"Kultaa vuolemassa"

    Patavuoren kivilouhos

Aamuun on aina hauska herätä. Lauantai postilaatikon kolahdus, kello 03:25, mutta en sentään siihen herännyt vaan hiukan aiemmin. Taivaanranta idän suunnalla alkoi jo vaaleta, eikä auringon nousuun ollut kuin kolmisen tuntia. Nousin kuitenkin ylös ja aloitin tavanomaiset aamutoimet kahvin keittoineen ja muine arkisine askareineen. Ensin kuitenkin selasin lehden ja lueskelin joitain mielenkiintoisimpia artikkeleita, kuten suvivirren ja hallituksen lapsilisäleikkauksista ynnä muusta vastaavasta. kaiken kaikkiaan lähdin hyvin heränneenä aurinkoiseen aamumaisemaan. noutamaan retkikumppaneita. Ajoin kuitenkin, koska aikaa oli, Kaapelinkulman suuntaan ja Veikko Hakulisentielle. Kääntyessäni risteyksestä läheisen hakkuuaukon laiteelta lähti kolme suurta lintua lentoon, metsokukkoja! Yksi niistä lensi aukon yli oikealle jonkin matkaa kaartavasta tiestä sivuun. Ajoin eteenpäin metsokukon kohdalle ja avasin sivuikkunan. Vaikka metsokukko oli haavassa oksien suojassa, sain siitä joitain kuvia joista linnun juuri tunnistaa. Tästä ilahtuneena jatkoin matkaa kohti Pälkäneentietä ja Sointulaa.

    Metsokukko

Kerroin noista metsoista nuorelleparille ja kysäisin kiinnostaisiko? No jo toki, olisihan se Haukansilmälle jopa elämänpinna. Siispä koko retkue auton kyytiin ja suunta takaisin Metsolaan, metsojen maille. Ja eihän niitä sitten näkynyt enää missään. Hakkuuaukiolta lähti maasta kuitenkin lintu joka lennettyään pienen matkaa koivuun, osoittautui pohjantikaksi, no olihan tämäkin jotain, sanoi Haukansilmä, tappiosta närkästyneenä. Poistuimme autolle ja Haukansilmä ei olisi Haukansilmä, ellei olisi huomannut kun hakkuuaukon takareunan männyn kätköistä lähti metsokukko lentoon ja tyypilliseen tapaan suoraviivaisesti lensi Kaapelintien suuntaan. Kiikaroimalla nähtiin, että lintu jäi jonkin matkan päähän männyn latvukseen. Siispä ajamme katsastamaan ukkoa, josko se nähtäisiin lähempää. Siellä se oli tienvarren männyn latvassa ja pääsimme katsastamaan lintua aivan kohdalle. Eihän se siinä viihtynyt kaikkien töllisteltävänä vaan otti ja heittäysi siivilleen, ja kas, toinen kukko lähti mukaan taaemmasta männystä. Siinä sai ihastunut Haukansilmä taas kerran elämänpinnan, monesko sitten lieneekään

    Pohjantikka

Matkaa jatkettiin, nyt Isonvuolteen sillan pieleen kiikaroimaan laajaa sula-aluetta. Aallokossa kellui muutamia telkkäpareja, Härkökivien suunnalla lokkeja sekä Kairan rannassa kaksi laulujoutsenta. Suuntasimme kohti Kärjenniemeä, jossa käännyimme Rantoontielle ja Haukansilmä havaitsi heti Sonnanharjun kupeessa olevalla pienellä pellolla yksinäisen kurjen. Takana tulevan kuorma-auton vuoksi pääsimme kääntymään vasta pari sataa metriä ajettuamme katsastamaan tuota koipeliinia. Kankaronpään pelloilla oli ainoastaan töyhtöhyyppiä, kiuruja, muutama kanadanhanhi, variksia, naakkoja sekä ”varislintumaisesti” lentävä korppi. Vedentaantieltä, hieman ennen Ukontien risteystä olevan hakkuuaukon kohdalla näimme seitsemän kanadanhanhen parven matkaavan Mäkeinmetsän yllä kohti itää.  Metsäkansan puoleisen pään pellolla, pienen kuusen latvassa norkoili vaalea lintu, joka määritettiin niin sanotusti pieneksi rastaaksi, sillä se pudottautui pellolle pitkän sängen suojiin ja määritys jäi siltä osin vaillinaiseksi. Metsäkansan pelloilla töyhtöhyyppiä lentämässä soidinlentoa ja ruokailemassa, lisäksi kiuruja sekä tavanomainen varislintujen joukko.

    Konhonvuolteelta Makkaranselälle

”Pakollinen” pysähdys Konhonvuolteen parkkipaikalla ja kiikarointia Makkaranselän suuntaan. Kuusi telkkäparia, kaksi kanadanhanhea ja orpo harmaalokki kaukana jään reunalla, siinä tämän kohteen saalis. Ei muuta kun jatkamaan matkaa, nyt Akaan Toijalan halki kohti Klondykea. Ajoimme Lontilantietä lumitöihin menossa olevan traktorin perässä, näin arvelimme koska lumilinko oli traktorin perässä. Tällä osuudella vain muutamia taivaalla iskevin siiveniskuin matkaavia töyhtöhyyppiä, kunnes käännyimme Suurikkalantielle. Hetikohta lekutteli meille kaikille kevään ensimmäinen tuulihaukka pellon yllä, haki pellosta saaliin ja lähti matkaamaan kohti pellonlaidetta. Parikymmentä töyhtöhyyppää ruokailemassa samaisella peltoalueella ja kauempana ruokaili kolme valkohäntäkaurista, pukki ja kaksi naarasta. Jatkoimme Kurisjärventietä Umpilammelle ja matkalla Haukansilmä taas havaitsi kaksi kurkea kauempana pellolla. Umpilampi oli kuiva, kuten olimme odottaneetkin, paikalla vain muutamia soidinlennossa olevia töyhtöhyyppiä, runsaasti kiuruja ja Siniänmäen aukoksi hakatun rinteen alla olevalla pellolla kolme metsäkaurista.

    Tuulihaukka, Suurikkala

Palasimme omia jälkiämme takaisin Käyräläntielle ja Klondyken joenvarsipeltoja tutkailemaan. Käyrälän kohdalla Lontilanjoen varren pellolla laskimme muutaman kymmenen yksilön virhemarginaalilla noin 230 harmaahanhea. Pääasiassa linnut olivat kiikarilla katsellen metsähanhia ”taikaa ja tundraa”, miten kukakin niitä haluaa tutkailla. Lisäksi paikalla oli kolme kanadanhanhea, arviolta parisataa töyhtöhyyppää, kottaraisia, variksia ja naakkoja, sekä jonkin matkaa Lontilaan päin puolensataa räkättirastasta. Harmittelimme hiukan kaukoputken puuttumista, mutta totesimme, että mitään tuskin menetimme vaikka jokunen tundrahanhi tai merihanhi jäikin määritystä vaille. Aivan tarpeeksi hyvin ne kymmenien harrastajien toimesta tulee kirjattua. Siispä jatkoimme matkaa.

   Hanhia, Käyrälä

Kiersimme Lontilan kautta Lontilantielle josta suuntasimme Mastian metsäautotielle ja Patavuoren alueelle. Tällä kertaa Patavuoren kalliolouhoksen puomi oli suljettu, niin sitten kävelimme katsastamaan josko törmäpääskyt olisivat paikalla – eivät sitten vielä olleet saapuneet vaikka haarapääskystä olikin jo rannikolla havaintoja. Louhoslampi oli jäässä ja lähtiessämme kuului korkealta kurkien ääniä, kaksi pitkäkaulaa kaarteli kaukana ja lähti lopulta kohti Käyrälän peltoja. Niitä kiikaroidessa kiikarin näkökenttään ilmaantui välillä ohilentäviä sepelkyyhkyjä sekä vanha naaras kanahaukka joka matkasi samaan suuntaan kun nuo kaksi kurkeakin. Autolle tullessa kiljui koiras mustarastas auton takana metsässä ja läheisen kuusen latvaan nousi saman lajin naaras kuvattavaksi. Ennen lähtöä vielä keskustelimme viimepäivien kaivosuutisesta. Päättelimme, että tuo Sotkamo Silverin kultakaivosvaltaus juuri täältä saattoi perustua noihin lintuharrastajien antamiin nimiin Klondyke ja Eldorado, olivat kuulleet niistä ja innostuivat, niiden kohteiden välissä Patavuoren ja Hopeavuoren seudullakin saattaisi olla kultaa!

Mustarastasnaaras, Patavuori

Hopeavuoren kautta matka jatkui sitten Eldoradon alueelle Linnasiin ja Rajaseudun pysähdyspaikalle. Täälläruokaili suuri naakkojen ja sepelkyyhkyjen parvi, joka kierteli välillä peltoalueelta toiselle. Kaukana Itkon suunnassa ruokaili taas ainakin kaksi metsäkaurista. Kottaraispari oli asettunut metsäsaarekkeeseen ja muutama kottarainen matkasi taivaalla kohti Linnasten kyläkeskusta. ”Linnastenjärven” vähillä lampareilla tapasimme vain töyhtöhyyppiä ja kaksi kulorastasta lentämässä kohti Maatialaa. Ennen kun tulimme Tarttilaan, kaarteli Santinsuon yllä korppi. Tullessamme Uittamontien ja Hämeenlinnantien (vanha 3-tie) tapasimme toisen korpin kaartelemassa Jylhänniemen suunnassa. Rauttunselällä ei näkynyt kuin muutamia lokkeja sekä jokunen varis vanhoja pilkkiavantoja tutkimassa.

    Sinisorsapari, Linnanen

Ajoimme Sääksmäen kirkon kautta ja Rääriän lammikon tuntumassa pellolla vain sepelkyyhkyjä, sekä yksinäinen närhi lentämässä pellon poikki ojapensaaseen. Ritvalassa Nietinmäen pellolla oli kaksi laulujoutsenta lepäilemässä. Haukilan peltoalueet olivat varsin hiljaisia ja pysähdyimme vasta Tykölän kartanon alueella, tulevan uuden tornipolun pysäköintipaikalla. Testautin polun Haukansilmällä ja Juhana Herttualla, eli kävelimme Tykölänjärven tornille. Täältä lintuhavainnoiksi tuli kolme laulujoutsenta, kaksi aikuista ja yksi edellisvuonna syntynyt lintu. Lisäksi kolme sinisorsakoirasta, kaksi kurkea ja muutamia variksia. Järven pohjoisranta Hiitiönlahteen oli jo jäästä vapaa ja sulassa kellui ainakin neljä telkkäparia ja muutamia isokoskeloita. Tornin takana rantametsässä seikkaili kaksi pyrstötiaista, peippoja, sini-, tali- ja hömötiaisia, käpytikka naaras, sekä pari sepelkyyhkyä, ja tietenkin mustarastas. Mustarastaita tällä retkellä olikin varsin kiitettävästi, tosin emme laskeneet nähtyjä tai kuultuja lintuja, mutta ilmeistä oli että pääosa mustarastaista oli palannut muutolta. Lähtiessä vielä yksi korppi lensi autolle tullessa ylitsemme kohti Tykölänvuorta.

    Kurki laskeutuu Tykölänjärven tornin eteen

Siinä tuo sunnuntain retki tiivistettynä ja osin varsin pelkistettynäkin, sillä kaiken kaikkiaan tapahtumia ja sattumuksia oli kyllä runsaammin, mutta tuossa nyt pääkohdat. Haukansilmälle ja Juhana Herttualle kaunis kiitos taas hauskasta ja miellyttävästä matkaseurasta. Lopuksi vielä muutama tarkennus: Klondyke = Akaa Käyrälä, Eldorado = Valkeakoski Linnanen.

    Matkareitti, merkitty vihreällä, matkasuunta punaiset nuolet > Lähtö Sointulasta

   

Kirjoittaja:

     Jorma Ahola           

Kevään alkua odotellessa

Sääksmäki Halkianvainio aamuauringon valossa

 Aamu valkenee tähän vuodenaikaan jo varsin aikaisin, ensin sininen hämärä muuttuu aina vain valoisammaksi ja lopulta taivaanrannan takaa nousee sädekimppu jota auringoksi kutsutaan. Valon määrä lisääntyy ja polkupyörällä ajaminen on yhtä silmien siristelyä kun aurinkolasit evät tulleet mukaan. Yöllä on ollut pientä pakkasta ja puissa huurretta, jonka valkoisuutta korostaa matalalla olevan auringon säteet ja vastavalo. Kauan odotettu kevät sai hetkellisen aikalisän kun talvi ei aivan niin aikaisin taipunut kun talven säätila oli antanut ihmisille uskotella. Mutta nyt olisi luvassa jo tuon kevättoiveen täyttyminen, ilmat alkaisivat lämmetä. No, mitä nyt vielä pieni lumipyry, joka muuttuisi vesisateeksi ja sulattaisi sen vähän mitä oli ehtinyt yön aikana sataa.

Laulujoutsenet

Siihen on sentään vielä muutama päivä aikaa, nyt olen taas kerran vanhalla tutulla, pelkällä pyöräilykierroksella, matkalla Sääksmäen kylien kautta kohti Ritvalan takamaita. Näillä talvisilla aamupäivän retkillä harvemmin poikkeilen metsiin kävelemään, mutta keväällä ja kesällä maastoretkeily on se juttu.  Jo kotoa lähtiessä Raikkaan paikkeilla lensi kaukana kaksi valkoista suurta lintua, laulujoutsenia kohti länttä, ilmeisenä määränpäänään Isonvuolteen sula-alue. Ja Monontien risteyksen läheisestä pensasaidasta kuuluva pikkuvarpusten tirskuminen joudutti matkaani eteenpäin. Hiukan haikeutta tulee mieleen heti Vallonjoen sillan ylitettyä, sillä enää ei Uotilan kohteilla parveile varislintujen paljous, ei liioin keltasirkkujen ja viherpeippojen satapäiset parvet. Nyt ei kannata pysähtyä kiikaroimaan Uotilan pihakuusen oksistoa puluja vaanivan kanahaukan havaitsemisen varalta, kun ei ole pulujakaan paikalla. Uudet asukkaat eivät ole linnuista kiinnostuneita, tai eivät ainakaan ruoki niitä kuten aiemmat asukkaat joille lintujen talvinen hyvinvointi oli sydämen asia.

Korpit

Viuhan risteyksen jälkeen polkupyörän nastarenkaan rahinan sekaan liittyy jostain Viuhan suunnalta korpin korraus ja siltä lintu näkyy lentävän edestäni Viuhanjärven yli kohti Harjunkalliota. Varislintuja tulee enemmälti vastaan jo ennen Mattilaa. Suuremmaksi osaksi naakkoja, joita lentää lähestulkoon pääosin kaksittain tien yli Kaivovainion pellonlaiteen puihin. Kaksittain, parittain niinpä. Onhan kevät, ja naakat joiden pariside kestää vuodesta toiseen ovat kevään tullessa vielä aiempaakin läheisempiä toisiaan kohtaan. Korpin ääni kuuluu taas, nyt lintuja on kaksi, tulevat Harjunkallion suunnasta rinta rinnan lentäen, matkalla jonnekin tärkeään kohteeseen. Suoraviivaisesti takamaiden suuntaan lentäen, välillä kuitenkin kisaillen kesken lentoa ja taas jatkaen matkaa.

Pikkuvarpunen

Käännyn Kannistonmäkeen ja Arranojan kohdalla pysähdyn hetkeksi, Nyt ei näy mustarastasta kuten usein aiemmin, ojan reunalla. Heti tämän jälkeen pellon ylittävän sähkölinjan lähimmällä sähköpylväällä tirskuttaa pikkuvarpunen ja toinen lintu ilmaantuu langalle pylvään tukiputken sisältä. Seuraava pikkuvarpuspari on heti seuraavan sähköpylvään tuntumassa. Mustarastas lentää tien yli noustuani Kannistonmäkeen ja sitten on seuraavan pikkuvarpusparin vuoro. Neljäs pikkuvarpuspari on viimeisellä sähköpylväällä kun tulen peltoalueelle, josta on vain pienen matkaa Innalanraitille josta käännyn Arranmäen ja Huittulan suuntaan. Läheistä latoa ennen on pysähdyttävä tarkistamaan tiivis pellolla pienelle pälvelle kokoontunut lintuparvi. Naakkojen konferenssi oli paikalla, joukossa muutama harmaatakkinen varis kuin lakeijoina naakkojen eleganssille seurueelle.  

Mustarastas

Huittulanharjulle ajaessa ei lintuja juuri näkynyt ja oikaisin harjun rinteen suuntaisesti Laarikkaantielle, josta harjunsyrjää kulkevaa peltotietä Vatastentielle. Laarikkaantien ylitti fasaanikoiras nopeasti juosten häviten tienvarren pensaikkoon, kauempana lensi kaksi harakkaa epämääräisen mellastuksen suuntaan. Melun syykin selvisi, ennen kun tulin Vatastentielle kahdeksan närhen äänekäs parvi harrasti jonkinlaista yhteissoitimeen liittyvää rituaalia. Näin ainakin oletin sillä linnut ajoivat toisiaan pois istumapaikalta ja käyttivät niin rikasta äänimaailmaa, että en yhtään epäilisi että joskus metsässä kuulisi närhen kysyvän: Kuka siellä kulkee? No leikki sikseen, mutta loistavaa äänenkäyttöä silti, ei mitään karheaa varislintumaista rääkymistä, vaan kymmeniä kirkkaita heleitä ja sointuvia ääniä.

Närhi

Vatastentiellä pieni keltasirkkuparvi suurnavetan pihapiirissä, viherpeipon perhoslentoa kun se koetti tehdä naaraaseen vaikutuksen ja muutama naakka. Naakat ja harakat olivat sitten pääosassa aina Ritvalanraitin Vastamäen päälle saakka. Täällä lähti mustarastas tienvarsikuusesta, lensi tien yli ja katosi hakkuuaukon taimikkoon. Nyt eivät teeret pitäneet soidinta Loukkaan pellolla kun kävin kirjaamassa nimeni Lapinkankaan kodan vieraskirjaan. Palokärkien rummutus ja soidinhuudot sen sijaan kuuluivat pellon takaa. Nyt mukana oli ääniä jotka merkitsivät että sukupuolet sietävät jo toistensa läheisyyttä. Tein myös pienen kierroksen lapinkankaan metsässä, sillä koskaan ei tiedä milloin siellä viimeisen kerran puiden lomassa pääsee kulkemaan. Pohjantikka kuori korkealla kuivan kuusen latvuksessa oksia, sillä rungon se oli jo ehtinyt kuoria toukkia etsiessään. Lähtiessäni vielä käpytikka lensi tien yli käpy nokassa kohti pellonreunan mäntyä jossa alkoi purkamaan käpyä siemenistä.

    Palokärki

Kairantien risteyksessä arvuuttelin hetken jatkanko Lukonmäentietä vai käännynkö Kairantielle. Lyhyempi reitti eli Kairantie sai voiton ja suuntasin kohti tien Kaapelinkulman päätä. Vaikka Pyörtymäen rinteessä mellasti kaksi kaivinkonetta kallion pintaa puhdistaen, kuulin silti kaukaa Hietasten suunnalta kuuluvan harmaapäätikan vihellyssarjan joka vain jatkui ja jatkui loputtoman tuntuisesti. Vasta Hietasten risteyksen jälkeen tuo yksitoikkoinen laskeva vihellyssarja lakkasi kuulumasta, mutta sitten kuului toinen ääni, vielä monotoonisempi, varpuspöllö vihelsi kaukana Tauransuon suunnalla. Ilmeisesti kuten näinä tällaisina päivinä, korkean kuusen latvassa täydessä auringon paisteessa kurkkuhöyhenet pörheänä: ”pyy – pyy – pyy – pyy…”

Varpuspöllö vihelteli jossain kaukana Tauransuon suunnalla

Kaapelinkulman ensimmäisille peltomaille tullessa etten ilmaantui korppien joukko joka esitti hallittua lentonäytöstä taitavin suorituksin. Kahden, kolmen, neljän linnun muodostelmalentoa pellon tuntumassa, yksilösuorituksia komein vaakakiertein sopivin äänin maustettuna. Laskin lintuja yhteensä kymmenen yksilöä ja sinne ne jäivät, osan kuitenkin kuulin koko ajan korraavan jossain sivummalla, nousevan välillä kauempana korkean kuusen latvaan ja taas jatkavan matkaa. Näin aina Veikko Hakulisentien risteykseen jossa kuulin viimeiset äänet Mettivuoren metsän suunnalta, jossa ne katosivat lumitykkien jatkuvaan huminaan. Siinä se sitten olikin, varsin normaali, suhteellisen tapahtumaköyhä pyöräretki, mutta mitä muuta voi odottaa tältä rospuuttoajankohdalta, hetkeä ennen aikaa jolloin kaikkialla on muuttolintujen ääniä. Jolloin rastaat ja peipot laulavat, metsät ovat täynnä pohjoiseen matkaavien järripeippojen ryystämistä ja kurkien pääjoukkojen soittimet kuuluvat korkealta siniseltä taivaalta. Sitä odotellessa.

Kirjoittaja:

     Jorma Ahola