteissa nopeaan kannan kasvuun. Tiheä myyräkanta kasvattaa hetkellisesti niitä syövien myös pikkupetojen kuten ketun, näädän, lumikon ja kärpän kantoja. Seuraa peltomyyräkannan romahdus, jonka jälkeen kasvanut petopopulaatio vaeltelee lähialueilla verottaen myös metsäalueiden metsämyyriä. Pikkupedot siis vaikuttavat myyräkantoihin.

Myyräkantojen romahdus ei riitä pöllöjen ahdingon koko selitykseksi – muun muassa helmipöllön väheneminen alkoi Valkeakosken seudulla aikaisemmin kuin myyräsyklit alkoivat vaihdella ja kadota.

Mikäli pöllöjä halutaan varjella, pitäisi suojella myös niiden elinympäristö. Luonnonsuojelussamme on heikkous. Uhanalaiset lajit on suojeltu, mutta niiden elinympäristöt eivät ole aina suojelun piirissä.

Kirjoittaja:

Risto Vilpas
BirdLife Keski-Häme
Tiedotusvastaava