Periaatteessa
tällaisella säällä ei pitäisi lähteä liikkeelle lainkaan. Sataa tihuutti vettä,
osin räntää ja tähän voisi siksikin sopia tuo Tapio Rautavaaran runo erään
seurojentalon kuistilla kun taukoa pitäessään katseli ikkunasta ulos märkää
loskaista maisemaa: ”Sataa räntää sataa vettä, märkä varis huutaa perkelettä.”
Lähdimme kuitenkin Maken autolla Naakanmäen parkkipaikalta ja ensimmäiset
lintulajit tulivat vastaan jo Kokkolassa. Kokkola on tässä tapauksessa se
Valkeakosken kaupunginosa, joka on tuolla Raikkaan ja Juhannusvuoren kainalossa
uinuen nukkumalähiön uneliasta elämänmenoa.
Siis varis ja naakka, tai oikeastaan
useitakin noiden lajien edustajia, varsinkin viimemainittu on ottanut tavakseen
lisääntyä varsin suurella prosenttiosuudella vuosittain koko kaupungin
alueella. Täältä kiersimme Raikkaalle hitaasti ajaen Harakoita, tali- ja
sinitiaisia yksi mustarastas jota ei saatu listalle koska sen näki vain yksi
ryhmäläinen. Seuraavaa pähkäiltiin olisiko ollut kurki vai flamingo, mutta
lopulta päädyttiin rähjääntyneeseen kurkeen, mutta tosin vain sellaiseen
korvikkeeseen joita aina silloin tällöin pihamaille on saatu aseteltua. Puhelin
soi autossa ja Juha sai viesti jossain hupsan kuukassa olevasta jalohaikarasta
– ei saanut minkään valtakunnan innostusta porukassa, joutaa siellä jossakin
kahlailemaan.
Pikkuvarpunen
Käännyimme kohti Sääksmäkeä ja räntäsade
alkoi vähitellen tihetä ja heikentää näkyvyyttä. Koko matkan huudeltiin
takapenkiltä hyviä havaintoja tummista pikkutirpoista ja kuusen latvoissa
näkyvistä variksista. Ensimmäiset kunnon havainnot tulivat Sääksmäellä
Huittulassa Rauhalan koulun kohdalla; kahdeksan tilheä ja kaksi
räkättirastasta. Vatastentien matkalla ei lintuja näkynyt, vaikka puitteet
olivat kyllä otolliset, pelloilla ei ollut juurikaan lunta ja Ritvalan
kyläkeskukseen tultua epäilivät pellolla olevia multamöykkyjä linnuiksi ja kun
niitä olin itse koko syksyn ja alkutalven pyörälenkeillä katsellut oli helppo
huomauttaa, että ne eivät ole aikoihin liikkuneet. Tosin takapenkkiläiset
uhkasivat minua hämätäkseen, käydä niitä jossain vaiheessa siirtämässä.
Ritvalan Sipilän kyläkauppa oli pysähtymiskohde, koska halukkaita löytyi
kauppakäynnille. Suurelta osin tuo kaupassakäynti perustui haluun nähdä
todellinen kyläkauppa ja tuntea sen menneiden aikojen atmosfääri.
Raittinristillä saimme kiikariin kymmeniä
pikkuvarpusia ja joitain sini- ja talitiaisia. Tämän jälkeen matka jatkui kohti
Viidennumeroa, Huittulan kautta. Kruutilantiellä tutkimme taas, mutta liian
kaukaa pikkutirppuja joista tunnistettiin lähinnä tiaisia, yksi kuusitiainenkin
mutta tämäkin jäi vain yhden henkilön havainnoksi. Muutama räkättirastas ja
siinä kaikki, enemmin odotimme Viidennumerolta tosin se jäi todella odotukseksi
sillä tällä osuudella emme nähneet kuin variksia. Ehkä enemmän Munteen,
Linnasten ja Tarttilan kiekalta, mutta täälläkään ei kovasti paljon uusilla
lajeilla myrskytuulessa retosteltu. Kyläkeskuksessa mustarastas, nyt kaikkien
näkyvillä. Pellon takana vielä haavan oksalla ”musta möykky”, jonka katsoin
koiras teereksi ja olihan se kovan vasta-argumentoinnin vuoksi tarkistettava
kaukoputkella – koirasteeri!
Mustarastas
Tarttilassa kävimme sillä ”välttämättä
käytävällä” ruokinnalla jossa tullessamme karkasi käpytikka karkulentoon.
Pikkuvarpusten ja tiaisten joukosta poimimme lopulta useitakin varpusia. Tien
toisella puolen kuusessa lensi oksien kärjissä ”hipittelevä” hippiäinen ja taas
lähtiessä tien yli mustarastas. Matkanteko jatkui nyt niissä merkeissä, että
keskustelu liikkui lähes henkilökohtaisuuksissa. Kaiken kaikkiaan oli lähes
uskottava että olen, mikäli olisin jollain tapaa kunnostautunut graffitien
teossa (on kyllä joskus ollut mielessä), sanottaisiin että olisin emeritus
jossain mielessä. Siis vanha kun taivas. Tässä juurikin tullaan siihen mikä
näissä linturalleissa on parasta, juurikin tuo yhteisöllisyyden tuoma huumori,
jutut ja tarinat joita ei voi koskaan ennakoida.
Nyt kuitenkin pudotimme kyydistä kaksi
lajijarrua ja uskoimme, että tästä alkaa nousu ja lajimäärät täyttää listamme,
kuten sitten myös tapahtui. Jo aiemmin olimme havainneet, että Viidennumerolta
tultua kaupungin suuntaan oli lumen määrä maassa huomattavasti suurempi kun
Saarioispuolella. Ilmeisesti tuo lumimyräkkä tuli kuitenkin luoteen suunnasta
ja puhalsi suuria hiutaleita kuin purupuhaltimesta. Siksikin oli näkyvyys
todella heikko kun tulimme Lotilansalmen sillalle. Josko siellä harmaahaikara
olisi ollutkin ei sitä kiikarin näkökenttään saatu, emme siis siitä lisäpinnaa
saaneet. Tosin sitten isokoskelo ja sinisorsa tuosta Tervasaaren lauhdevesisulasta
tuli uusiksi lajeiksi rallilistaamme. Tämän jälkeen teimme turhan lenkin, ensin
Metsäkansaan ja sieltä Vedentaan kautta Rauttunniemeen.
Puukiipijä
Pysäköimme vanhalle paikalle tien varteen
Rauttunlahdessa ja siirryimme maastoon. Heti kohta hätkähdytti läheltä lähtenyt
harmaapäätikka ja yksinäinen mustarastas. Tarhalahteen tullessamme oli
hiljaista, ainoastaan koiras pikkutikka norkoili korkealla ohuen pihlajan
rungossa. Haukansilmä sitten perinteiseen tapaan huomasi taas tikkalinnun
paikallaan kauempana olevan tervalepän rungossa, siinä aivan kahden käpytikan
tuntumassa valkoselkätikka odotteli että häiritsijät poistuisivat paikalta.
Näin emme kuitenkaan tehneet vaan odottelimme että poissa olevat tiaiset
palaisivat paikalle. Odotellessa lensi pikkukäpylintuparvi ylitsemme ja
tiaisten tultua riensi pyrstötiaisten suriseva parvi taitsemme ohi. Tiaiset
joiden parvessa oli kuusitiaisia ja muutama töyhtötiainen, toivat mukanaan myös
puukiipijän.
Töyhtötiainen
Paluu autolle tapahtui toiveikkuuden
vallassa, olihan hiukan enemmän valoa kun lumisade hetkeksi laantui. Niin
päätimme käydä vielä Kalatonlahdella josko sieltä saisimme hömötiaisen
lajilistalle, sillä puuttuihan listalta vielä punatulkkukin. Matkalla Juha
pysäytti Torkon kohdalla Rantoontiellä ja piharuokinnalla oli tiaisten ja
käpytikan ohella maassa puolenkymmentä keltasirkkua. Kävelimme maisemoidun
kaatopaikan kautta rantalehtoon. Yllättäen alueen yllä lensi kaksi lintua kohti
pohjoista , harmaalokkeja matkaamassa vastatuuleen ja päin lumisadetta.
Pakastearkulla oli hiljaista, ja syystäkin kun tulimme paikalle kuusten
varjossa oksalla istuva varpushaukka kääntyi ja kauhoi puiden välistä pois
paikalta. Sitten vain odottelimme ja kuten aina ennenkin paikalla käydessä ja
lintujen nähdessä ihmisiä ruokinta-automaattien lähellä palasivat ne
luottavaisina ruokailemaan. Näin saatiin hömötiainen vielä listalle, mutta se
peijoonin punatulkku jäi puuttumaan. Palasimme metsäpolun kautta, emme
kuitenkaan nähneet tai kuulleet odotuksista huolimatta närheä. Lähellä Infopistettä
tien varressa oli muutamia rastaita, ainakin yksi punakylkirastas ja joitain
mustarastaita, kello oli tuolloin 15:14.
Varpushaukka
Tämän jälkeen pyysin että minut
toimitettaisiin kotiin, mutta koko matkan läpi kaupungin tarkkailin
huolellisesti ilmatilaa kattoja sekä muita mahdollisia kohteita joissa pulut
eli kesykyyhkyt voisivat piileksiä, niitä vain ei näkynyt. Näin se sitten
päättyi tämän talven linturalli ja tätä kirjoittaessa en vielä tiedä mikä
joukkueemme; Pistepörssin sijoitus oli (En edes aio katsoa, eiköpähän se jostai selviä :-) ). Mutta lajeja saimme tasan 30 ja koska
ralliin koko tarmolla panostimme, tulos oli omasta mielestämme tyydyttävä.
Kiitos koko teamille; Pirjo, Juha, Mea, Make. toivoo JVU
Kankaronpään pellot lumipyryssä
