Kevät alkoi - tai sitten ei...

Lämpötila nousi nopeasti parin päivän takaisesta -25 asteesta +2 asteen puolelle, ja oletin näkeväni tänään kevään ensimmäiset harmaalokit kuten normaalisti tällaisten säänmuutosten yhteydessä tapahtuu. Etsin lokkeja sekä Rauttunselältä että Vanajanselältä, yhtään ei löytynyt. Järven selillä oli vain merikotkia, yhteensä 24, sekä kymmenittäin variksia että jokusia korppeja. Aloin miettimään mistä tämä ero muihin talviin johtuu, ja syynä lienee Suomenlahden ja Saaristomeren jäätyminen, eli lokit ovat nyt talvehtimassa jossain kauempana. No, kyllä se kevät sieltä vielä joskus tulee, mutta olisi toki mukava välillä löytää uusia lajeja tälle vuodelle. Esimerkiksi tilhi, pikkukäpylintu tai isokäpylintu joita ei nyt näytä löytyvän mitenkään.

Yksi talvehtiva piekana oli koivussa Kuurilan ja Linnasten rajalla, hyvä havainto, mutta tänä talvena aivan vakiolaji lähes joka retkellä. Mutta siinä kaikki, toivon todella aikaista kevättä. Olen jumissa 63 lajissa, ja helmikuulta tuli vain kaksi pinnaa...

Tässä linkki lajilistalleni: https://bubo.org/view-list.html?list_id=56447

Kirjoittaja:

Olli Haukkovaara

email: olli.haukkovaara @ proton.me

Valkeakoski, Finland

Keski-Hämeen pöllölajit – Myös nämä helmikuun yön solistit ovat ilmastonmuutoksen uhreja

 

Katse tekee pöllöistä inhimillisen ja viisaan näköisiä. Kymmenisen vuotta sitten helmipöllö oli Valkeakosken seudulla yleinen kuusikkokorpien asukki, nyttemmin sen kanta taantunut rajusti. Kuva: Risto Vilpas

Helmikuun illan pimeys hiljentää Keski-Hämeen kevättalvisen luonnon. Tiaiset ja tikat hakeutuvat yöpymiskoloilleen, rastaat tiheisiin kuusikoihin. Musteneva ilta ei sammuta siipifaunan sykettä. Yöllä metsissä komennon ottavat suurisilmäiset, äänettömästi pehmeän untuvan lailla saalistavat pöllöt. Niiden öisestä elämästä havaitaan usein vain salaperäiset äänet ja varjomaisesti liikkuvat hahmot. Elintavoiltaan pöllöt muistuttavat haukkalintuja. Molemmat syövät lihaa ja pyydystävät ravinnokseen lintuja, pikkunisäkkäitä ja sammakoita. Ne eivät kuitenkaan ole sukua petolinnuille, vaan lähimmät sukulaiset löytyvät kehrääjälinnuista. Pöllöt pesivät pöntössä, kannon päissä tai vanhoissa risupesissä. Huuhkaja suosii kallion ulkonemia kivenlohkareiden suojassa.

Valkeakosken seudulla pesii kuusi pöllölajia

Pöllöjen silmät ovat suuntautuneet eteenpäin, kuin ihmisellä. Katse tekee pöllöistä inhimillisen ja viisaan näköisiä. Maassamme on kiikaroitu peräti kolmetoista pöllölajia, joista kymmenen kuuluu pesimälinnustoomme. Pienin on punatulkun kokoinen varpuspöllö, suurin huuhkaja, joka on linnustomme mahtavampia. Valkeakosken seudulla pesii kuusi lajia, edellä mainittujen lisäksi lehto-, viiru-, helmi- ja sarvipöllö. Lapin luonnossa esiintyvät tunturi-, hiiri- ja lapinpöllö nälkävaeltavat Pirkanmaalle saalisravintotilanteen romahtaessa. Rantaniityillä tavattava suopöllö lienee joskus pesinyt Koskin seudulla, mutta sen pesäpoikasia ei ole koskaan rengastettu.

Varpuspöllö vaanii lintulautojen läheisyydessä

Euroopan pienimmän pöllön, varpuspöllön, tapaa usein talvisin linturuokinnalta, missä saalistettavaksi piisaa pikkulintuja. Koostaan huolimatta varpuspöllö on pulleavartaloinen ja voimakasrakenteinen. Se vaanii lintulaudan likellä monesti päiväsaikaan.

Varpuspöllön vierailu lintulaudan maastossa ei aina tarkoita sitä, että pöllö tavoittelisi laudan lintuvieraita, vaan se on yhtä kiinnostunut pikkujyrsijöistä, jotka uskaltautuvat etsimään laudalta pudonneita jyviä. Varpuspöllö myös varastoi saaliita linnunpönttöihin.

Hyypiät kävivät sukupuuton partaalla

Huuhkajan, Euroopan suurimman pöllön, ruokalistalle kuuluu riistaeläimiä. Jo vuonna 1868 "Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus" määritteli huuhkajan ryöstölinnuksi, joka on hävitettävä. Huhuilevista huuhkajista eli hyypiöistä maksettiin tapporahaa vuoteen 1951 asti. Metsästäjät kohdistivat komeimpaan pöllöömme vuosikymmeniä ankaraa vainoa. Laji oli kuolla sukupuuttoon Suomesta.

Rauhoituksen ja elinmahdollisuuksien parantumisen myötä kanta elpyi 1900-luvun loppupuolella. Kaatopaikoilla oli hyypiöille tarjolla runsaasti helppoa ravintoa, rottia ja puluja. Taantuminen alkoi uudelleen 2000-luvulla. Uudet kaatopaikkadirektiivit vähensivät huuhkajien apajia. Eloperäistä yhdyskuntajätettä sai loppusijoittaa kaatopaikalle vuosivuodelta vähemmän.

Takavuosina lähimmillään Koskin keskustaa pesi huuhkajapari Kalatonlahden teollisuuskaatopaikan kallioleikkauksessa.

Lehtopöllö, suuripäinen ja lyhytpystöinen laji

Lehtopöllö on yön lapsi, päivät se viettää oksistoon piiloutuneena. Hämärän tullen se alkaa saalistamaan. Laji kotiutui Suomeen vasta 1800-luvun lopulla.

Lehtopöllö viihtyy kulttuurimaisemassa viljelysten äärellä, kunhan vaan suojaista metsikköä on tarjolla. Se voi pesiä myös pihapiirissä. Tämän kevään ensimmäisen lehtopöllöparin vuorohuhuilua Jussi Kallio kuuli Yrjölän asuntoalueella jo tammikuun viimeisellä viikolla. Ehkäpä pariskunta pesii Yrjölänlahden telkänpöntössä?

”Lehtarin” puhdassointinen ääni lienee monelle tuttu erityisesti TV:n brittidekkarisarjoista, missä niiden ääntä käytetään yömaisemien jännitystä tehostamaan.

Valkeakoskella viirupöllöjä asustelee muun muassa Pyörönmaan metsissä. Kuva: Risto Vilpas

Viirupöllö on ravinto-opportunisti

Viirupöllö on sekametsien paikkalintu. Pöllölaji on tunnettu aggressiivisuudestaan, emolintu voi puolustaa poikaspesää raivokkaasti. Viirupöllökoiraan soidinhuuto on kumeasti koiran haukkua muistuttava kumea puhallus, sen soidinääni ei ole kovin kantava kuin muiden pöllöjen.

Valkeakoskella viirupöllöjä asustelee muun muassa Ahvenjärventien varrella Pyörönmaan metsissä.

Helmipöllö on räkättirastaan kokoinen

Helmipöllö viihtyy havumetsäalueilla, se ja helmikuu kuuluvat yhteen. Silloin saloilla alkaa kaikua helmipöllön puputussoidin. Ääntelijä on pöllökoiras, joka jankkaavavalla ”pu-pu-pu-pu-pupu” puputuksellaan yrittää lumota kuuloetäisyydellä olevia naaraita.

”Helmarit” vaeltavat suurin joukoin nälkävuosina eri ilmansuuntiin. Kymmenisen vuotta sitten se oli Valkeakosken seudulla yleinen kuusikkokorpien asukki, nyttemmin sen kanta taantunut rajusti. Pöllöasiantuntija, -rengastaja Keijo Ruuskasen mukaan helmipöllö on pesinyt seudullamme viime vuosina vain muutaman parin voimin. Vanhoja kuusimetsiä on Etelä-Pirkanmaalla liian vähän jäljellä. Taimikoiden ensiharvennetut hoitometsät ovat liian harvoja helmipöllölle. Ne eivät löydä niistä suojaa isompia saalistajia kuten viiru- ja lehtopöllöä sekä kanahaukkaa vastaan. Avomailla saalistaminen on helmipöllölle iso riski, sen oma henki on vaarassa. ”Helmari” pysyttelisi mieluiten kuusikossa lähellä kotikoloaan metsämyyriä väijyen.

Sarvipöllö saalistaa kulttuurimaisemassa

Pääosa Suomen pöllöistä on metsälintuja, mutta sarvipöllö on sopeutunut saalistamaan kulttuurimaisemassa, avoimilla viljelymailla. Se onkin seudullamme ohittanut helmipöllön runsaudessa.

Sarvipöllölle kelpaa pesimäpaikaksi viljelysten ja avomaiden keskellä oleva metsäsaareke. Se on helpoin löytää alkukesän yönä, jolloin ruokaa kerjäävät poikaset piiskuttavat pellonreunassa, joita kuulee erityisesti Sääksmäen Saarioispuolella.

Miksi pöllöillä menee huonosti?

Luonnonvarakeskus (Luke)on asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön edistämiseksi. Luken tutkijat ovat todenneet, että vuosi 2008 oli kaikkien aikojen myyrähuippu Etelä-Suomessa, tämä jälkeen nopeaa myyräkantojen kasvua ei ole tapahtunut. Ilmastonmuutos on vaikuttanut myyräsykleihin. Kosteitten kelien ja pakkasjaksojen vaihtelu on ollut myyrille myrkkyä, myös avohakkuiden ja pakettipeltojen heinittymisellä on ollut negatiivinen vaikutus. Ympäristön muuttuessa peltomyyrä on vallannut metsämyyrien asuttamia elinpiirejä.

Toisin kuin metsämyyrät, peltomyyrät elävät hyvin pienialaisilla biotoopeilla. Se johtaa suotuisissa olosuhteissa nopeaan kannan kasvuun. Tiheä myyräkanta kasvattaa hetkellisesti niitä syövien myös pikkupetojen kuten ketun, näädän, lumikon ja kärpän kantoja. Seuraa peltomyyräkannan romahdus, jonka jälkeen kasvanut petopopulaatio vaeltelee lähialueilla verottaen myös metsäalueiden metsämyyriä. Pikkupedot siis vaikuttavat myyräkantoihin.

Myyräkantojen romahdus ei riitä pöllöjen ahdingon koko selitykseksi – muun muassa helmipöllön väheneminen alkoi Valkeakosken seudulla aikaisemmin kuin myyräsyklit alkoivat vaihdella ja kadota.

Mikäli pöllöjä halutaan varjella, pitäisi suojella myös niiden elinympäristö. Luonnonsuojelussamme on heikkous. Uhanalaiset lajit on suojeltu, mutta niiden elinympäristöt eivät ole aina suojelun piirissä.

Kirjoittaja:

Risto Vilpas
BirdLife Keski-Häme
Tiedotusvastaava

24 tunnin syyslinturallissa havaittiin 129 lintulajia

Syysrallin 2020 voittajiksi nousi suvereenisti joukkue Laskijat (vasemmalta Pekka Suhonen, Heikki-Pekka Innala ja Kim Kuntze), heillä lajeja kertyi 111. Kuva: Petri Salo

Valkeakosken seudun lintuharrastajat kisailivat perinteisen lintulajibongauskilpailunsa jo 39. kerran. Ajankohta 4.–5.9. oli perinteinen, syyskuun ensimmäinen perjantai ja lauantai.

Kello 17–17 välisenä aikana alan harrastajat pyrkivät löytämään Bird-Life Keski-Hämeen VLH:n alueelta mahdollisimman monta lintulajia. Alueeseen kuuluvat Valkeakoski, Akaa, Lempäälä,Vesilahti, Pälkäne, vanha Kalvola ja osan Kangasalaa.

Lempäälän Pyhällönvuoren lintunäkötorni sijoittuu Vanajaveden reittivesistöön kuuluvan Korteselän länsipuolelle. Torni on rakennettu vuoren korkeimmalle kohdalle ja sieltä aukeavat näkymät Valkeakoskelle, Hervantaan ja jopa Tampereen Näsinneulaan saakka. Tornista on loistavat mahdollisuudet tarkkailla lintujen muuttoa. Kuva: Jani Vastamäki

Jokainen laji on tasa-arvoinen, esimerkiksi variksesta ja maakotkasta saa vain havaintopinnan kustakin. Säännöt ovat yksinkertaiset ja perustuvat rehellisyyteen, minkäänlaista ulkopuolista kontrollia ei ole.

Syksyn 24 tunnin syysralli käytiin tuulisessa ja osin sadekuurojen vesittämässä kelissä. Runsaimmat sateet väistyivät perjantai-illan aikana, mutta lauantaina säähaasteita aiheutti navakka lounaistuuli. Se vaikeutti hyönteissyöjien ja tikkojen etsimistä ja pysäytti syysmuuton lähes kokonaan. Säästä huolimatta, syksyn siipiveikoista saatiin varsin kelpo katsaus.

Hyönteissyöjälinnut eli ”hysyt” vähissä

Suurin osa hyönteissyöjistä oli poistunut maastosta vaivihkaa, vain muuttavia metsäkirvisiä, keltavästäräkkejä ja kivitaskuja oli etenkin Akaan Kurisjärven laakealla aukealla runsaasti liikkeellä.

Keltavästäräkin syksyinen päämuutto ajoittuu usein syyskuun ensimmäiseen viikonloppuun. Kuva: Risto Vilpas.

Pääskyistäkin iso osa oli lähtenyt. Vain muutama räystäspääsky yhytettiin, törmäpääskyä ei lainkaan, mutta haarapääsky oli edelleen yleinen. Muun muassa Kalvolan Äimäjärven ruovikkoon oli kokoontunut jopa yli tuhannen pääskyn yöpymisparvi, niin voimakas visertelyn pauhu kaislikosta kantautui. Keski-Hämeen pelloilta yhytettiin myös Lapin pesimälajistoa lapinkirvisiä, sinirintoja ja lapinharakka.

Mukavia kuunteluja olivat myös Saarioisjärven luhtakanat. Lajin äänivalikoima on moninainen. Tavallisin on “gyp-gyp”-sarja, joka päättyy sian kiljuntaa muistuttavaan ääneen. Juuri tämä ”linnun laulu” lintutorniin kantautui, toinen luhtakana kuului Päivölän rantaan.

Turkinkyyhky palasi Keski-Hämeen lintufaunaan viiden vuoden tauon jälkeen. Akaan keskustassa urheilukentän ja kirkon välillä soidinta huhuili peräti kaksi yksilöä. Turkinkyyhkyn kolmitavuinen ”du-duu-du” on helppo kuulla ja tunnistaa.

Ässälajit

Syysrallissa 2020 ynnättiin peräti 129 lintulajia. Näistä niin sanottuja ässälajeja eli vain yhden joukkueen näkemiä lajeja oli 18; kaakkuri, härkälintu, kyhmyjoutsen, metsähanhi, mustalintu, heinätavi, jalohaikara, kapustarinta, tundrakurmitsa, lehtokurppa, pikkulokki, räyskä, huuhkaja, lehtopöllö, pohjantikka, lehtokerttu, kirjosieppoja pikkusieppo.

Lempäälän Ahtialanjärven Lokkisaaresta on kunnostettu todellinen turvasaareke vesilinnuille. Rainer Mäkelän ja Tatu Itkosen vuosia kestäneet kunnostustyöt tuottavat nyt tulosta, jota käydään seuraamassa ja oppia ottamassa koko maahan. 
Matka saareen käy soutaen. Jyri Reinikka soutaa, Petri Salo on kyydissä. Kuva: Jani Vastamäki.

Rariteetti eli harvinaisuus

Ralliviikonlopun eksoottisin lintu havaittiin kisan ulkopuolelta. Se oli Juha Ilkan videokaappaus 4.9. iältään ensimmäisen kalenterivuoden arosuohaukasta Sääksmäen Kannistonvainiolta.

Arosuohaukka pesii Itä-Euroopan eteläosissa ja Keski-Aasiassa ja viettää talvensa pääosin Intiassa ja Etelä-Aasiassa. Suomessa se on harvinainen harhailija erityisesti huhti–toukokuussa ja syyskuussa. Viime vuosina laji on pesinyt Pohjanmaan lakeuksilla, mutta on vielä epävarmaa jääkö laji Suomeen pysyväksi pesimälajiksi.

Kuusi joukkuetta

Joukkueita oli tänä vuonna kuusi, jotka löysivät lintuja varsin mukavasti. Kiertopalkinnon pokkasi joukkue Laskijat: Kim Kuntze, Heikki-Pekka Innala ja Pekka Suhonen. Erilaisia lintupaikkoja tarkalla korvalla ja katseella kolunnut tiimi havaitsi peräti 111 eri lintulajia. Muiden joukkueiden lajisaldo oli 98–90 lajin välillä. Tulokset ovat varsin vakuuttavia. Erityisesti voittajajoukkueen, että muidenkin osalta, sillä vallinnut sää ei rallia ajatellen ollut lainkaan optimaalinen.

Roni Haukkovaara kiikaroi lokkeja Rauttunselällä.

Linturalliperinne 39 vuotta

Valkeakosken Lintuharrastajat ry:n järjestämä syksyinen linturalliperinne on jatkunut katkeamatta vuodesta 1981 alkaen. Aina, säästä huolimatta, ovat kaikki ralliin ryhtyneet seurueet luontokokemuksistaan nauttineet. Syksyn saapuessa on mukavaa kohdata kesän linnut vielä kerran, hyvästellä ja saattaa siivekkäät muuttomatkalle.

Lähipäivinä kiikarikansa ryhtyy ilmavalvontaan. Ilmavirtauksen kääntyessä pohjoiseksi on odotettavissa kurkiaurojen rynnistys etelään, ehkäpä jo ensi viikonloppuna. Akaan Lontilassa Metsä-Paavolan pelloilla on lepäillyt jo reilun viikon parhaimmillaan noin 420 kurjen parvi.

Kirjoittaja:

Risto Vilpas
BirdLife Keski-Häme
Tiedotusvastaava

Petolintukatsaus Keski-Hämeen alueelta 2018

PETOLINTUKATSAUS KESKI-HÄMEEN ALUEELTA 2018

Tämä katsaus käsittää alueen seuraavien kahdeksan kunnan alueelta: Akaa, Kalvola, Kangasala, Lempäälä, Pirkkala, Pälkäne, Valkeakoski ja Vesilahti joiden yhteispinta-ala lähentelee 3500 km². Kuten hyvin muistetaan, muutamien kuntien osalla on tapahtunut muutoksia ja näin ne vähitellen poistuvat niminä monista yhteenvedoista. Kuntaliitoksissa ovat jo aiemmin Viiala liitetty Toijalaan jolloin muodostui Akaa, johon vielä liitettiin Kylmäkoski vuoden 2011 alusta. Kalvola, joka tässä katsauksessa on mukana, kuuluu nykyisin Hämeenlinnan kaupungin alueeseen, mutta käsitellään kuitenkin Hämeenlinnasta erillisenä.

    Aineisto on kuten aiemminkin rengastajien ja ns. avustajien, eli havainnoijien yhteistyön tuloksena saatu kokoon. Satojen tuntien työ on tuottanut taas tähänkin vuosikatsaukseen kiitettävän määrän aineistoa.

    Rengastajat 12 henkilöä: Honkiniemi Mikko, Kaunisto Tapani, Kokkala Lauri, Lagerström Martti, Mäkelä Jonne, Niskanen Tero, Nääppä Mikko, Painilainen Ilpo, Ruuskanen Keijo, Saurola Pertti, Savolainen Jyrki, Toivola Jere.

    Havainnoijat 7 henkilöä: Ahola Jorma, Jokinen Heikki, Kallio Jussi, Leuhtonen Juha, Marjamäki Esa, Marjomaa Pekka, Syrjänen Jukka. Havainnoijien osalta on varmasti jäänyt mainitsematta joitain henkilöitä, joiden antamien vinkkien perusteella on saatu tietoja uusista pesistä tai reviireistä.

   

Kuten hyvin tiedetään, petolinnut ovat siivekkäitä, jotka kiinnostavat ihmisiä ja niitä seurataan hyvinkin tarkasti. Joka tapauksessa on selvää, että kaikki petolintujen pesinnät eivät koskaan tule rengastajien tietoon, aina jää osa pesinnöistä löytymättä. Alueen kokoon nähden maastotyön tekijöiden määrä on täysin riittämätön siihen, että saataisiin edes suurin osa petolintujen pesinnöistä selville. Osa petolinnuista pesii vuosi toisensa jälkeen samaan pesään, pesäpönttöön, samalle rinteelle tai kalliolle. Toiset lajeista sitä vastoin pesivät joka vuosi tekemäänsä uuteen pesään tai toiseen pesäkoloon joskus kaukanakin edellisvuotisesta. Toki nuo ensin mainitutkin vaihtavat pesäpaikkaa, vaikkakin harvemmin joko uuteen pesään tai vaihtopesään, jopa vuoro vuosina.

Kesä 2018 oli säätilaltaan varsin poikkeuksellinen, sillä lähestulkoon koko kesäkuukaudet olivat huomattavan sateettomia. Lisäksi etenkin myyriä ravintonaan käyttävät petolinnut kärsivät heikon myyrävuoden tuomasta ravinnon niukkuudesta.

Oheinen kartta on ns. ”nuppineulakartta”, johon on jo vuosikymmenien ajan aina vuosittain merkitty kartan alueelta löytyneet petolintujen pesät syksyisin pidettävässä Pertti Nikkasen aloittamassa petolinturengastajien saunaillassa. Kartan alueelta ovat nuo vuosien 1984 - 2018 pylväsdiagrammit, joissa näkyvät kartan alueella vuosittaiset ko. lintujen pesämäärät. Kyseessä on siis koko kartan alueelta löydetyt pesät, mutta tämän katsauksen pesinnät käsittävät karttaan merkityn Valkeakosken lintuharrastajien eli Keski-Hämeen alueen, joten määrät eivät ole tässä suhteessa vertailukelpoiset. Diagrammit antavat kuitenkin hyvän kuvan eri lajien pesimäaikaisista muutoksista ja pesimäkantojen vaihteluista yli kolmen vuosikymmenen ajalta.

    Mehiläishaukan poikanen

MEHILÄISHAUKKA

Mehiläishaukkaa pidetään yleisenä pesimälintuna maamme Keski- ja eteläosassa, mutta katsausalueella pesimäaikaiset havainnot antavat olettaa lajin olevan hyvin harvalukuinen. Touko-kesäkuun vaihteen aikaan pesivät parit ovat hetken aikaa näkyviä lentäessään aaltoilevaa soidinlentoaan. Useimmiten koiras lentää metsän yllä liitää eteenpäin ja kaartaa siivet koholla ylöspäin, pysähtyy ja lyö voimakkaasti siipiään yhteen selän yläpuolella, liitää eteenpäin ja toistaa ylös koukkaamisen ja siivenlyönnit useita kertoja. Soidinlennossaan lintu ei ääntele, mutta kaarrellessaan lintu ääntelee hiirihaukkamaista, heleää ”klyeee ”-huutoa, joka poikkeaa vain hieman hiirihaukan naukuvasta äänestä.

Kesän taittuessa syyspuolelle, aurinkoisina hellepäivinä mehiläishaukat muuttuvat taas näkyvimmiksi. Niitä saattaa usein olla jopa puolenkymmentä yksilöä kaartelemassa pilvettömällä taivaalla usein jopa tuntikaupalla. Tällöin ne saattavat ajautua kaarrellessaan kymmenien kilometrien päähän lähtöpisteestään.

Pesä on yksi päiväpetolintujen vaikeimmin löydettäviä pesiä. Pesämetsäkuusikko saattaa olla usein hyvin tiheä, tiheämpi kuin ns. kanahaukkakorpi, lähinnä rehevän tyyppinen. Tämä tarkoittaa sitä, että kasvavien suurtenkin kuusten alaoksat ovat neulaselliset, oksat kuusissa ovat yleensä vaakasuorassa, joten sopivia pesäpuita löytyy runsaasti. Usein pesä sijaitsee lähellä järven rantaa ja mielellään rinnemaastossa, peltojen reunametsissä ja monesti kulttuurivaikutteisessa seudussa. Usein mehiläishaukan pesä on myös vaikea havaita vaikka pesäpuun juurella sitä etsii. Mehiläishaukka ei pesi välttämättä joka vuosi samaan pesään. Lintu saattaa käyttää aivan mitätöntäkin oravan pesää pesäalustana, mutta usein koristelee kaikki reviirillä olevat vanhat pesänsä tuoreilla lehtipuun oksilla.

Ei mikään ihme, että mehiläishaukan pesälöydöt ovat ”kiven” alla, pitää hyvin paikkansa tuo toteamus, että lajin pesä on päiväpetolintujen vaikeimmin löydettäviä. Tämän vuoden 2018 ajalta ei käsiteltävältä katsausalueelta löydetty kuin yksi asuttu pesä Valkeakoskelta, josta rengastettiin kaksi poikasta.

Eipä mehiläishaukasta ole aiemmilta vuosiltakaan sen paremmin saatu pesälöytöjä, vuoden 2017 ajalta on yksi pesintä Valkeakoskelta. Tuosta vuoden 2017 pesinnästä ei ole tietoa etenikö pesintä poikasvaiheeseen saakka? Vuodelta 2016 Vesilahdelta löydetystä pesästä pääsi sitä vastoin lentoon kaksi poikasta.  

    Aikuinen merikotka

MERIKOTKA

Kotkaa kookkaampi, suurin petolintumme, lentokuvassa tyypillisesti pitkä kaula ja lyhyt kärkeä kohti kiilamainen pyrstö. Suorakaiteen muotoiset tasaleveät siivet, käsisulat näkyvät selvästi. Kaarrellessa pitää siipiä vaakatasossa tai hieman yläviistossa, liitäessään kärjistä lievästi alaspäin taivutettuna. Aikuinen lintu yleisväriltään tummanruskea, pää ja kaula kellanvalkeat, pyrstösulat valkoiset. Selkä ja siiven yläpeitinhöyhenet vaaleamman ruskeat tummiin siipisulkiin verrattuna. Nokka jykevä, kellertävä, voimakkaasti kärjestä alaspäin kaartuva, vahanahka keltainen. Jalat keltaiset, kynnet mustat.

Nuori lintu hyvin tummanruskea, valkeiden höyhenten kirjavoima. Lennossa alta katsottuna vaaleat kainalohöyhenet selkeä nuoren ja esiaikuisen linnun tuntomerkki. Siiven isojen ja keskimmäisten vaaleatyviset peitinhöyhenet muodostavat siiven alle kainalosta siiven kärkeen, käsisulkien peitinhöyheniin, ulottuvan juovan. Selkäpuolella siiven peitinhöyhenet muodostavat siiven keskiosaan vaalean alueen, selkähöyhenet vaaleatyvisiä ja pyrstösulat keskeltä vaaleat leveälti tummanruskeareunaiset. Silmä tummanruskea, nokka sinertävän musta tyveltä vaaleahko, vahanahka mustanvihertävä. Jalat keltaiset. Aikuispuku viisivuotiaana, silmä saa keltaisen värin vasta muutamaa vuotta myöhemmin.

Meneekö merikotkalla nykyisin Valkeakosken lintuharrastajien katsausalueella hyvin, vaiko hyvin huonosti, sillä vuoden 2018 saldo oli kaksi löydettyä pesää. Molemmat tällä kertaa Valkeakosken alueelta, joten tämä oli ensimmäinen vuosi kun Valkeakoskella pesi merikotka. Harmillisesti vain toinen pesistä putosi puusta kesken pesinnän ja molemmat siinä olleet poikaset menehtyivät. Toisen pesän kohdalla pesintä jostain syystä keskeytyi, sillä siitä ei löytynyt viitteitä munista eikä poikasista.

Vuonna 2017 pesintöjä oli katsausalueella vain yksi, mutta sitä aiemmin vuonna 2016 kaksi pesintää, niin vaikea tuosta on päätellä kuinka merikotkalla menee, tulevaisuus näyttää. 

    Koiras ruskosuohaukka

RUSKOSUOHAUKKA

Ruskosuohaukan tunnistaa lennoss
a ollessa liidossa sen siivet ovat loivassa V-asennossa ja liidon välillä se lyö siivillään harvakseltaan, kevyen tuntuisesti. Aikuinen koiras on harmaapyrstöinen ja samaa harmaata on laajalti kyynär- ja käsisulissa, sekä ylä-, että alapuolella ja siiven kärki on musta. Selkä ja vatsapuolelta ruskosuohaukkakoiras on ruskea, selkäpuolelta tummempi, pää, leuka, kaulan etuosa ja kyynärsiiven etureuna ovat kellertäviä. Naaras on tummanruskea, päälaki, leuka ja kaulan etuosa sekä kyynärsiiven etureuna vaaleankeltaiset. Nuorilla linnuilla väritys on kuin naaraalla, mutta tummemman ruskea ja vaaleat alueet lähes okrankeltaiset.

Ruskosuohaukka on laajojen ruovikoiden pesimälintu, matalien pikkujärvien ja järvenlahtien tiheät ruovikot ovat sen suosimia pesimäkohteita. Ruskosuohaukka tekee pesän tiheään ruovikkoon se on pääosaksi rakennettu kuivista pajun ja koivun oksista, sekä lopulta suuresta määrästä järviruokoa ja kortetta. Naaras kuljettaa koko pesimäajan pesään tuoreita kasvinosia, heiniä ja muuta vastaavaa ilmeisesti pitääkseen pesän puhtaana, tai vain koristellakseen sitä.

Ruskosuohaukan pesä, joka on osin kelluva, mutta usein kuitenkin sidoksissa ruovikon kasvustoon, niin että mikäli vesi nousee pesinnän, varsinkin muninnan ja haudonnan aikana, niin on selvä että epäonnistuminen on lähestulkoon varma. Näin myös usealla aloitetulla vuoden 2018 pesällä kävi, vesi nousi ja munat jäivät veteen, eikä linnulla ollut mahdollisuuksia tehdä asialle mitään.

Pesintätulos 2018 romahti totaalisesti, vain kaksi onnistunutta pesintää Valkeakosken lintuharrastajien katsausalueella, Akaassa yksi pesä josta rengastettiin vain yksi poikanen. Toinen onnistunut pesintä Kalvolassa ja sieltä sentään viisi poikasta saatiin renkaisiin.

   Edellisissä katsauksissa vuonna 2017 pesintöjä oli kuuden kunnan alueella yhdeksän ja näistä rengastettiin yhteensä 28 poikasta. Vuonna 2016 pesiä oli yksi vähemmän ja rengastettuja poikasia silti yksi enemmän eli 29 poikasta.

    Naaras kanahaukka

KANAHAUKKA

Vakituinen pesimälintu sopivilla biotoopeilla. Kanta suhteellisen vankka huolimatta metsänhoitotoimenpiteistä, jotka muuttavat nopeassa tahdissa reviirit asuinkelvottomiksi. Pesinnän seuraaminen on vaikeutunut useilla reviireillä metsänhakkuiden jatkuvasti osuessa uudelle pesäpaikalle ja viime vuosina vielä kesken pesimäajan. Kanahaukka on pääasiassa paikkalintu, vanhat linnut pysyvät ympäri vuoden reviireillään, mutta nuoret linnut saattavat tehdä pitkiäkin vaelluksia aina Venäjälle saakka. Toki mikäli esimerkiksi talvi on normaalia kylmempi ja olosuhteet epäedulliset ravinnon saannin puolesta, lähtevät vanhat linnutkin usein joskus pitkillekin vaelluksille.

Pesällä emojen käyttäytyminen ihmistä kohtaan on kovin yksilöllistä, lisäksi pesän sijaintikin vaikuttaa lintujen käyttäytymiseen. Suurin osa linnuista, joko hautovista tai poikasia lämmittävistä, lähtee pesästä pienimmästäkin ihmisen aiheuttamasta häiriöstä. Jotkin yksilöt ovat sinnikkäästi kuitenkin pesässä ja lähtevät vasta pesälle kiivettäessä. Useimmiten linnut ovat äänessä koko sen ajan jonka ihminen viipyy pesällä. Linnut, yleensä kuitenkin vain naaras kiertää lentäen pesäaluetta hieman puiden latvojen yläpuolella, jäkättäen lähes tauotta. Koiras kiertää kauempana, korkeammalla tai on usein saalistamassa, joten se ei aina ole edes paikalla häiriön tapahtuessa.

Pesämaasto on aiemmin ollut ns. kanahaukkakorpea; suuripuista kuusivaltaista tuoretta kangasta. Kaikki pesäkohteet ovat normaalisti olleet kylien takamailla, joitain ”kulttuurihaukkoja” lukuun ottamatta. Näiden asutuksen lähellä pesivien lintujen pesät ovat lähimmillään sijainneet jopa vain vajaan sadan metrin päässä asutusta pihapiiristä.

Koska linnut ovat pakotettu siirtymään tuulituhojen vielä harventamiin hoitometsiin, sopivia vahvaoksaisia kuusia on yhä harvemmassa, näin kanahaukalle rakennetut tekoalustat ovat tulleet yhä enenevässä määrin pesinnän kannalta tärkeämmiksi.

    Jätän tässä tekstissä toistamatta vuoden 2017 ajatukseni, jotta en pahoita lintuja harrastavien henkilöiden mieltä, siksikin kun jokainen harrastaa lintuja tavallaan ja toki sen heille suon. Vaikkakin sitä ns. kärsimysornitologiaa toivoisin näkeväni harrastuspuolella edes hitusen enemmän.

   Ei tuosta sen enempää, mutta kanahaukalla taitaa olla tilanne, että ne metsät, jossa vielä pesintään on mahdollisuus, ovat jostain kumman syystä vielä pysyneet entisellään. Kun katsotaan vuoden 2018 pesimäkautta ja yllätykseksi pesintöjen määrä on sentään niinkin ”hyvä” kuin 16 onnistunutta pesintää kuuden kunnan alueella. Noista pesistä rengastettiin 41 poikasta, joka on viisi poikasta vähemmän kuin vuonna 2017 ja kaksi poikasta enemmän kuin vuonna 2016.

   Pesivien parien määrä vuonna 2018 putosi yhdellä vuodesta 2017 jolloin pesintöjä oli 17, mutta vuosi 2016 jäi pesivien parien määrässä jostain syystä vain kolmeentoista.

    Varpushaukan pesä tyypillisellä biotoopilla

VARPUSHAUKKA

Varpushaukka on kanahaukan pikkuserkku. Olemukseltaan kuin kanahaukka, mutta kuitenkin erilainen. Varpushaukan voi sekoittaa ainoastaan kanahaukkakoiraaseen ja tällöinkin vain varpushaukkanaaraan. Kuitenkin varpushaukka on kanahaukan jykevään olemukseen nähden solakampi, sen lento on kevyempää ja hieman aaltoilevampaa kuin kanahaukalla. Tämä johtuu lähinnä siitä että varpushaukka liidon jälkeen räpytellessään siipiään kohoaa kevyempänä hieman ylöspäin. Varpushaukka vaikuttaa myös hieman laihemmalta kuin kanahaukka ja sen pää ei ole lennossa niin paljon ulkona hartioista kuin isomman serkkunsa. Varpushaukka pystyy lentämään tiheässäkin metsässä suhteellisen helposti, nopeita käännöksiä mahdollistavien lyhyiden siipien ja pitkän pyrstön avulla.

Varpushaukka elää pesimäkautensa aivan toisen tyyppisessä maastossa kuin serkkunsa kanahaukka. Kun kanahaukka on mieltynyt järeäpuustoiseen, kuusivoittoiseen, vanhaan korpimetsäpainanteeseen, on varpushaukan pesimäalue yleensä nuoressa kuusikossa sekapuuna koivua ja leppää kasvavassa kuusikkokorvessa. Viime aikoina siirtymistä kuiville kovapohjaisille alueille on vähittäin tapahtunut ja pesiä on löytynyt isoistakin puista. Normaalisti varpushaukka rakentaa pesän keskimäärin kuuden seitsemän metrin korkeuteen. Pesäpuu on yleensä ohutoksainen muuhun puustoon nähden keskikokoinen kuusi, varpushaukkarengastaja Keijo Ruuskanen ilmoittaa keskivahvuudeksi metrin korkeudelta maasta 22 cm. Pesä on puussa aina ns. tappopaikalle päin, eli kohteelle jonne koiras tuo saaliin ja josta naaras sen noutaa sekä kynii saalislinnun mikäli koiras ei sitä ole pyyntipaikalla jo tehnyt.

Pesäalueelle varpushaukat tulevat usein yhtä aikaa peippojen mukana kun viimemainitut saapuvat muuttomatkaltaan. Pesärakennus aloitetaan välittömästi ja etupäässä naaras rakentaa. Pesä on kuivista oksista kuusen- ja koivunoksista rakennettu litteä luomus, suhteellisen tukevilla oksilla ja vuorattu ohuilla männynkuoren liuskoilla. Pesäalueen varpushaukat merkkaavat syönnösjätöksillä, kantojen juurakoiden tai sopivan liekopuun rungolla ja ympärillä on saalislintujen höyheniä. Näistä merkeistä on helppo päätellä varpushaukan oleskelevan alueella ja hyvällä onnella on mahdollista löytää pesäkin.

Kumma kyllä varpushaukan pesien ja rengastettujen poikasten määrä pysyy varsin tasaisena, joskin lievää heilahtelua tapahtuu koko ajan. Kun nyt 2018 katsauksessa löytyi 16 asuttua pesää ja niistä rengastettiin yhteensä 68 poikasta, niin vuonna 2017 pesämäärä oli 17 asuttua pesää ja 70 rengastettua poikasta, 2016 myös 17 asuttua pesää ja 74 rengastettua poikasta.

Tällä kertaa 2018 asutut pesät löytyivät kolmesta kunnasta: Kangasala 8 pesää 37 rengastettua poikasta, Lempäälä 5 pesää 24 rengastettua poikasta, Pirkkala 3 pesää 7 rengastettua poikasta.

Vuonna 2017: Kalvola 1 (4), Kangasala 9 (39), Lempäälä 5 (22), Pirkkala 2 (5).

Vuonna 2016: Kangasala 8 (29), Lempäälä 5 (23), Valkeakoski 3 (16), Vesilahti 1 (6).

 

Hiirihaukka

HIIRIHAUKKA

Hiirihaukka on nykyisin erittäin harvalukuinen pesimälaji Valkeakosken alueella. Pesän lintu rakentaa useimmiten mäntyyn tai kuuseen, joskus jopa lehtipuuhun koivuun tai haapaan, muutaman kerran pesä on löytynyt korpin pesästä. Pesää käytetään usein vuodesta toiseen ja lähistöllä saattaa olla kaiken lisäksi yksi tai useampia vaihtopesiä, joissa pesitään epäsäännöllisemmin.

Huhtikuun lopulla hiirihaukkanaaras munii kahdesta kolmeen vaaleata, ruskeapilkkuista munaa. Haudonta kestää jonkin verran yli kuukauden ja poikaset viipyvät pesässä viitisen viikkoa, kunnes tulevat lentokykyisiksi ja vähin erin itsenäistyvät ja lähtevät omille teilleen.

Ei mennyt hiirihaukallakaan kovin kaksisesti tämä 2018 vuoden Petolintukatsaus toi kirjoihin vain kolme pesivää paria, kolmesta kunnasta yksi pesä jokaisesta ja vain viisi poikasta rengastettiin. Kangasalasta pesä ja 2 poikasta ja Lempäälästä pesä sekä 3 poikasta rengastettiin. Valkeakoskelta pesä, mutta havainto vain yhdestä lentopoikasesta. 

   Vuonna 2017 tuloksena oli neljä pesivää paria ja yhteensä 11 rengastettua poikasta. Vaikka hiirihaukkakanta on taantunut, niin siitä ja hakkuiden aiheuttamista pesäalueiden menetyksistä huolimatta aina joitain pareja jää alueellemme pesimään: Akaa, Kangasala ja Lempäälä, näissä kunnissa yksi pesä kussakin ja jokaisessa kolme rengastettua poikasta. Vesilahdessa myös yksi pesä, kaksi rengastettua poikasta. Valkeakoskella yksi pesä, josta ei ole tiedossa pesintätulosta. Kalvolassa ei pesintöjä, vaikka edellisen 2016 yhteenvedon tulos oli siellä kaksi pesää ja yhteensä kuusi poikasta.

    Sääksi

SÄÄKSI

Sääksi on maamme kauneimpia petolintuja. Se on kotkien jälkeen suurin päiväpetolintumme. Sukupuolet ovat väreiltään lähes saman näköiset. Selkäpuoli on tummanruskea, vatsapuoli lähes valkoinen. Rinnan yli kulkeva ruskea vyö on yleensä naaraalla voimakkaampi kuin koiraalla, mutta sukupuolen määrityksessä se ei aina ole täysin selkeä tuntomerkki.

Sääksen pää on lähes valkea lukuun ottamatta silmän takana niskaan ulottuvaa tummanruskeaa juovaa. Alapuolelta katsottuna lentävä sääksi tekee valkean vaikutelman, sillä alapuolisten tummien kuvioiden osuus on vähäinen.

Lokkimaista vaikutelmaa sääksen lentokuvaan tuovat kapeat ”kulmalle” taipuneet siivet ja lyhyehkö pyrstö, mutta suuri koko ja raskas siivenlyönti paljastavat linnun nopeasti sääkseksi.

Pesänsä sääksi rakentaa aina mahdollisimman korkealle, puun tai jonkin rakennelman latva- tai yläosaan. Toisin kuin muilla päiväpetolinnuilla sääksen pesä ei ole koskaan oksien suojassa puun latvan alapuolella. Pesään pitää päästä laskeutumaan tuulen suunnasta riippumatta aina vastatuuleen.

Koska pesä vuosien mittaan kasvaa parhaimmillaan lähes pari metriä korkeaksi ja halkaisijaltaan metriseksi, pitää pesäpuun latvan olla vahva ja tukevaoksainen. Nykyaikaisen metsänhoidon aikaan kunnon pesäpuusta on huutava puute. Usein heikkoon latvaan rakennettu pesä tuhoutuu kesken pesinnän, joka kovan tuulen tai latvaoksien pettämisen vuoksi.

Petolinturengastajat sekä lintuharrastajat ovat jo vuosia rakentaneet sääksille tekopesiä suojeluhenkisten metsänomistajien maille. Nämä ovat lisänneetkin pesintöjen onnistumisen todennäköisyyttä. Nykyisin Hämeen sääksistä lähes 90 prosenttia pesiikin tekopesissä.

   Sääksen pesien määrä oli tämän petolintukatsauksen 2018 vuoden aikana 23 asuttua pesää, joista saatiin rengastettua 39 poikasta.

   Pesämäärä pysyi siis samana kuin edellisvuoden 2017 katsauksessa, vaikka se vuonna 2016 oli sentään 27 pesivää paria.    

   Edellisten vuosien pesä- ja poikasmäärät 2017: Kangasala 5 (11), Lempäälä 5 (7), Pälkäne 4 (9), Kalvola 4 (8), Valkeakoski 4 (11).

   Vuonna 2016: Kangasala 15 (35), Lempäälä 3 (4), Pälkäne 2 (4), Kalvola 4 (6), Valkeakoski 3 (5).

  

    Nuori tuulihaukka

TUULIHAUKKA

Pellon yläpuolella lekuttaa paikallaan pienikokoinen petolintu, sen pää on kuin naulattuna samalla paikalla kun se tutkii pellon pintaa löytääkseen sopivan saalismyyrän. Lopulta se saa näköhavainnon, laskeutuu puolenkymmentä metriä alemmas, pysähtyy vielä lekuttamaan ja varmistamaan kohteensa. Viimeinen syöksy on nopea, siivet puoliksi supussa se pudottautuu pellon pintaan, levittää viime tipassa siipensä. Peltomyyrä kynsissään lintu nousee ilmaan ja lähtee määrätietoisesti kuljettamaan sitä muutaman kilometrin päässä, järvenselän saaressa olevalle pesälleen.

Tuulihaukka oli aikaisemmin hyvin yleinen näky maaseudun peltomailla. Sittemmin tuulihaukkakannat alkoivat taantua ja paikallaan pellon yllä lekutteleva kaunis petolintu oli varsin harvinainen näky saalistamassa peltolakeuksien myyriä, tällöinkin lähes pääsääntöisesti Linnasten ja Metsäkansan seutuvilla, sekä muutamilla muilla ympäristökuntien laajoilla peltoaukeilla. 1970-luvulla oltiin jo huolestuneita tuulihaukan tulevaisuudesta. Tuulihaukkakannat lähtivät nousuun valistuksen ja aktiivisen suojelutyön johdosta, johon oleellisimpana ja näkyvimpänä olivat nuo latojen päätyihin sijoitetut tuulihaukan pesälaatikot. Näin myös joka puolella lisääntyneet peltoalueiden latojen päätyihin sijoitetut tuulihaukan pesälaatikot ovat tuoneet tuulihaukoille männynlatvojen ylivuotisia variksenpesiä turvallisemman pesäpaikan. Nyt tuulihaukka on taas yksi peltolakeuksien yleisimmistä päiväpetolinnuista, istuessaan tienvarren sähkölangalla tai saalistaessaan peltoalueen yllä.

Tuulihaukan määrä putosi 2018 katsausalueella 74 pesivään pariin ja 303 rengastettuun poikaseen. Pudotus edellisiin vuosiin oli melkoinen 2017 tuulihaukkoja pesi alueella 98 paria ja poikasia rengastettiin 358. Vaikka vuonna 2016 pesiviä pareja oli 89, niin silti rengastettujen poikasten määrä oli ennätyksellisesti 406, eli sata ja kolme poikasta enemmän kuin tänä vuonna.

Kunnittain pesä ja poikasmäärät olivat seuraavat:

Akaa 2018 13 pesää 57 poikasta. Vuonna 2017 29 pesää ja 96 poikasta, ja 2016 28 pesää ja 132 poikasta.

Kalvola 2018 1 pesä josta 3 poikasta renkaisiin. Vuonna 2017 samoin yksi pesä, mutta nyt kaksi rengastettua poikasta, vuoden 2016 määrä oli taas tuo sama yksi pesä, kuitenkin neljä rengastettua poikasta.

Kangasala 2018 viisi pesää, joista rengastettiin yhteensä 10 poikasta. Vuoden 2017 määrä oli seitsemän pesää ja 26 poikasta, vuonna 2016, 9 pesää ja 37 poikasta.

Lempäälä 2018 15 asuttua pesää, joista 70 poikasta saatiin rengastettua.  2017 18 pesää ja 74 poikasta ja vuonna 2016, 14 pesää ja 60 poikasta.

Pälkäneeltä ei tältä vuodelta saatu yhtäkään pesähavaintoa, mutta 2017 löydettiin yksi pesä ja rengastettiin kaksi poikasta, vuonna 2016, kolme pesää ja 13 poikasta.

Pirkkala 2018 6 pesää ja 20 rengastettua poikasta. Vuonna 2017 kolme pesää ja 11 poikasta Vuosi 2016 oli Pirkkalassa nollavuosi.

Valkeakoski 2018 10 asuttua pesää ja 35 poikasta renkaisiin. Vuonna 2017 12 pesää ja 41 poikasta, vuonna 2016, viisi pesää ja 25 poikasta.

Vesilahti 2018 asuttuja pesiä 24 ja näistä 108 poikasta rengastettiin. Vuonna 2017 27 pesää ja 106 poikasta, vuonna 2016, 29 pesää ja 135 poikasta.

    Nuolihaukka

NUOLIHAUKKA

Vetävin siivenlyönnein etenevä nuolihaukka, on yleisilmeeltään tummahko, lentäessään nopeasti joko matkalentoa tai kiihdyttäessään saaliin perään. Pitkät teräväkärkiset siivet, sukkulamainen ruumiinmuoto sekä kärkeen kapeneva pyrstö ovat tunnusomaisia nopealle lentäjälle. Nuolihaukan vakiosaalista ovat pääskyt, kirviset, västäräkin ja rastaat. Sydänkesän aurinkoisina hellepäivinä, sen tapaa saalistamassa usein ruovikkoisten järvien ja järvenlahtien luhtaniittyjen yllä sudenkorentoja. Taidokkain syöksyin lintu nappaa ilmasta sudenkorennon kynsiinsä, ja syö sen ilmassa. vain sudenkorennon siivet putoavat välkehtien saraikkoon kun lintu kohoaa uudelleen ylös kaartelemaan ja valmistautuu uuteen saalissyöksyyn.

Nuolihaukka pesii ampu- ja tuulihaukan lailla yleensä aina varisten ylivuotisiin, mäntyjen latvuksissa oleviin pesiin.

”Kun viimeksi soutelin kotimaassa pitkiä suurjärvilenkkejäni Itä- ja Koillis-Suomessa kesällä 1988, löysin rannoilta ja saarista 18 petolinnun pesää, ja ne olivat kaikki nuolihaukan.” Näin Pentti Linkola kirjassaan –Voisiko elämä voittaa- nyt taitaa olla niin, että nykyiset harrastajat eivät juurikaan soutele vesistöjen rantoja tai saaria tutkaillen.

Tämän katsauksen vuoden 2018 saaliina on vain yksi nuolihaukan pesä Akaasta, josta rengastettiin kaksi poikasta. edellisiltä vuosilta onkin ainoastaan tieto ainoastaan Valkeakoskelta kahdesta nuolihaukan pesästä. Sitten olisikin palattava useita vuosia taaksepäin aina Pertti Nikkasen aikoihin.

HUUHKAJA

Tämän palavasilmäisen yön kuninkaan osalta on todettava, että ei mennyt kovin hyvin huuhkajallakaan, ei tänä 2018 katsausvuonna, jos ei aikaisempinakaan. Ei yhtään havaittua asuttua pesimähavaintoa katsausalueelta. Huuhkajan menestys on ollut todella heikko, mutta onko syy myyräkadon, vai sitten noiden kaatopaikkojen saneeraus jäteasemiksi, joilla ei jätteitä enää läjitetä kentälle, vaan siirretään lavoilla ja konteilla jätteenkäsittelylaitoksille. Huuhkajan ravintopöydältä alkavat rotat olla vähissä.

    Tämä 2018 katsausvuosi oli nollavuosi, ei yhtään asuttua pesintää kun 2017 yhteenvetoon oli vielä sentään ilmoitettu kuusi pesää ja niistä yhteensä 10 rengastettua poikasta.    

    Varpuspöllö

VARPUSPÖLLÖ

Vielä joitain vuosia taaksepäin varpuspöllöä luultiin todella vähälukuiseksi lintulajiksi. Jopa niin, että se otettiin uhanalaisten lajien luetteloon. Viimeaikaisten tutkimusten perusteella varpuspöllökannan on todettu olevan oletettua runsaampi ja laji poistettiin uhanalaisluettelosta.

Vieläpä aikoinaan voimakas uskomus sydänmaiden aarnimetsien lajista, on nyttemmin muuttumassa. Samoin olettamus, ettei varpuspöllöä saada pesimään pöntössä, murentuu sitä mukaan kun varta vasten varpuspöllölle kehitettyjä pönttöjä on metsiin viety. Valkeakosken alueella ensimmäinen pöntössä pesivä varpuspöllö tavattiin Lahisten Porsasvuorelta, Jussi Kallion rakentamassa pöntössä. Tätä ihmettä kävivät pöllöharrastajat sekä –rengastajat eri puolilta Pirkanmaata ihmettelemässä. Saattaa myös olla kuten joku on maininnut, että tästä pöntöstä saatiin malli nykymuotoiseen varpuspöllön pönttöön? Tavallinen pönttölintu varpuspöllö ei vielä ole, eikä varmasti sellaiseksi tulekaan, mutta enää ei päde vanhojen lintukirjojen yksivakainen väite ”Kelpuuttaa kodikseen vain luonnonkolon”.

Huhti-maaliskuun taitteessa viimeistään varpuspöllöt siirtyvät asutuksen piiristä pesimäseudulleen. Ovat ne sitten vanhoja, nyttemmin jo uhanalaisiksi muuttuneita aarnimetsiköitä, tai pellonlaiteiden ja hakkuuaukioiden välisiä hoitometsiä. Joka tapauksessa pesimäbiotooppi on pesäkolon ympäristössä yleisesti metsäbiotooppia, vain joitain harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.

Luonnonkolosta on varpuspöllön pesintää vaikea varmistaa pesinnän alkuvaiheessa. Vasta pesinnän edistyessä pesäpuun alle kertyvät saalisjätteet, joita naaras koko pesinnän ajan poistaa pesästä, paljastavat pesäkolon asutuksi. Pöllönaaras ei puuta koputettaessa ilmaannu kurkistamaan kolon suulle, kuin aivan poikkeustapauksessa.

Tämän katsausvuoden 2018 asuttujen pesien määräksi kertyi 13 pesää, joista rengastettiin 69 poikasta.

Kun verrataan tuota tulosta kahden edellisen vuoden määriin, 2017 jolloin asuttuja pesiä oli sentään 43 ja niistä saatiin 193 poikasta renkaisiin, ja toisaalta vuotta aiemmin 2016 pienemmällä 32 pesän määrällä se oli 203 rengastettua poikasta, on pudotus melkoinen. Lähinnä tässä tulee ensinnä mieleen ravinnon saatavuus, mutta kuinka paljon mukana alamäkeen on pesimäbiotooppien heikentyminen?

Lehtopöllön ruskea muoto, renkaalla D-259345 23.5.2013 

LEHTOPÖLLÖ

Hämeen rantalehtojen kevät öiden värisevä-ääninen huhuilija. Mustasilmäinen ja  mustanruskeiden, harmaiden, mustien ja valkoisten täplien ja juovien vipevöimä pyöreäpäinen pöllö. Silmien ympärillä selvät naamakiehkurat, joiden väritys seuraa linnun perusväritystä, harmaavoittoisella harmaat ja punaruskeavoittoisella kauniin punaruskeat. Lehtopöllöllä onkin kaksi värimuotoa, sekä harmaa, että ruskea ja lisäksi runsaasti välimuotoja.

Lehtopöllö pesii nykyisin pääosin suurikokoisiin pönttöihin, niin telkänpönttöihin kuin myös niille varta vasten asetettuihin uuttuihin. Siellä missä pönttöjä ei ole kelpaavat palokärjen vanhat pesäkolot ja lahojen puiden onkalot. Pääosa lehtopöllöpareista pesii joka tapauksessa pöntöissä ja useimpien pesivien parien pesäpöntöt ovat tiedossa. Nuo linnut ovat myös tarkan seurannan kohteena, sillä lehtopöllön pesimäkantoja on seurattu jo useita vuosikymmeniä.

Tämän vuoden katsaukseen saatiin vain 23 asuttua pesää, joista renkaisiin 68 poikasta. Edellisillä katsauskausilla pesintöjä löytyi vuoden 2017 pesimäkaudella 36 kappaletta ja rengastettiin 100 poikasta, kaudella 2016 vielä 40 asuttua pesää, joista 144 rengastettua poikasta.     

Kunnittain pesä ja poikasmäärät olivat:

Kangasalla 2018 kuusi pesää ja rengastettiin 17 poikasta. 2017 kahdeksan pesää ja näistä 25 poikasta renkaisiin.

Lempäälästä 2018 vain 2 pesää ja kaksi poikasta ainoastaan rengastettiin. 2017 neljä pesää joista yhdeksän poikasta rengastettiin.

Pirkkala 3 asuttua pesää ja näistä rengastettiin 7 poikasta. 2017 kahdesta löydetystä pesästä rengastettiin kuusi poikasta.

Pälkäneeltä 2018 seitsemän asuttua pesää joista rengastettiin 21 poikasta. 2017 löytyi viisi pesää ja renkaisiin saatiin yhteensä 17 poikasta.

Valkeakoski 2018 viisi pesää ja 13 poikasta renkaisiin. 2017 alueella pesiä löytyi peräti 12 kappaletta ja näistä 35 poikasta sai renkaan jalkaansa.

    Naaras viirupöllö seuraa rengastajan touhuja

VIIRUPÖLLÖ

Viirupöllön luontainen pesäpaikka on katkenneen suurikokoisen puun yläpäästään ontoksi lahonnut, ylhäältä avoin onkalo. Nyttemmin lähinnä rengastajien asettamat suurikokoiset pöntöt kelpaavat viirupöllölle, pesimätuloskin on näissä katollisissa pöntöissä avoimia pesäkoloja parempi. Vielä kuitenkin tavataan viirupöllöjä pesimässä avoimiin pesäpaikkoihin, jopa vanhoihin haukanpesiin.

Suurikokoisena ja aiemmin erämaiden lintuna tunnettu viirupöllö on tällä hetkellä juuri pöntötyksestä johtuen vuosittain pesivänä tavattava lintu. Pesintöjä on kuitenkin harvakseltaan ja joinain vuosina kun myyräkannat ovat alimmillaan, useimpien kuntien alueella pesii vain muutama pari, tuolloinkin vain jonkin rantakosteikon vesimyyräpopulaation turvin. Kun vesimyyräkannat  ovat pohjalukemissa on ollut vuosia jolloin ei löydetä yhtäkään pesivää viirupöllöparia.

   Viirupöllön pesien määrä oli 2018 vain 11 asuttua pesää, joista rengastettiin mitättömät yhdeksän poikasta. Vuonna 2017 asuttuja pesiä oli 37 kappaletta. Kuitenkin poikasia rengastettiin nyt 55, kun vuonna 2016 asuttujen pesien määrä oli myös tuo 37 saatiin silti jopa 99 poikasta renkaisiin.  

  

Kunnittain määrät ovat seuraavat:

Kalvolassa 2018 2 kaksi pesintää, mutta ei rengastuksia. 2017 asuttuja pesiä 11 kappaletta, poikasia noista yhdestätoista pesästä saatiin kuitenkin renkaisiin vain 16.

Kangasala 2018 kaksi asuttua pesää ja kaksi poikasta renkaisiin. 2017 kolmesta pesästä vain neljä poikasta.

Pälkäne 2018 neljä pesää ja vain neljä rengastettua poikasta. 2017 kuusi pesää ja näistä rengastettiin yhteensä 13 poikasta.

Vesilahti 2018 yksi ainoa pesä eikä yhtään rengastusta. 2017 yksi pesä, josta rengastettiin kaksi poikasta ja yksi aikuinen emolintu.

Valkeakoski 2018 kaksi asuttua pesää joista yhteensä kolme rengastettua poikasta.  2017 kuusi pesää, mutta vain kahdeksan rengastettua poikasta.

    Sarvipöllö saalistuslennolla

SARVIPÖLLÖ

Pitkäsiipinen vaaleanruskea pöllö ilmestyy kuin aave pellon reunametsiköstä, juuri auringon laskun aikaan. Otus risteilee matalalla pellon yläpuolella syvin, rauhallisin siivenlyönnein, välillä liitäen. Toisinaan se katoaa pellon notkelmaan tai valtaojaan, ilmaantuen taas näkyviin aivan eri paikasta kuin sieltä missä katosi näkyvistä.

Pöllön partiolennon keskeyttää sen havaitsema saalis, myyrä, sammakko tai linnunpoika. Lintu levittää leveät pitkät siipensä jarruksi, kääntyy kyljelleen ja pudottautuu alas. Kaikki tapahtuu nopeasti ja hetken kuluttua sarvipöllökoiras nousee maasta lentoon. Nyt sillä on kynsissään myyrä jota se lähtee kuljettamaan määrätietoisesti lentäen kohti pesämetsää. Täällä se luovuttaa saaliin naaraalle, yleensä säännönmukaisesti lähes aina samalla paikalla. Tämä saalistusnäytös toistuu useasti iltayön aikana ja vielä kymmeninä tulevinakin iltoina ja öinä, kunnes poikaset ovat varttuneet itsenäisiksi ja lähteneet omille teilleen.

Heikosti meni sarvipöllölläkin vain kaksi pesää katsausvuonna 2018, kun 2017 pesiä löytyi kolme. Poikasia rengastettiin 2018 neljä ja 2017 viisi. Huonot myyrävuodet vain jatkuvat, ellei sitten ole osin kyse rengastajien resurssien puutteesta, sillä pesimäkausi on lopulta lyhyt ja aika rajoitettua.

HELMIPÖLLÖ

Helmipöllö oli vuoden 2018 katsauksessa taas nollalaji, eli ei yhtään pesähavaintoa katsausalueelta, kuten ei myöskään vuonna 2017.

Kirjoittajat:

     Jorma Ahola                Keijo Ruuskanen