Naakat ovat kirkkomaiden kasvatteja

Julkaistu Valkeakosken Sanomissa 22.4.2015

Kuuluvalla ”kja, kja” -äänellään viestittävät naakat ovat iän kaiken rikastuttaneet seutumme äänimaisemaa, joidenkin mielestä liiankin kanssa. Perinteisesti naakat hyväksyvät pesimäpaikoikseen vanhan arkkitehtuurin luomuksia, niin tehtaiden tiilikoristeisia syvennyksiä, kuin vanhojen kerrostalojen sokkeloisia ullakoita.

Sosiaaliset ja pariuskolliset naakat ovat tiiviisti yhdessä koko elämänsä ajan. Ne kihlautuvat noin kahdeksan kuukauden ikäisinä, sukukypsiä ne ovat noin kaksivuotiaina. Laji on kaikkiruokainen ja hyödyntää aterialistallaan kasveja, hyönteisiä ja ruoanjätteitä.

Suomessa elelee noin 200 000 naakkaa

Suomessa pesii arviolta 100 000 naakkapariskuntaa, ja lintu on levittäytynyt jatkuvasti yhä pohjoisemmaksi. Naakka on varsin oppivainen ja pitkäikäisenä lajina se muistaa hyvin. Vaikka naakkoja on nykyään paljon, se on rauhoitettu, ja lupa haittanaakkojen hävittämiseen on anottava alueellisilta ympäristökeskuksilta. Luvatta tapetun naakan ohjeellinen arvo on 101 euroa.

Ennen naakkoja pidettiin jopa kuoleman ennelintuina. Tarina kertoo, että kun vuonna 1628 ammuttiin naakka Naantalin birgittalaisluostarin katolta, panos sytytti kirkon palamaan ja se paloi kokonaan. Ehkäpä tämän vuoksi nykyään seurakunnat suhtautuvat myönteisesti naakkaan ja rakentavat usein niille pesäpaikkoja kirkkoihin korjausten yhteydessä.

Naakka rakentaa pesän huhtikuussa

Tämän päivän naakat eivät karta uudempaakaan infrastruktuuria, vaan ne pesivät mitä eriskummallisimmissa paikoissa. Sekä koiras että naaras osallistuvat rakentamiseen. Koiras tekee pääosan rakennerungosta oksista ja heinänkorsista. Naaras huolehtii pesänvuorauksesta karvoilla, höyhenillä ja mudalla.

Jos kiinteistön ympärillä lentelee paljon naakkoja, kannattaa asentaa savupiipun ja hormin päälle tukeva sinkitty teräslankainen niin sanottu minkkiverkko.  Tavallinen kanaverkko ei pitkään naakkoja pidättele. Ikävä kyllä, naakka tekee tiukasti vuoratun pesän syvälle hormiin ja perustaa uuden pesänsä entisen päälle joka vuosi. Ne ahkeroivat jopa useiden metrien korkuisia pesiä, kerrostalojen ilmanvaihtohormeista on löydetty jopa neljän metrin korkuisia pesiä. Hormien puhdistustyö on yksinkertaista, mutta työlästä.  Pesiä ei useinkaan saada pois pudottamalla, vaan ne on poistettava alakautta. Yhden hormin tyhjentämiseen voi mennä useampi tunti. Pesän poistossa pitää myös muistaa suojautua hyvin, hengitys pitää suojata hyvin.

Kirjoittaja & kuvaaja:

Risto Vilpas
BirdLife Keski-Häme
Tiedotusvastaava

Sumuisen sunnuntain syysretki

Pyrstötiainen Lapinnokassa. Kuva Ville Työppönen

Syysretki VLH:n alueen lokakuun parhaille lintupaikoille houkutteli mukaan vain 2 jäsentä. Retkelle lähtivät Boris ja Elise Jakobsson, oppaina toimivat Ville Työppönen ja Olli Haukkovaara. Ei siis mikään yleisömenestys mutta mukava retki joka tapauksessa.

Mahdollisia Matti ja Maija Myöhäisiä odoteltiin Valkeakosken kaupungintalon parkkipaikalla aamusumussa, tilhiä katsellen, mutta kun muita ei tullut, lähdettiin pian liikkeelle kohti Ritvalaa. Ensimmäinen kohde oli Ritvalan Vähäjärvi. Rantapusikoissa oli pientä kuhinaa; tali- ja sinitiaisia, pikkuvarpusia, keltasirkkuja ja kaksi pajusirkkua.

Torniin kiivettyämme alkoi pieni tuulenvire ja sumukin alkoi hiljalleen hälvetä. Järven ainoalla vesikivellä kökötti harmaahaikara, varikset seuranaan. Pian tuli näkyviin parikymmentä isokoskeloa, joiden joukossa oli myös yksi uivelo. Sinisorsien ääntä kuului sumusta järven perältä, mutta vain yksi oli näkösällä. Ehkä siellä olivat ne 140, jotka Kallion Jussi näki pari päivää sitten.

Vatastentietä jatkettiin takaisin kohti Sääksmäkeä ja sieltä Saarioisjärvelle, Jutikkalaan Lapinnokan tornille. Viidennumeron pengertieltä silmiin osui vanha merilokki, mutta ei muuta sen kummempaa.

Boris ja Elise seuraavat pyrstötiaisten touhuja, Kuva: Olli Haukkovaara

Jutikkalanharju oli yllättävän hiljainen, parin viikon takaiset peukaloiset ja punarinnat olivat lähteneet jo etelään. Tornilla oli kumminkin mukavasti elämää. 14 pyrstötiaista tuli aivan tornin viereen ennenkuin jatkoivat joen yli Päivänpesään. Järvellä oli vielä ihan mukavasti vesilintuja; 40 haapanaa, 25 sinisorsaa, 2 tavia, 2 tukkasotkaa ja 20 telkkää, poistuessamme järvelle laskeutui äänten perusteella myös laulujoutsenia. Saarioisjärven paras laji oli kuitenkin luhtakana, joka nopeasti vastasi Päivänpesän puolelta atrappiin jota kännykästä hetki soitettiin.

Saarioisjärveltä jatkoimme sitten oranssiliivisten hirvimiesten ohi kohti Eldoradoa ja Klondykea eli Linnasten ja Käyrälän peltoaukeita. Pelloilta ei nyt sumun seasta paljoa löytynyt; korppeja siellä täällä, isoja räkättirastasparvia, yksinäinen punakylkirastas. Aurinkoinen aamu olisi varmasti tarjonnut hieman enemmän, ehkä sinisuohaukan tai jonkun muun petolinnun.

Kotimatkalla pysähdyimme vielä Konhonvuolteella, missä seurasimme läheltä aamun kolmannen koskelolajin eli neljän tukkakoskelon kalastusta. Pari silkkiuikkuakin oli paikalla. Sieltä sitten kohti Koskia, pari lounaaseen päin vaeltavaa käpytikkaa näkyi matkalla.

Ja iltapäivällä sää sitten selkeni... puheenjohtajan pihassa pomppi punarinta ja järripeippo poikkesi ruokinnalla. Sellainen syyssunnuntai tällä kertaa,

Kirjoittaja:

Olli Haukkovaara
BirdLife Keski-Häme
Puheenjohtaja

Hanhia kurkien jälkeen

Julkaistu Valkeakosken Sanomissa 16.10.

Kuten Valkeakosken Lintuharrastajien pitkäaikainen jäsen, Jorma Ahola aikaisemmin lehdessä kirjoitti. Kurkien massamuuton jälkeen taivaan täyttivät hanhet, erityisesti valkoposkihanhet, mutta myös sepelhanhia ja metsähanhia on seudullamme tavattu. Aivan viimepäiviin saakka on noin VLH:n toimialueella tavattu suuriakin hanhiparvia, muun muassa Mallasvedellä Pälkäneen puolella 150 siivekkään, Lempäälän, Ahtialanjärvellä noin 200 linnun kiertelevä parvi, sekä Vanajan, Leppäsaarten edustalla noin 180 paikallista hanhea.

Valkoposkihanhi on kaunis, enimmäkseen arktisilla saarilla Novaja Zemljalla, Huippuvuorilla ja Grönlannissa pesivä hanhi, jonka Valkeakoskella tapaa useimmiten vain syksyisin kuntamme yli läpimuuttavana.  Lajin korkealla, suoraviivaisesti muodostelmissa matkaavat parvet muistuttavat jossain määrin samoina ajankohtina matkaavia kurkiauroja.

Hanhilaji muistuttaa jonkin verran seudullamme asustavaa lähes joutsenen kokoista pohjoisamerikkalaista, linnustoomme lähinnä, metsästyslajiksi istutettua kanadanhanhea, mutta siitä sen erottaa parhaiten koko.  Valkoposkihanhi on kotoista heinäsorsaamme vain hieman suurempi.

Yksistään lokakuussa, Valkeakosken Lintuharrastajien toimialueella muun muassa Koti-Koskissa, Lempäälässä, Akaassa ja Pälkäneellä valkoposkihanhia on kiikaroitu niin taivaalta kuin sänkipelloilta lähes 9000 lintua.

Kirjoittaja:

Risto Vilpas
BirdLife Keski-Häme
Tiedotusvastaava