Suomen suosituin tapa harrastaa lintuja

Tuulen kaataman ruokinta-automaatin siemenrunsautta ihmettelee närhi

Talvipäivänseisaus lähestyy, mutta maa on pysynyt sulana. Lunta kyllä satoi Valkeakosken seudulla parikin päivää hyvin runsaasti, koivuja kaatui ja sähkölinjat pätkivät tykkylumen painosta. Tänä päivänä tuo kinosmyräkkä on täydellisesti sulanut. Viime päivien lämpötila on huidellut Valkeakoskella lähellä +10 °C-astetta ja kaikki vesistömme ovat velloneet vapaina.

Ohitettuamme talvipäivänseisauksen päivät alkavat pidentyä VLH:n alueella, pimeä aika lyhenee tammikuussa 14:sta tunnista 13:sta. Kevättalvi etenee, mutta lintujen ruokahuolet eivät ole poistuneet, jos vuoden ensimmäinen neljännes on oleva viime vuosien kaltainen, luminen ja hyytävän kylmä, aina maaliskuulle saakka.

Suomen runsaasta 240 pesimälajista noin 70 jää sinnittelemään meille talveksi, luvussa on mukana myös pöllöt, metsäkanat ja sorsat yms. siivekkäät, jotka eivät ole lintulautavierailijoita. Tammi-helmikuussakin kylmyys, lyhyt valoisa aika, lumi ja jää heikentävät lintujen ravinnonsaantimahdollisuuksia. Luonnonystävien tarjoama talviruokinta auttaa monen talvehtivan linnun selviytymisessä kevääseen. Paljon energiaa sisältävä ruoka auttaa lintuja kestämään koviakin pakkasia.

Ruokinnan aloittaminen - ja lopettaminen

Oikea ajankohta perustaa ruokintapaikka on silloin, kun maa jäätyy tai peittyy lumeen. Aloitettua lintuelatusapua tulee myös jatkaa yhtäjaksoisesti aina siihen asti kunnes keväällä maa on paljas ja sula. Satunnaisesta ruokinnasta ei ole linnuille kuin hetkellistä apua. Pieneltä ruokintapaikalta voi ruoka loppua jo muutaman päivän kestävän lomamatkan aikana. Jos asutusalueella on useita ruokintoja, niin linnut vaihtavat ruokintaa ruoan loppuessa. Taajamien ulkopuolella, harvaan asutuilla alueilla yhteen ruokintapaikkaan tottuneet linnut saattavat jopa menehtyä ruuan loppuessa ankarien pakkasten tullessa.

Keväällä ruokintaa on hyvä siis jatkaa kunnes takatalvien vaara on ohitettu.

Etenkin takatalvien aikana ruokinta voi pelastaa monia talven heikentämiä lintuja ja jo saapuneita muuttolintuja. Pitkälle kesään jatkuva ruokinta ei ole tarpeen sillä siivekkäät luonnosta luo ominaisen ravintonsa. On myös mahdollista, että pesimäaikaan tarjottu helppo siemenravinto heikentää poikasten selviytymistä ja kasvua, koska hyönteisravinnon, proteiinin osuus ravinnosta voi vähentyä siemenruokinnan vuoksi.

Ruokintatavan valinta

Perinteisen lintulaudan ja maaruokinnan huonot puolet ovat, että linnut istuvat ruoan päällä ja pääsevät ulostamaan sen joukkoon, jolloin erilaiset taudit, kuten lintujen salmonella, voivat levitä lintujen keskuudessa. Lisäksi maaruokinta voi houkutella paikalle rottia. Suolistobakteeri salmonella tuhoutuu kuumassa, hyvä keino on heittää lintulaudan alle pari ämpäriä ~80 °C-kraana vettä.

Parasta olisi käyttää ruokinta-automaattia, jonka säiliöstä ruoka valuu alareunassa oleviin kapeisiin kouruihin ruoan kulutuksen mukaan. Linnut istuvat kourun reunalla, jonka päällä oleva lippa räystäineen estää ruokaa kastumasta. Kun käytetään automaattia, jonka säiliö on suuri, ei ruokaa tarvitse olla lisäämässä koko ajan. Monissa tarjolla olevissa ruokinta-automaateissa on useita astinlautoja ja telinettä pystyy tällöin käyttämään samanaikaisesti useampi siipiveikko.  Suositeltava ruokinta-automaattimateriaali on kovasta muovista tai metallin ja muovin yhdistelmä. Ne ovat helppohoitoisempia puhdistaa kuin puusta valmistetut. Siivoamisella vähennetään tautien leviämistä. Lisäksi ruokintapaikan ”kuokkavieraat”, kuten oravat ja harakat ja varikset, eivät pysty ruokailemaan kaikilla malleilla. Talipallot ja -tangot laitetaan tarjolle muovitettuihin metalliverkkohäkkeihin. Kätevintä on ostaa muoviverkottomia talipalloja ja – pötköjä. Tällöin ei ole vaaraa, että linnut tarttuvat verkkoon.

 

Sijainti

Hyvä paikka pihapiirissä on rauhallinen, pensaikolla suojattu paikka, jossa lintujen ruokailu ei keskeydy liian usein ihmisten liikkumisen vuoksi.  Ruokavieraat saavat varsinkin havupuustosta suojaa saalistajiltaan varpushaukoilta ja – pöllöiltä, sekä viimalta. Lintulaudan olisi parempi sijaita yli 10 metrin päässä rakennuksista. Linnut säikähtävät helposti ja voivat hädissään lentää ikkunoita päin

Hyvällä ruokintapaikalla on useita ruokintapisteitä

Useamman ruokintapisteen ruokailupaikka vähentää lintujen keskinäistä kilpailua. Ruokinta voi koostua useasta pisteestä esimerkiksi seuraavanlaisesti: 

• Muutama suurempi ruokinta-automaatti riittävän välimatkan päähän toisistaan.
• Talipallo- ja rasvapötkötelineitä.
• Muutama pieni roikkuva ruokinta-automaatti, jotka voi helposti sijoittaa vaikka pensasaidan sisään. 

Sini- ja talitiainen ovat linturuokintojen vakioasiakkaita.

Mitä kattaukseen?

Siivekkäille kelpaa monenlainen, puhdas ape, kunhan se ei ole pilaantunutta eikä liian suolaista. Suosituimpia talvilintujen herkkuja ovat auringonkukansiemenet, maapähkinät, kaura ja tali. Rypsiä, hirssiä ja pellavaakin voi kokeilla, ne ovat etenkin urpiaisten ja vihervarpusten suosiossa.  Auringonkukan siemenet ovat ruokintapaikan suosituimpia eväitä. Ne kelpaavat etenkin tiaisille ja viherpeipolle sekä punatulkulle. Auringonkukan siemenet. Kuorettomat auringonkukansiemenet vaikuttavat kalliimmilta kuin kuorelliset, mutta niillä on kiistaton etu: linnut voivat hyödyntää kaiken mitä tarjotaan eikä roskaa synny.

Maapähkinät ovat muiden pähkinöiden tapaan linnuille herkkua. Parhaiten ne soveltuvat linnuille murskattuna. Silloin pähkinät ovat myös riittoisampia. Pähkinät ovat etenkin tiaisten ja pähkinänakkelin suosiossa. Pähkinät voi murskata vaikkapa tehosekoittimessa.  Murskaus käy hyvin myös esimerkiksi sukan ja perunanuijan yhdistelmällä. 

Rasva voi olla monessa muodossa: teurasjätettä, silavaa, ihraa tai läskiä. Kaupasta rasvaa voi ostaa myös rasvapalloina tai renkaina, joihin voi olla sekoitettuna erilaisia siemeniä. Rasva on etenkin tiaisten suosiossa. Läskiä voi naulata lautaan ja laittaa sen seinälle tai pylvääseen. Läskin voi myös kääriä minkkiverkkoon ja kiinnittää puun kylkeen.

Muut siemenet

Vilja on perinteistä lintulaudan ruokaa. Ruokintaan on käytetty yhtä lailla ohraa, kauraa kuin vehnääkin. Kaura on ollut ehkä suosituin laji, vaikka sen ravintoarvo ei olekaan kovin korkea. Viljansyöjiä ovat etenkin varpuset ja keltasirkut, myös erilaiset siemensekoitukset voisivat olla yksi vaihtoehto. Rypsi, hamppu ja hirssi löytävät syöjänsä pienistä siemensyöjälinnuista, hempoista, urpiaisista ja vihervarpusista. Eksoottisempaa ravintoa, linnuille kelpaavia siemeniä ovat esimerkiksi unikko, leseet ja erilaiset rikkaruohojen siemenet. 

Rastaille marjoja
Marjat ja hedelmät ovat monien lintujen suosiossa. Esimerkiksi rastaita voi yrittää ruokkia syksyllä talteen laitetuilla ja kuivatuilla pihlajanmarjoilla. Myös omenat ja muut hedelmät kelpaavat samoille linnuille. Marjat ja hedelmät voivat houkutella myös punarintoja, rautiaisia, mustapääkerttuja sekä tilhiä. 

Älä ruoki 

Lintuja ei pidä ruokkia kinkunrasvalla, vettyneillä kaurahiutaleilla, eikä millään mikä on homeista, maustettua tai erityisen suolaista. Linnut eivät yleensä syö ruista tai riisiä. Myöskään leivän tai leivänmurujen tarjoaminen lintulaudalla ei ole suositeltavaa; leipä vain täyttää vatsat, mutta ei ole linnuille kovin ravitsevaa. 

Muista! 

Ruokinnalla tai sen läheisyydessä olisi hyvä olla tarjolla myös hienoa soraa tai hiekkaa, jota linnut tarvitsevat lihasmahaansa ruoan jauhaantumisen edistämiseksi.

Ruokinta taloyhtiöissä tai oman pihan ulkopuolella

Taloyhtiöillä voi olla omat ohjeensa lintujen ruokinnasta.  Jotta turhat torat vältettäisiin, kannattaa miettiä yhteisen ruokinnan perustamista muiden asukkaiden kanssa pihalle paikkaan, jossa ruokinta ei aiheuta kenellekään häiriötä.

Ruokintojen laittamista kuntien ja kaupunkien viheralueille koskeva säännöstö vaihtelee paikkakunnittain. Asia on hyvä selvittää ympäristöviranomaisilta ennen ruokinnan perustamista. Ruokintaan pitäisi aina kysyä maanomistajan suostumus. 

Julkaistu Valkeakosken Sanomissa 14.12.2015

Kirjoittaja:

Risto Vilpas
BirdLife Keski-Häme
Tiedotusvastaava

Pidä silmät auki kaamoksessa

Eihän tuolla maastossa enää mitään ole, pelkkiä tiaisia, pikkuvarpusia ja punatulkkuja vaan, joku mustarastas jossain.

Väärin, väärin - todella väärin!

Joulukuinen hernekerttu Tuusulassa, kuva Micha Fager

Ympäri Suomea aktiiviset lintuharrastajat löytävät yhä monia mielenkiintoisia talvilajeja. Kirkkonummella on harjalintu. Valkopäätiaisia on löydetty Espoosta, Helsingistä ja Saarijärveltä. Lahdesta löytyi amurinvästäräkki, Lohjalta virtavästäräkki ja Etelä-Karjalasta ilmoitettiin keltavästäräkki. Ihan perusvästäräkistäkin on joulukuun ensimmäiseltä viikolta Suomesta 20 havaintoa yhteensä 75 linnusta.

Valkopäätiainen Helsingissä, kuva Jarmo Koistinen

Helsingistä puolestaan löytyi hippiäisuunilintu, hernekerttuja Tuusulasta ja Jyväskylästä. Tavallisemmista lajeista mustapääkertuista on tehty kuukauden ajalta 55 havaintoa 58 yksilöstä. Samoin pähkinänakkeleista on Suomesta kuukauden ajalta ilmoitettu 303 havaintoa yhteensä 360 yksilöstä.

Helsingin hippiäisuunilintu, kuva Timo T. Leppänen

Kaivakaahan siis kiikarit kaapeista ja lähtekää ulos, tarkistakaa kaikki puissa ja pensaissa ja maassa ruokailevat pikkulinnut, peruslajien joukosta voi löytää vielä ihan mitä vaan!

Mustapääkerttu Kuusamossa, kuva Timo Talala

Kirjoittaja:

Olli Haukkovaara
BirdLife Keski-Häme
Puheenjohtaja

Syksyn erikoispiirteenä ovat vaelluslinnut

Suoranokkaisella siniharmaalla pähkinänakkelilla on voimakaspyrstö ja vahvat nilkat joiden avulla se kiipeää pitkin puunrunkoja niin ylös, vinosti kuin myös pää alaspäin. Kuva: Risto Vilpas

Muuttolinnut muuttavat keväällä Suomeen ja syksyllä pois Suomesta, mutta syksyllä taivalta taittavat myös vaelluslinnut. Varsinaisia muuttolintuja ne eivät ole, eivätkä ne lennä tiettyä reittiä vuodesta toiseen, vaan ne ovat epäsäännöllisesti liikekannalla sapuskatarpeen tullen.

Tiaiset, tikat, pöllöt, pähkinähakki ja pähkinänakkeli ovat lajityypillisesti vaelluslintuja. Kullakin vaelluslintulajilla on oma ravintonsa, eräinä vuosina ovat liikkeellä käpytikat, toisena pyrstötiaiset ja kolmantena vaikkapa Siperiasta maahamme joinakin syksyinä saapuvat pähkinähakit. Tarkkojen aistiensa avulla ne löytävät sembramännyt, joiden siemenet ovat hakkien lempiruokaa.

Valkoselkätikkoja ja pähkinänakkeleita

Tämän syksyn erikoisuutena ovat olleet valkoselkätikat ja pähkinänakkelit. Valkoselkätikalla on ollut peräti ennätysvaellus, joka jatkui vilkkaana marraskuulle asti. Lokakuun viimeisellä viikolla lintuharrastajat kiikaroivat Suomesta yli 300 valkoselkätikkayksilöä ja VLH:n alueella on tavattu syksyn aikana 10-20 lintua. Valkeakosken Lintuharrastajat ovat ilmoittaneet valkoselkäisistä nakuttajista, muun muassa Rapolanlahdelta, Lotilansalmelta ja Tykölänjärven rantalehdosta.

Valkoselkätikalla on selkä ylhäältä ja hartiat mustat, sen takaselkä on valkoinen ja vatsapuoli juovainen, käpytikalla alapuoli on juovaton, myös sen selkä on musta alas asti, valkoisilla selkälaikuilla korostettuina. Kuva: Juha Leuhtonen

Pähkinänakkeleiden vaellus on ollut hieman vaisumpaa.  VLH:n alueella on lintulautojen antimien; auringonkukan siementen ja pähkinätarjonnasta nauttineita nakkeleita yhytetty kuusi, mukaan lukien Koskissa Ulvajanniemessä omakotitalon linturuokinnalla, sekä Rauttunlehdon luonnonsuojelu alueella, että Ritvalan, Huittulanharjulla havaitut siivekkäät.

Mielenkiintoisista lintuhavainnoista voi lähettää sähköpostia osoitteeseen: valkeakosken.lintuharrastajat@gmail.com tai soittaa VLH ry:n puheenjohtajalle Olli Haukkovaaralle,  puh 040 502 5023 tai ilmoittaa hänelle lintuhavainnosta WhatsApp pikaviestipalveluun.

Kirjoittaja:

Risto Vilpas
BirdLife Keski-Häme
Tiedotusvastaava

Naakat ovat kirkkomaiden kasvatteja

Julkaistu Valkeakosken Sanomissa 22.4.2015

Kuuluvalla ”kja, kja” -äänellään viestittävät naakat ovat iän kaiken rikastuttaneet seutumme äänimaisemaa, joidenkin mielestä liiankin kanssa. Perinteisesti naakat hyväksyvät pesimäpaikoikseen vanhan arkkitehtuurin luomuksia, niin tehtaiden tiilikoristeisia syvennyksiä, kuin vanhojen kerrostalojen sokkeloisia ullakoita.

Sosiaaliset ja pariuskolliset naakat ovat tiiviisti yhdessä koko elämänsä ajan. Ne kihlautuvat noin kahdeksan kuukauden ikäisinä, sukukypsiä ne ovat noin kaksivuotiaina. Laji on kaikkiruokainen ja hyödyntää aterialistallaan kasveja, hyönteisiä ja ruoanjätteitä.

Suomessa elelee noin 200 000 naakkaa

Suomessa pesii arviolta 100 000 naakkapariskuntaa, ja lintu on levittäytynyt jatkuvasti yhä pohjoisemmaksi. Naakka on varsin oppivainen ja pitkäikäisenä lajina se muistaa hyvin. Vaikka naakkoja on nykyään paljon, se on rauhoitettu, ja lupa haittanaakkojen hävittämiseen on anottava alueellisilta ympäristökeskuksilta. Luvatta tapetun naakan ohjeellinen arvo on 101 euroa.

Ennen naakkoja pidettiin jopa kuoleman ennelintuina. Tarina kertoo, että kun vuonna 1628 ammuttiin naakka Naantalin birgittalaisluostarin katolta, panos sytytti kirkon palamaan ja se paloi kokonaan. Ehkäpä tämän vuoksi nykyään seurakunnat suhtautuvat myönteisesti naakkaan ja rakentavat usein niille pesäpaikkoja kirkkoihin korjausten yhteydessä.

Naakka rakentaa pesän huhtikuussa

Tämän päivän naakat eivät karta uudempaakaan infrastruktuuria, vaan ne pesivät mitä eriskummallisimmissa paikoissa. Sekä koiras että naaras osallistuvat rakentamiseen. Koiras tekee pääosan rakennerungosta oksista ja heinänkorsista. Naaras huolehtii pesänvuorauksesta karvoilla, höyhenillä ja mudalla.

Jos kiinteistön ympärillä lentelee paljon naakkoja, kannattaa asentaa savupiipun ja hormin päälle tukeva sinkitty teräslankainen niin sanottu minkkiverkko.  Tavallinen kanaverkko ei pitkään naakkoja pidättele. Ikävä kyllä, naakka tekee tiukasti vuoratun pesän syvälle hormiin ja perustaa uuden pesänsä entisen päälle joka vuosi. Ne ahkeroivat jopa useiden metrien korkuisia pesiä, kerrostalojen ilmanvaihtohormeista on löydetty jopa neljän metrin korkuisia pesiä. Hormien puhdistustyö on yksinkertaista, mutta työlästä.  Pesiä ei useinkaan saada pois pudottamalla, vaan ne on poistettava alakautta. Yhden hormin tyhjentämiseen voi mennä useampi tunti. Pesän poistossa pitää myös muistaa suojautua hyvin, hengitys pitää suojata hyvin.

Kirjoittaja & kuvaaja:

Risto Vilpas
BirdLife Keski-Häme
Tiedotusvastaava

Sumuisen sunnuntain syysretki

Pyrstötiainen Lapinnokassa. Kuva Ville Työppönen

Syysretki VLH:n alueen lokakuun parhaille lintupaikoille houkutteli mukaan vain 2 jäsentä. Retkelle lähtivät Boris ja Elise Jakobsson, oppaina toimivat Ville Työppönen ja Olli Haukkovaara. Ei siis mikään yleisömenestys mutta mukava retki joka tapauksessa.

Mahdollisia Matti ja Maija Myöhäisiä odoteltiin Valkeakosken kaupungintalon parkkipaikalla aamusumussa, tilhiä katsellen, mutta kun muita ei tullut, lähdettiin pian liikkeelle kohti Ritvalaa. Ensimmäinen kohde oli Ritvalan Vähäjärvi. Rantapusikoissa oli pientä kuhinaa; tali- ja sinitiaisia, pikkuvarpusia, keltasirkkuja ja kaksi pajusirkkua.

Torniin kiivettyämme alkoi pieni tuulenvire ja sumukin alkoi hiljalleen hälvetä. Järven ainoalla vesikivellä kökötti harmaahaikara, varikset seuranaan. Pian tuli näkyviin parikymmentä isokoskeloa, joiden joukossa oli myös yksi uivelo. Sinisorsien ääntä kuului sumusta järven perältä, mutta vain yksi oli näkösällä. Ehkä siellä olivat ne 140, jotka Kallion Jussi näki pari päivää sitten.

Vatastentietä jatkettiin takaisin kohti Sääksmäkeä ja sieltä Saarioisjärvelle, Jutikkalaan Lapinnokan tornille. Viidennumeron pengertieltä silmiin osui vanha merilokki, mutta ei muuta sen kummempaa.

Boris ja Elise seuraavat pyrstötiaisten touhuja, Kuva: Olli Haukkovaara

Jutikkalanharju oli yllättävän hiljainen, parin viikon takaiset peukaloiset ja punarinnat olivat lähteneet jo etelään. Tornilla oli kumminkin mukavasti elämää. 14 pyrstötiaista tuli aivan tornin viereen ennenkuin jatkoivat joen yli Päivänpesään. Järvellä oli vielä ihan mukavasti vesilintuja; 40 haapanaa, 25 sinisorsaa, 2 tavia, 2 tukkasotkaa ja 20 telkkää, poistuessamme järvelle laskeutui äänten perusteella myös laulujoutsenia. Saarioisjärven paras laji oli kuitenkin luhtakana, joka nopeasti vastasi Päivänpesän puolelta atrappiin jota kännykästä hetki soitettiin.

Saarioisjärveltä jatkoimme sitten oranssiliivisten hirvimiesten ohi kohti Eldoradoa ja Klondykea eli Linnasten ja Käyrälän peltoaukeita. Pelloilta ei nyt sumun seasta paljoa löytynyt; korppeja siellä täällä, isoja räkättirastasparvia, yksinäinen punakylkirastas. Aurinkoinen aamu olisi varmasti tarjonnut hieman enemmän, ehkä sinisuohaukan tai jonkun muun petolinnun.

Kotimatkalla pysähdyimme vielä Konhonvuolteella, missä seurasimme läheltä aamun kolmannen koskelolajin eli neljän tukkakoskelon kalastusta. Pari silkkiuikkuakin oli paikalla. Sieltä sitten kohti Koskia, pari lounaaseen päin vaeltavaa käpytikkaa näkyi matkalla.

Ja iltapäivällä sää sitten selkeni... puheenjohtajan pihassa pomppi punarinta ja järripeippo poikkesi ruokinnalla. Sellainen syyssunnuntai tällä kertaa,

Kirjoittaja:

Olli Haukkovaara
BirdLife Keski-Häme
Puheenjohtaja

Hanhia kurkien jälkeen

Julkaistu Valkeakosken Sanomissa 16.10.

Kuten Valkeakosken Lintuharrastajien pitkäaikainen jäsen, Jorma Ahola aikaisemmin lehdessä kirjoitti. Kurkien massamuuton jälkeen taivaan täyttivät hanhet, erityisesti valkoposkihanhet, mutta myös sepelhanhia ja metsähanhia on seudullamme tavattu. Aivan viimepäiviin saakka on noin VLH:n toimialueella tavattu suuriakin hanhiparvia, muun muassa Mallasvedellä Pälkäneen puolella 150 siivekkään, Lempäälän, Ahtialanjärvellä noin 200 linnun kiertelevä parvi, sekä Vanajan, Leppäsaarten edustalla noin 180 paikallista hanhea.

Valkoposkihanhi on kaunis, enimmäkseen arktisilla saarilla Novaja Zemljalla, Huippuvuorilla ja Grönlannissa pesivä hanhi, jonka Valkeakoskella tapaa useimmiten vain syksyisin kuntamme yli läpimuuttavana.  Lajin korkealla, suoraviivaisesti muodostelmissa matkaavat parvet muistuttavat jossain määrin samoina ajankohtina matkaavia kurkiauroja.

Hanhilaji muistuttaa jonkin verran seudullamme asustavaa lähes joutsenen kokoista pohjoisamerikkalaista, linnustoomme lähinnä, metsästyslajiksi istutettua kanadanhanhea, mutta siitä sen erottaa parhaiten koko.  Valkoposkihanhi on kotoista heinäsorsaamme vain hieman suurempi.

Yksistään lokakuussa, Valkeakosken Lintuharrastajien toimialueella muun muassa Koti-Koskissa, Lempäälässä, Akaassa ja Pälkäneellä valkoposkihanhia on kiikaroitu niin taivaalta kuin sänkipelloilta lähes 9000 lintua.

Kirjoittaja:

Risto Vilpas
BirdLife Keski-Häme
Tiedotusvastaava

Kurkiaurat halkoivat Etelä-Pirkanmaan taivasta – myös hanhet vauhdissa

Sunnuntain kaltaista kurkien ylilentoa ei seudulla ole monesti nähty, jos ollenkaan. Kuva: Olli Haukkovaara

Julkaistu 28.9. Valkeakosken Sanomissa

Sää kylmeni sunnuntaina 27.9. raikkaiden pohjoistuulien myötä, mikä edisti kurki- ja hanhiaurojen ilmaantumista Valkeakosken ja sen ympäristön kuntien taivaalle.

Eri puolilla Valkeakosken Lintuharrastajien toimialuetta kiikaroitiin erityisesti kurkia. Kangasalan, Kirkkoharjun näkötornista ynnättiin päivän aikana tuhansia pitkäkauloja.  Lempäälän Pyhällön lintutornista summattiin yli 8 000 lintua, joista peräti 3 250 kurkea liihotti tarkkailupisteen ohi vain 20 minuutin aikana.

Luonnollisesti samoja, äänekkäästi ja trumpettimaisesti GRRRK-GRRRK töräytteleviä parvia havaittiin myös Valkeakosken yläilmoissa alkumatkallaan kohti talvehtimisseutuja: Pohjois-Afrikkaa, Lähi-itää sekä Kaakkois- ja Lounais-Eurooppaa.

Valkeakosken Lintuharrastajien puheenjohtaja Olli Haukkovaara oli yhteydessä VLH:n alueen eri lintutarkkailijoihin. Hänen päätelmänsä oli, että pelkästään Valkeakosken Lintuharrastajien toimialueen yli matkasi sunnuntaina yli 14 000 kurkea, mikä lienee alueen kurkihistorian kovimpia tuloksia.

Valkoposkihanhet vauhdissa

Kurkien lisäksi muuttomatkavauhtiin 27.syyskuuta yltyivät myös arktisten seutujen kasvatit, valkoposkihanhet. Lintuharrastaja Jussi Kallio osui oikealle paikalle Akaan, Kylmäkosken, Käyrälän pelloille.  Suurikkalankorven ylitti komea 230 muuttavan linnun auramuodostelma. Muuttoparvien ääni muistuttaa koiran haukuntaa. Hanhia löytyi myös paikallisina sänkipelloilta puintijätettä näykkimässä, muun muassa Tarttilan, Linnaisten sekä Sillantaan niityillä ruokaili noin 50 yksilön parvet. Kaiken kaikkiaan seudultamme laskettiin noin parisentuhatta hanhea. Aikaisemmin valkoposkihanhia tavattiin Suomessa vain läpimuuttajina, mutta on nykyisin ne pesivät muutaman parin voimin myös Hämeen järvillä Lajin talvehtimisalueet löytyvät Pohjanmeren ympäristöstä.

Valkoposkihanhia tavattiin muun muassa Päivölän Sillantaan pelloilla. Kuva: Risto Vilpas

Kirjoittaja:

Risto Vilpas
BirdLife Keski-Häme
Tiedotusvastaava

Lämpimän lintusyksyn tähtihetkiä

Julkaistu Valkeakosken Sanomissa 24.9.2015

Useimmat hyönteissyöjälinnut ovat lähteneet Suomesta. Sieppoja, kerttuja ja tiltaltteja joutuu jo toden teoin kiikaroimaan. Pääskyjen pääjoukotkin ovat jo muuttaneet Hämeestä, vain haarapääskyjä tavataan yleisemmin Etelä-Pirkanmaan ilmatilasta. Niittykirvisiä kuulee vielä useasti, kuten västäräkkien kutsuääniäkin.

Iltapäivisin Valkeakosken Lintuharrastajien aktiivijäsenet ovat havainneet Tarttilan ja Linnaisten peltoaukeilla kymmeniä taivaalla kaartelevia, etelään suuntaavia haukkoja, erityisesti varpus- ja hiirihaukkoja sekä muutamia mehiläishaukkoja.

Syksyn eliittisiivekkäät

Varsinaisten lintuharvinaisuuksien suhteen lempeän lämmin syksy on ollut antoisa. Lyhyen aikavälin harvinaisten siivekkäiden tarjonta on ollut poikkeuksellisen laadukasta. Erityisiä bongareiden silmäniloja ovat olleet nuoret arosuohaukat, joiden huikea, kymmenien lintujen rynnistys ruoho- ja pensastasangoilla Kaakkois-Euroopasta on huomattu eri puolilla Etelä-Suomea. Invaasio tavoitti myös VLH Ry:n toiminta alueen, arojen kasvatti kiikaroitiin muun muassa Vesilahdella, Mantereenjärvellä sekä Lempäälän, Ahtialanjärvellä. Arosuohaukka muistuttaa kotimaista sinisuohaukkaa, mutta se on tätä kooltaan huomattavasti pienempi, kapeasiipisempi ja yleisvaikutelmaltaan hontelompi. Linnun lento on keveää ja tiiramaista. Arosuohaukka on maassamme harvalukuinen, viime vuosina runsastunut vieras, laji talvehtii Afrikassa ja Lähi-idässä.

Nuoren arosuohaukan hyvä tuntomerkki on selvä kellanvalkean ja viiruton kaulavyö. Kuva: Jani Vastamäki

Haarahaukka Tarttilassa

Toinen lintupetomaailman yllättävä havainto oli kotkamaisen, siipiväliltään jopa 155cm haarahaukan liitely Sääksmäen, Jutikkalan pelloilla. Lennossa se on hervottoman oloinen, pitkäsiipinen ja sen pitkä pyrstö on lievästi lovipäinen, joskaan lovi ei näy, jos linnun pyrstö on levitettynä. Haarahaukka lentää liihotellen, liitää lievästi alaspäin kuperin siivin ja kaarrellessaan kiertää alinomaa pyrstöään sivuttain. Nuori lintu on kauttaaltaan vaalean pisaratäpläinen. Haarahaukka viihtyi Munteen maisemassa monen alan harrastajan iloksi 3.-8.9..

Haarahaukalla on lajille ominainen tapa kärkkyä helppoa ravintoa kaatopaikoilta ja moottoriteiden varsilta. Suomessa se on tulokaslaji, joka yleistynyt 1930-luvulta alkaen ja nykykannaksi arvioidaan 10–15 paria. Haarahaukat talvehtivat trooppisessa Afrikassa ja Lähi-idässä, jonne ne muuttavat elo–lokakuussa ja palaa huhtikuun puolivälistä alkaen.

Haarahaukka nuorukainen on kauttaaltaan vaalean pisaratäpläinen. Kuva: Markku Ranta-Eilola

”Turr-turr” turturikyyhky

Kehräävästä ääntelystään tunnetulla turturikyyhkyllä, on niin sanottu onomatopoeettinen nimi, kuten ”pulputtavalla” pulullakin ja kulttuurilintu se onkin lähes kesykyyhkyn tapaan. Siro ja pitkäpyrstöinen turturikyyhky on vain räkättirastaan kokoinen, selkäpuolelta mustatäpläisesti ruosteenruskea ja sen kaulansivulla on soikea, mustavalkea kaulasepel.

Lintulaji tavattiin Suomessa ensi kerran vuonna 1953 ja ensi pesintä varmistettiin 1979 Lappeenrannassa. Nykyisin sein harvalukuinen pesimälintu Kaakkois- ja Etelä-Suomessa, sen pesimäkanta on alle 10 paria. Pirkanmaalla lintu ei ole pesinyt lainkaan ja vierailijanakin se on erittäin harvinainen. Talvet turturikyyhky viettävät trooppisessa Afrikassa.  Valkeakoskelta turturikyyhky yhytettiin 5.9. Metsäkansasta, pellon sähkölinjalta. Kaikki lintukuvat ovat paikanpäällä kuvattuja.

Turturikyyhky on vain räkättirastaan kokoinen. Kuva: Juha Leuhtonen

Kirjoittaja:

Risto Vilpas
BirdLife Keski-Häme
Tiedotusvastaava

Rallimuistio 4.-5.9.2015

    Taidetta

Siitä se taas lähti, perjantai 4.9. kello 17:00, osallistumisemme Valkeakosken lintuharrastajien perinteiseen syyslinturalliin. Tämä kyseinen linturalli on jo vuodesta 1981 alkaen ollut yhdistyksen toiminnan yksi eniten osallistujia mukaan saanut tapahtuma. Vuorokausi retkeilyä eri puolilla yhdistyksen toimialuetta, hyvien ystävien kera, etsien kaikki mahdolliset lintulajit joita alueelta löytyy. Tosin joukkue josta tämä kirjoitus kertoo, on vuosi toisensa jälkeen ollut huippujoukkueisiin nähden se ”retkeilysarjalainen”. Tosin tuo nimitys ei ole koskaan liiemmin mieltä häirinnyt, sillä parasta on hauska meininki ja siinä ohessa uusien lintulajien löytyminen lajikaavakkeen täytteeksi.

    Tämän ensimmäisen päivän, siis perjantain kuten koko rallin reitti oli lähtiessä täysin ajankohdan hetkellisten mieltymysten varassa. Lähdimme siis kohti ”jotain sopivaa kohdetta”. Suunta Sääksmäentietä Huittulaan ja Vatastentielle, matkalla heti kohta västäräkki retken ensimmäisenä lajina. Vatastentietä ajaessa tienvarren suuren navetan pihasta lähti varislintujen parvi, kaksi korppia puolenkymmentä varista ja harakka. Tämän jälkeen pysäköimme tienvarteen maissipellon tuntumaan ja jäimme tarkkailemaan maisemaa.

    Tiklit

    Kohde oli yllättävän mainio lajistollisesti sillä noiden kahden korpin vielä matkatessa kohti Ritvalan takamaata, alkoi lähistöllä tapahtua. Peltotien ohdakekasvustosta lähti toistakymmentä tikliä käsittävä parvi lentoon laskeutuen lieteallasta reunustavaan lehtipuukasvustoon. Kauempana oleviin kahteen kuivuneeseen kuuseen ilmaantui pienin väliajoin aina joku uusi laji näytille pajulintu, tiltaltti, metsäkirvinen, peippo ja räkättirastas. Ympäristössäkin tapahtui, yli lensi sääksi, naakka ja maissipellosta keltasirkkujen ja pikkuvarpusten sekaparvi sekä muutamia sepelkyyhkyjä. Rautiainen passasi itsensä tien yli kulkevalle sähkölangalle ja me totesimme aikaa kuluneen sen verran, että joku mainitsi tuon lentävän bongarilauseen: ”Tää on nähty!”

                                          Härveli tulee ja härveli menee

    Vain hetki ehdittiin matkata kun tuli käsky pysähtyä. Vatasen pellolla oli valtaisa sepelkyyhkyjen rastaiden ja kahlaajien parvi. Töyhtöhyyppiä ja suokukkoja, sekä ainakin yksi keltavästäräkki, lisäksi yksi uuttukyyhky, mutta se jäi sitten rallilistaan kirjaamatta koska vain yksi jäsen sen ryhmästä havaitsi. Toisella suunnalla, selän takana löytyi, ennen niin komean nyttemmin hakatun mäen jättökuusen latvassa oleva käpytikka. Tikkaa katsottaessa kauempana taustalla lensi varpushaukka.  Hauskana episodina oli kotikutoinen, pikkupojan ajama maastokulkuneuvo, joka vahvasti savuten ja äänekkäästi hävisi tien mutkan taa. Ja heti kun pääsimme jatkamaan matkaa taas uusi laji, lintu jonka paras tuntomerkki on se, että sillä ei ole mitään tuntomerkkejä. Lähes mitättömän näköinen, tasaisen kellertävänruskeanharmaa lintulaji lehtokerttu, on yksi pajulinnun kanssa huonoimmin tunnettuja lintujamme.

    Pajulintu

    Ennen Arrantien risteystä lähti tieltä kivitasku, joka sitten rallin ajan oli peltoalueiden ja osin jopa metsäteidenkin yleisin lintulaji. Vähäjärven itäpuolen pikkusuon kelon latvassa päivysti tuulihaukka, petolintulaji, joiden nähtyjen yksilöiden määrä rallin aikana nousi pitkästi toiselle kymmenelle. Kariniemeen, Vanajanselän rantaan pääsimme ilman uusia lajeja. Täällä oli hiljaista, selkävesi oli lähes vaahtopäissä, ja lokkeja lennossa jossain kaukana selkäveden toisella puolen. Naaras isokoskelo sentään lensi rannan tuntumaan ja kun totesi että tuli uutena lajina kirjatuksi poistui paikalta. Muutama kalalokki lensi editsemme ja selän toisella puolen saimme kaukoputken näkökenttään neljän kurjen seurueen matkaamassa kohti itää. Perjantain viimeinen laji oli rallissa Limojärven metsäautotien varrella tiksuttava punarinta, 29 lajia ja kello oli hiukan yli kahdeksan illalla kun päätimme lopetella ja jatkaa seuraavana aamuna kello 07:00. Illalla vielä ennen kun menin nukkumaan, puputti helmipöllö jossain Naakan koulun suunnalla, sitä vain ei voinut ottaa lajilistalle.

   

    Kurjet

  Uusi aamu ja uusi päivä, lähdimme siis liikkeelle sovitusti heti seitsemältä ja kohti pohjoista 

periferiaa. Ulvajanniemeen matkatessa pysähdyimme Ulvajanlahden Talassaaren sillalla, josta saimme sinisorsan, Lidl’in muovikassia ei huomioitu lajilistaan. Painonjoella oli vain kolmisenkymmentä sinisorsaa, mutta ei muita vesiäisiä. Ahvenjärventien varresta saimme hippiäisen sekä vihervarpusen ja kauempaa kuului palokärki, mutta kaksi muuta jäsentä olivat sen verran unenpöpperössä, että eivät ääntä kuulleet. Tosin hetkeä myöhemmin kuitenkin jo niin paljon hereillä, että huomasivat kaksi koirasteertä hakkuuaukean puissa. Maununkorven tienristeyksen tuntumassa pyy ja melkoinen räkättirastaiden parvi tien varren pihlajissa. Tuosta parvesta nähtiin useampikin punakylkirastas uutena lajina listalle.

    Palokärki

    Ilman uusia lajihavaintoja ajoimme siirtymätaipaleen Ideaparkin kautta Lempäälän Ahtialanjärvelle. Taisimme olla ainut joukkue joka ei käyttänyt venettä ja käynyt Lokkisaaren kahlaajia listaamassa. Tyydyimme lokoisasti kiikaroimaan ja kaukoputkeilemaan Käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen puoleisen rannan rakennuksen terassilta järven linnustoa. Eihän niitä tällä kurin paljoa tullut, mutta kymmenen lajia kuitenkin; nokikana, telkkä, tukkasotka, harmaahaikara, tavi, silkkiuikku, harmaalokki, haapana, laulujoutsen ja ruskosuohaukka. Jatkoimme Lipontielle jossa lähellä Pärjäntien risteystä talitiainen ja pensastasku. Pysähdyttyämme Lännenojan kohdalle Liponselän tyhjyyttä kiikaroimaan löytyi lähistöltä närhi ja töyhtötiainen.

    Pensastasku

    Seuraavaksi matkasimme taas kohti Metsäkansaa, jossa Metsäkansan Tapiolan nuorisoseurantaloa ennen, taas peräti kaksi tuulihaukkaa. Näiden tuulihaukkojen vuoksi oli lähellä että olisimme missanneet seuraavan lajin. Lintu istui heti Metsäkansan vanhan kansakoulun jälkeisen pellon ylittävällä sähkölinjalla. Oli taas kun yhteinen toteamus, että tuulihaukka, mutta sitten iski hirvittävä epäilys. Auto seis ja ulos, kiikarilla katsoen tajusi heti että kyseessä on erilainen kyyhkylaji mitä aiemmin on paikkakunnalla tullut nähtyä – turturikyyhky. Lintu oli mielettömän arka ja olisi ilmeisesti pitänyt olla noita hirmuobjektiiveja jos siitä olisi kunnon valokuvan saanut ja sitten se lähti lentoon kohti etelää. Tulipa kuitenkin varmistettua lajilleen.

    Niin kaukana, turturikyyhky

    Niittystenjärven kohdalla ainakin ”sadan yksilön” viherpeippoparvi ja seuraavassa kohteessa vanhan tutun maatilan pihapiirissä pettämätön normivarpusparvi – varpunen (Passer domesticus). Rariteettikaavaketta ei vielä onneksi tarvitse tuosta aiemmin runsaslukuisesta lajista tehdä. Seuraavaksi Konhonvuolteelle, josta merimetso Makkarakarin läheiseltä luodolta. Konhosta alkoi siirtymätaipale Valkeakosken itäpuolelle ja Tervasaaren yllä lentävistä kesykyyhkyistä uusi laji listalle.

    Mallasselkää tutkailimme kahdesta kohteesta. Leppälän rannasta kuikkapari ja toki muutamia merimetsoja, Äimäläntien varren Kurjenkallion edustalla ruokaili yksinäinen kanadanhanhi laulujoutsenpari ja kaksi sinisorsaa, naaras ja vaihtopukuinen koiras. Kaukana Kyäntaanniemenen karikolla pari merimetsoa joista toisen kaula, rinta ja vatsa loistavan valkoinen. Tullessamme Kurjenkalliolle kuului tiaisten ääntä korkealta puiden latvuksista, joukko osoittautui löyhäksi kuusitiaisparveksi joka muodostui ilmeisesti vielä yhdessä liikkuvasta poikueesta. Samaan aikaan kuului käpytikan tjik-ääntä ja heti perään itselleni tuttua harmaapäätikan pehmeämpi kyk-ääni ja hetkeä myöhemmin kaksi harmaapäätikkaa lennähti läheisen kelon latvaan.

   Sinisorsat

    Tykölänjärven uuden tornin ympäristö osoittautui pelkäksi tornilla käynniksi ja aloimme palailla takaisin kohti kaupunkia ruokataukoa viettämään. Korkeakankaalta Veikko Hakulisentien varren maansiirtolaanilta tavoitimme vielä sinitiaisen ennen siirtymistä Pizzan pariin. Ruokailun jälkeen siirryimme Kalatonlahden maisemoidulle kaatopaikalle, jossa kähmyili pensaskerttu ja mustapääkerttu rinteen alla olevassa raitapöheikössä. Ylhäältä saimme ruohostosta lentoon pari niittykirvistä, mutta kiuru jäi saamatta. Alas laskeutuessamme ja siirtyessämme tietä kohti murskekasoja lähti edestä lentoon loistavan keltainen västäräkki. Lintu lensi sen verran nopeasti suuren läjityskasan taa että emme saaneet siitä kunnon määritystä ja se jäi sitten epävarmaksi ”sittikseksi”, milläpä muulla on keltainen pää? Autolle palatessa mekasti Holmin suunnalla palokärki.

    Tämän jälkeen laskimme aikaa olevan vielä lähes kolme tuntia, mutta mitään järkevää kohdetta ei tullut mielemme. Siispä päädyimme ajamaan Rapolan kartanon tuntumaan. Kartanon puiston marjapensaista sitten se kaivattu mustarastas ainakin puolenkymmenen yksilön voimin, laulurastaita oli paikalla mustarastaitakin enemmän. Viidennumerolle suunnatessamme ja hämmästellessämme satamääräistä venepaljoutta saimme karikolta merilokin listaamme.

    Staijausta

    Jostain syystä alkoi jo jonkin asteinen turtumus tulla ajatuksiin ja ”viimeisillä voimilla” sitten päädyimme kiertämään Tarttilan kylän kautta Päivölänmäelle ja sitä kautta sitten vain ajelua kohti Linnasten peltolakeutta. Nyt jo satoi kunnolla vettä, joten autossa istuen kiikaroimme Kalvolan rajalla peltoja Itkon kartanon suuntaan jossa ruokaili Oikolanjoen takaisella pellolla puolensataa kurkea. Loppuajan kävimme kiertämässä Lahisten peltotiet ja sinne matkatessa tien varresta lähti retkemme viimeinen listalaji punatulkku. Palatessamme kaupunkiin ralliaika päättyi Haapasaaressa juuri hetkeä ennen Vallonjärven laskujoen siltaa, se oli siinä 69 lintulajia ja järkyttävä 223 kilometrin taivallus, josta pääosa oli noita siirtymätaipaleita kohteesta toiseen. Hirveän vähän me hävisimme voittajajoukkueelle, vaivaiset kolmekymmentä lajia.

    Joka tapauksessa tuli taas repullinen mieleenpainuvia muistoja hyvien ystävien seurassa vietetyistä hetkistä, kiitos siitä ystävät kalliit. Samoin myös muiden joukkueiden jäsenille, ilman teidän mukanaoloanne tämä vuosittainen seutukunnan syksyisten lintulajien esiin hakemiseksi kehitetty kisa jäisi järjestämättä. 

    Kivitasku

Kirjoittaja:

     Jorma Ahola