Matkalla paremmaksi lintuharrastajaksi

Matkalla taitavammaksi lintuharrastajaksi

Sain lintuyhdistyksestä Haukkovaaran Ollilta lainaksi mainion kirjan ”How to be a better birder”, josta koin hyötyväni aloittelijana kovasti. Kirjaa on jo esiteltykin yhdistyksen FB-sivuilla ja laniusverkossa. Laitan tämän vähän päivitetyn esityksen vielä blogin muodossa esille. Joku saattaa kirjasta vielä tätäkin kautta innostua, tai ainakin saada vinkkejä alla olevista muistiinpanoista. Kannattaa tutustua kirjaan, kielimuuria ei tarvitse arkailla! Kirjan englanti on yksinkertaista ja ymmärrettävää. Lintujen nimet ovat englanniksi, ja niiden suomentaminen olisi kyllä hieman työlästä, mutta kirjan pääsanoma ei siitä kärsi, että jättää lintujen lajinimet suomentamatta.

”How to be a better birder”-kirjassa esiteltiin lintuharrastuksen välineitä ja menetelmiä monelta eri kantilta. Parvien seurannassa voi käyttää apunaan tutkakuvia, ja yömuuttoakin voi näin sekä seurata että ennakoida. Sääilmiöiden vaikutuksesta voi tehdä ennusteita, kun käyttää apunaan erilaisia soveltuvia verkkosivuja ja höystää tietoa omalla osaamisellaan. Todennäköisyyttä hyvistä havainnoista voi teknisten apuvälineiden ja hyvien sääseurantaverkkosivujen ymmärryksen avulla kasvattaa huimasti! Oman aloittelijan statukseni vuoksi pidin silti eniten kirjan käytännönläheisistä ohjeista. Tuttuihin lajeihin tutustuminen huolella on se, mihin jo aloittelijakin pystyy, ja siitä on hyvä aloittaa. Kirjan mukaan kokeneenkin harrastajan kannattaa välillä palata ”liian tuttuihin” lajeihin, sillä uutta voi oppia aina. Ylipäänsä ajatus pysähtymisestä ja huolellisesta observoinnista linnun kuin linnun kohdalla ajan kanssa on mukava sen sijaan, että suorituspainetta tuntien etsisi näköpiiriinsä aina vain uusia lajeja – ja harmittelisi, kun niitä ei aina löydy.

Kenttämuistiinpanojen tärkeyttä korostettiin kirjassa – tunsin pienen piston sisuksissani. Aluksi eli viime syksynä tein huolella merkintöjä, mutta havaintomäärien kasvaessa alkoi tuntua hankalalta kirjata vähän väliä jotakin ylös. Koska haviksia on paitsi hauskaa myös hyödyllistä lukea myöhemmin, olen päättänyt ottaa tarkan kirjaamisen uudelleen tavakseni.

Habitaatistakin on kirjan mukaan hyvä kirjata jotain – sitä en ollut aiemmin tullut ajatelleeksi. Kirja nostaa esille sen, että tietoa pitää hankkia laajasti lisää. Itse en ole biologianero, joten jo puulajien erottaminen toisistaan vaatii osaamisen terästämistä. Ruohokasvit ovat sitten ihan oma lukunsa... No, talvi on tulossa, joten luku- ja opiskeluaikaa kai alkaa tulla lisää. Ja kirjassa suositellun oman hyvän käsikirjaston hankkiminen on hitaasti etenemässä sekin.

Kirjassa todettiin, että havainnoida voi aina. Niinpä! Tätä olenkin soveltanut jo pitkään, ja ottanut erilaisilla koulutuspäivillä istumapaikan ikkunan vierestä. Työmatkat omalla autolla ovat hyvää aamuista havainnointiaikaa. Myös bussin ikkunasta voi katsella rauhassa kaupunkilintuja ja joskus maaseudunkin lajistoa, matkasta riippuen. Koiraa ulkoiluttaessa kiikarit ovat mukana nyt entistä useammin, vaikka talitiaisia, sinitiaisia ja pikkuvarpusia kummempaa ei yleensä matkan varrelle satu. Muille paikkakunnille jonkin työasian perässä joutuessa on mahdollista virkistäytyä pistäytymällä jollakin seutukunnan havainnointipaikoista. Tilaisuuksia löytyy loputtomasti, kun havainnoinnin oivaltaa ottaa tavakseen.

Hyviä maaston huomioinnin vihjeitä löytyi kirjasta myös. Kasvuston vaihtumisen kohtia on hyvä tarkkailla, samoin paljaita maakohtia ja erilaisia ruoka-aittoja (pihlajanmarjat, talventörröttäjät ym.). Oli selkeyttävää lukea jäsennystä siitä, miksi ja mitä pitäisi huomioida hyvää maastoa etsiessä. Konkareilla tällainen hiljainen tieto on selkäytimessä. Aloittelijalle havainnoilliset esimerkit avaavat kuitenkin hyvin silmiä sen suhteen, mitä kaikkea voi ja kannattaa linturetkellä pistää merkille.

Uusi kirjasta tullut ajatus omalla kohdallani oli maastokartan suunnitelmallinen käyttäminen lintujen löytymisen apuna. Nyt kirjan lukemisen jälkeen on myös vähän enemmän hyppysissä se, mitä kartasta katsoo. Kirjassa suositellun etukäteen tehtävän havaintosuunnitelman tekeminen kuulostaa erinomaiselta, joskin aloittelijalle työläältä ajatukselta. Suunnitelman kautta voi harjoitella kaiken hankkimansa tietämyksen laittamista peliin. Maastotietoa ja lintutietoa yhdistelemällä ymmärrys havaintopaikkojen tietoisen valitsemisen tärkeydestä lisääntyy. Ilmavirtojen muodostumisen kannalta en itse osaa maastomerkkejä vielä kartoista tulkita. Kun opin, niin lisääntyy todennäköisesti petolintujen näkeminenkin.

Kirjan sanoma tiivistyy mielestäni siihen perusfaktaan, että kentällä vietettyä aikaa ei korvaa mikään. Pitää lähteä ulos muulloinkin kuin hyvällä ilmalla! Aistit avoinna kulkeminen ja ympäristön merkitystä ymmärtävä havainnointi laajentaa kenttäajan näkökulmaa mielekkäällä tavalla. Ei ole kyse vain linnun näkemisestä, vaan on myös tärkeää havaita, että tiettyjä lajeja ei nyt näykään vaikka pitäisi. Suunnitelmallisen paikkahavainnoinnin harjoittamisen idea kirkastui kirjan lukemisen myötä entisestään. On hauska arvioida ensi keväänä, kuinka lintutietämys on lisääntynyt paikkahavainnoinnin myötä. Lohdullista on ajatella, ettei tarvitse matkustaa kauaksi tai asua mahtavan lintupaikan äärellä, vaan että kotimaisemissakin (vaikka takapihalla!) voi kartuttaa ja syventää lintutietämystä monella tapaa.

Kirjan ansioksi lasken sen, että käytän tätä nykyä entistä päättäväisemmin aikaa kentällä myös silloin, kun ”mitään ei näy” ja sääkin on ”väärä”. Ajattelen sitä nyt aina monella eri tavalla kiinnostavana, en mahdollisesti turhana ajankäyttönä – lisäähän kaikki kenttäaika tietämystä olosuhteista, paikoista ja lintujen liikkeistä. Kenttäajan määrätietoinen lisääminen on tuonut mukanaan yllättävääkin saldoa, kuten ensimmäisen saukkohavaintoni Iidesjärvellä. Sen tein nyt syksyllä, kun lähdin varhain sunnuntaiaamuna hammasta purren rankkasateeseen syysmuuttoa seuraamaan Tampereen Aspinniemelle. Toki osasin aavistaa, että tuntitolkulla taivaalta alas valunut ja edelleen runsaana ryöppyävä syyssade minimoi lintujen muuttohalut siltä aamulta. Olin kuitenkin kirjan lukemisen jälkeen päättänyt, että annan kentällä käytetylle ajalle arvoa entistä enemmän, ja että kerään omakohtaisia kokemuksia myös epäedullisen säätilan ja/tai ajankohdan vaikutuksista. Koska oli sunnuntai, oli kerrankin tilaisuus lähteä heti aamusta harrastamaan – sateesta siis viis.

Olin märkä kuin uitettu rotta ensimmäisen tunnin jälkeen, ja niin olivat ne kolme muutakin paikalle uskaltautunutta. Kaukoputkea oli turha yrittää pitää toimintakuntoisena vedenpaisumuksen keskellä. Kun muutto pysyi Tampereen Aspinniemessä olemattomana, ja kun olin havainnoinut tarpeeksi monta lokkia läheltä ja kaukaa, päätin käyttää valmiiksi märkää olotilaani hyväksi ja lähteä samoilla vettä valuvilla kamppeilla vielä Iidesjärvelle. Aina voisi nähdä jotakin, jossakin – tai huomata, että tällä säällä ei näy mitään, missään. Iidesjärven tornilla oli rankkasateesta johtuen autiota. Tornille saapui samaan aikaan vain yksi harrastaja, täysi amatööri hänkin, liikkeellä ”väärällä säällä”. Siellä me kaksi aloittelijaa saimme sitten vaivojemme palkkiona ihastella vikkelää saukkoa, joka rauhallisen aamun rohkaisemana oli tullut aamu-uinnille ihan tornin viereen. Oli hienoa katsella saukon sulavaa sukeltelua lähilampareessa. Näimme myös taveja, heinäsorsia, haapanoita, silkkiuikkuja, räkättirastaita ja tikliparvenkin. Vasta kun vilu tärisytti ja huulet sinersivät kuin lapsena uimarannalla, raaskimme lähteä tornilta pois. Mieltä lämmitti kylmyyden keskellä lopultakin hieno kenttäpäivä. Aina kannattaa lähteä ulos!

Kirjassa on varmasti paljon tuttua asiaa jo kauan harrastaneelle, mutta kannattaa silti katsoa, löytyisikö siitä mitään uutta – niin runsas sisältö siinä on. Itselleni kirja antoi paitsi paljon hyviä vinkkejä, myös uskoa siihen, että jokaisena aamuna aukeaa aina uusi mahdollisuus tulla paremmaksi lintuharrastajaksi. Oppiminen ei koskaan lopu, ja sehän on tämän lajin suola ja sokeri yhtäaikaa.

Kirjassa on kaiken hyvän yleistiedon lisäksi paljon erilaisia verkko-osoitteita, joihin tutustuminen tuo varmasti lisää kiinnostavia tiedonmuruja. Yllättävää kyllä, kirja ei ole kovin paksu, eikä sen lukeminen ota paljoa aikaa. Kirja on edelleen lainattavissa Olli Haukkovaaralta – suosittelen kirjaa lämpimästi sekä noviiseille että konkareille!