Taidetta
Siitä se taas lähti, perjantai 4.9. kello 17:00,
osallistumisemme Valkeakosken lintuharrastajien perinteiseen syyslinturalliin.
Tämä kyseinen linturalli on jo vuodesta 1981 alkaen ollut yhdistyksen toiminnan
yksi eniten osallistujia mukaan saanut tapahtuma. Vuorokausi retkeilyä eri
puolilla yhdistyksen toimialuetta, hyvien ystävien kera, etsien kaikki
mahdolliset lintulajit joita alueelta löytyy. Tosin joukkue josta tämä
kirjoitus kertoo, on vuosi toisensa jälkeen ollut huippujoukkueisiin nähden se
”retkeilysarjalainen”. Tosin tuo nimitys ei ole koskaan liiemmin mieltä
häirinnyt, sillä parasta on hauska meininki ja siinä ohessa uusien lintulajien
löytyminen lajikaavakkeen täytteeksi.
Tämän
ensimmäisen päivän, siis perjantain kuten koko rallin reitti oli lähtiessä
täysin ajankohdan hetkellisten mieltymysten varassa. Lähdimme siis kohti
”jotain sopivaa kohdetta”. Suunta Sääksmäentietä Huittulaan ja Vatastentielle,
matkalla heti kohta västäräkki retken ensimmäisenä lajina. Vatastentietä
ajaessa tienvarren suuren navetan pihasta lähti varislintujen parvi, kaksi
korppia puolenkymmentä varista ja harakka. Tämän jälkeen pysäköimme tienvarteen
maissipellon tuntumaan ja jäimme tarkkailemaan maisemaa.
Tiklit
Kohde oli
yllättävän mainio lajistollisesti sillä noiden kahden korpin vielä matkatessa
kohti Ritvalan takamaata, alkoi lähistöllä tapahtua. Peltotien
ohdakekasvustosta lähti toistakymmentä tikliä käsittävä parvi lentoon
laskeutuen lieteallasta reunustavaan lehtipuukasvustoon. Kauempana oleviin
kahteen kuivuneeseen kuuseen ilmaantui pienin väliajoin aina joku uusi laji
näytille pajulintu, tiltaltti, metsäkirvinen, peippo ja räkättirastas.
Ympäristössäkin tapahtui, yli lensi sääksi, naakka ja maissipellosta
keltasirkkujen ja pikkuvarpusten sekaparvi sekä muutamia sepelkyyhkyjä.
Rautiainen passasi itsensä tien yli kulkevalle sähkölangalle ja me totesimme
aikaa kuluneen sen verran, että joku mainitsi tuon lentävän bongarilauseen:
”Tää on nähty!”
Härveli tulee ja härveli menee
Vain hetki
ehdittiin matkata kun tuli käsky pysähtyä. Vatasen pellolla oli valtaisa
sepelkyyhkyjen rastaiden ja kahlaajien parvi. Töyhtöhyyppiä ja suokukkoja, sekä
ainakin yksi keltavästäräkki, lisäksi yksi uuttukyyhky, mutta se jäi sitten
rallilistaan kirjaamatta koska vain yksi jäsen sen ryhmästä havaitsi. Toisella
suunnalla, selän takana löytyi, ennen niin komean nyttemmin hakatun mäen
jättökuusen latvassa oleva käpytikka. Tikkaa katsottaessa kauempana taustalla
lensi varpushaukka. Hauskana episodina
oli kotikutoinen, pikkupojan ajama maastokulkuneuvo, joka vahvasti savuten ja
äänekkäästi hävisi tien mutkan taa. Ja heti kun pääsimme jatkamaan matkaa taas
uusi laji, lintu jonka paras tuntomerkki on se, että sillä ei ole mitään
tuntomerkkejä. Lähes mitättömän näköinen, tasaisen kellertävänruskeanharmaa
lintulaji lehtokerttu, on yksi pajulinnun kanssa huonoimmin tunnettuja
lintujamme.
Pajulintu
Ennen Arrantien
risteystä lähti tieltä kivitasku, joka sitten rallin ajan oli peltoalueiden ja
osin jopa metsäteidenkin yleisin lintulaji. Vähäjärven itäpuolen pikkusuon
kelon latvassa päivysti tuulihaukka, petolintulaji, joiden nähtyjen yksilöiden
määrä rallin aikana nousi pitkästi toiselle kymmenelle. Kariniemeen,
Vanajanselän rantaan pääsimme ilman uusia lajeja. Täällä oli hiljaista, selkävesi
oli lähes vaahtopäissä, ja lokkeja lennossa jossain kaukana selkäveden toisella
puolen. Naaras isokoskelo sentään lensi rannan tuntumaan ja kun totesi että
tuli uutena lajina kirjatuksi poistui paikalta. Muutama kalalokki lensi editsemme
ja selän toisella puolen saimme kaukoputken näkökenttään neljän kurjen seurueen
matkaamassa kohti itää. Perjantain viimeinen laji oli rallissa Limojärven
metsäautotien varrella tiksuttava punarinta, 29 lajia ja kello oli hiukan yli
kahdeksan illalla kun päätimme lopetella ja jatkaa seuraavana aamuna kello
07:00. Illalla vielä ennen kun menin nukkumaan, puputti helmipöllö jossain
Naakan koulun suunnalla, sitä vain ei voinut ottaa lajilistalle.
Kurjet
Uusi aamu ja
uusi päivä, lähdimme siis liikkeelle sovitusti heti seitsemältä ja kohti
pohjoista
periferiaa. Ulvajanniemeen matkatessa pysähdyimme Ulvajanlahden
Talassaaren sillalla, josta saimme sinisorsan, Lidl’in muovikassia ei huomioitu
lajilistaan. Painonjoella oli vain kolmisenkymmentä sinisorsaa, mutta ei muita
vesiäisiä. Ahvenjärventien varresta saimme hippiäisen sekä vihervarpusen ja
kauempaa kuului palokärki, mutta kaksi muuta jäsentä olivat sen verran
unenpöpperössä, että eivät ääntä kuulleet. Tosin hetkeä myöhemmin kuitenkin jo
niin paljon hereillä, että huomasivat kaksi koirasteertä hakkuuaukean puissa.
Maununkorven tienristeyksen tuntumassa pyy ja melkoinen räkättirastaiden parvi
tien varren pihlajissa. Tuosta parvesta nähtiin useampikin punakylkirastas
uutena lajina listalle.
Palokärki
Ilman uusia lajihavaintoja
ajoimme siirtymätaipaleen Ideaparkin kautta Lempäälän Ahtialanjärvelle.
Taisimme olla ainut joukkue joka ei käyttänyt venettä ja käynyt Lokkisaaren
kahlaajia listaamassa. Tyydyimme lokoisasti kiikaroimaan ja kaukoputkeilemaan
Käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen puoleisen rannan rakennuksen terassilta järven
linnustoa. Eihän niitä tällä kurin paljoa tullut, mutta kymmenen lajia
kuitenkin; nokikana, telkkä, tukkasotka, harmaahaikara, tavi, silkkiuikku,
harmaalokki, haapana, laulujoutsen ja ruskosuohaukka. Jatkoimme Lipontielle
jossa lähellä Pärjäntien risteystä talitiainen ja pensastasku. Pysähdyttyämme
Lännenojan kohdalle Liponselän tyhjyyttä kiikaroimaan löytyi lähistöltä närhi
ja töyhtötiainen.
Pensastasku
Seuraavaksi
matkasimme taas kohti Metsäkansaa, jossa Metsäkansan Tapiolan
nuorisoseurantaloa ennen, taas peräti kaksi tuulihaukkaa. Näiden tuulihaukkojen
vuoksi oli lähellä että olisimme missanneet seuraavan lajin. Lintu istui heti Metsäkansan
vanhan kansakoulun jälkeisen pellon ylittävällä sähkölinjalla. Oli taas kun
yhteinen toteamus, että tuulihaukka, mutta sitten iski hirvittävä epäilys. Auto
seis ja ulos, kiikarilla katsoen tajusi heti että kyseessä on erilainen
kyyhkylaji mitä aiemmin on paikkakunnalla tullut nähtyä – turturikyyhky. Lintu
oli mielettömän arka ja olisi ilmeisesti pitänyt olla noita hirmuobjektiiveja
jos siitä olisi kunnon valokuvan saanut ja sitten se lähti lentoon kohti
etelää. Tulipa kuitenkin varmistettua lajilleen.
Niin kaukana, turturikyyhky
Niittystenjärven kohdalla ainakin ”sadan yksilön” viherpeippoparvi ja
seuraavassa kohteessa vanhan tutun maatilan pihapiirissä pettämätön
normivarpusparvi – varpunen (Passer domesticus). Rariteettikaavaketta ei vielä
onneksi tarvitse tuosta aiemmin runsaslukuisesta lajista tehdä. Seuraavaksi
Konhonvuolteelle, josta merimetso Makkarakarin läheiseltä luodolta. Konhosta
alkoi siirtymätaipale Valkeakosken itäpuolelle ja Tervasaaren yllä lentävistä
kesykyyhkyistä uusi laji listalle.
Mallasselkää tutkailimme kahdesta kohteesta.
Leppälän rannasta kuikkapari ja toki muutamia merimetsoja, Äimäläntien varren
Kurjenkallion edustalla ruokaili yksinäinen kanadanhanhi laulujoutsenpari ja
kaksi sinisorsaa, naaras ja vaihtopukuinen koiras. Kaukana Kyäntaanniemenen
karikolla pari merimetsoa joista toisen kaula, rinta ja vatsa loistavan
valkoinen. Tullessamme Kurjenkalliolle kuului tiaisten ääntä korkealta puiden
latvuksista, joukko osoittautui löyhäksi kuusitiaisparveksi joka muodostui
ilmeisesti vielä yhdessä liikkuvasta poikueesta. Samaan aikaan kuului käpytikan
tjik-ääntä ja heti perään itselleni tuttua harmaapäätikan pehmeämpi kyk-ääni ja
hetkeä myöhemmin kaksi harmaapäätikkaa lennähti läheisen kelon latvaan.
Sinisorsat
Tykölänjärven
uuden tornin ympäristö osoittautui pelkäksi tornilla käynniksi ja aloimme
palailla takaisin kohti kaupunkia ruokataukoa viettämään. Korkeakankaalta
Veikko Hakulisentien varren maansiirtolaanilta tavoitimme vielä sinitiaisen
ennen siirtymistä Pizzan pariin. Ruokailun jälkeen siirryimme Kalatonlahden
maisemoidulle kaatopaikalle, jossa kähmyili pensaskerttu ja mustapääkerttu
rinteen alla olevassa raitapöheikössä. Ylhäältä saimme ruohostosta lentoon pari
niittykirvistä, mutta kiuru jäi saamatta. Alas laskeutuessamme ja siirtyessämme
tietä kohti murskekasoja lähti edestä lentoon loistavan keltainen västäräkki.
Lintu lensi sen verran nopeasti suuren läjityskasan taa että emme saaneet siitä
kunnon määritystä ja se jäi sitten epävarmaksi ”sittikseksi”, milläpä muulla on
keltainen pää? Autolle palatessa mekasti Holmin suunnalla palokärki.
Tämän jälkeen
laskimme aikaa olevan vielä lähes kolme tuntia, mutta mitään järkevää kohdetta
ei tullut mielemme. Siispä päädyimme ajamaan Rapolan kartanon tuntumaan.
Kartanon puiston marjapensaista sitten se kaivattu mustarastas ainakin
puolenkymmenen yksilön voimin, laulurastaita oli paikalla mustarastaitakin
enemmän. Viidennumerolle suunnatessamme ja hämmästellessämme satamääräistä
venepaljoutta saimme karikolta merilokin listaamme.
Staijausta
Jostain syystä
alkoi jo jonkin asteinen turtumus tulla ajatuksiin ja ”viimeisillä voimilla”
sitten päädyimme kiertämään Tarttilan kylän kautta Päivölänmäelle ja sitä
kautta sitten vain ajelua kohti Linnasten peltolakeutta. Nyt jo satoi kunnolla
vettä, joten autossa istuen kiikaroimme Kalvolan rajalla peltoja Itkon kartanon
suuntaan jossa ruokaili Oikolanjoen takaisella pellolla puolensataa kurkea.
Loppuajan kävimme kiertämässä Lahisten peltotiet ja sinne matkatessa tien
varresta lähti retkemme viimeinen listalaji punatulkku. Palatessamme kaupunkiin
ralliaika päättyi Haapasaaressa juuri hetkeä ennen Vallonjärven laskujoen
siltaa, se oli siinä 69 lintulajia ja järkyttävä 223 kilometrin taivallus,
josta pääosa oli noita siirtymätaipaleita kohteesta toiseen. Hirveän vähän me
hävisimme voittajajoukkueelle, vaivaiset kolmekymmentä lajia.
Joka tapauksessa tuli taas repullinen mieleenpainuvia
muistoja hyvien ystävien seurassa vietetyistä hetkistä, kiitos siitä ystävät
kalliit. Samoin myös muiden joukkueiden jäsenille, ilman teidän mukanaoloanne
tämä vuosittainen seutukunnan syksyisten lintulajien esiin hakemiseksi
kehitetty kisa jäisi järjestämättä.
Kivitasku
Kirjoittaja:
Jorma Ahola
