Talvimetsän hämärässä

Aamuhämärä taittui lopulta ja tuo normaali tuhruisen tuntuinen, mutta kaikin puolin miellyttävä päivä valkeni juuri sen verran kun se yleensä näinä aikoina on valjennut. Polkupyörä kulki kevyesti koska uutta lunta ei liikenteen kovettamalle tielle ollut hetkeen satanut. Lopultakaan en sitten kovin reippaaseen vauhtiin ehtinyt kun oli pysähdyttävä. Kiikarit silmille ja tarkistamaan hakkuuaukean kuivuneen kuusen latvassa olevaa lintua, jota epäilin ensin tuulihaukaksi. Kaunis naaras ampuhaukka katsoi vastaan ja poistui paikalta kun olin aikeissa kahlata lähemmäksi paremman kuvan saadakseni.

    Naaras ampuhaukka tarkkaili maisemaa hakkuuaukean kuivuneen kuusen latvuksessa 

Kuten useasti aiemminkin en tälläkään kertaa ollut suunnitellut sen kummempaa retkikohdetta. Ajattelin ensin ajaa normaalin pyörälenkin mutta jossain vaiheessa päätin että teen kunnon metsäkierroksen. Päätös oli varsin lyhytnäköinen koska en ollut tällä kertaa ottanut olalleni lumikenkiä ja kahlaaminen hangessa ilman niitä tulisi ottamaan voimille. Joka tapauksessa kun vielä vastaan lentävä korppi sai päätökseni pysymään, niin sitten kahlasin hetken päästä umpihangessa kohti metsänreunaa.

    Orava "kuunteli" selkäni taka kansallishymniä

Olin jo vuosien mittaan aiemmilta metsäretkeilyiltä oppinut että metsä on lumiseen lopputalven aikaan vielä varsin hiljainen, siellä ei oikeastaan tapahdu mitään. Olen myös oppinut aina vain hupenevia suuripuisia metsiä kulkiessani sen että aina enemmän näkee ja kuulee kun rauhallisesti siellä kulkee. Ei kiire minnekään, aikaa ajatella ja uteliaana tutkia kaikkea minkä näkee ja kuulee, odottaa jotain tapahtuvaksi vaikka se olisi vain myyrän vilahdus kun se kipaisee kolosta toiseen polun yli. Kuulee kuinka kuusenkäpyjen suomut rapisevat oksistossa niiden pudotessa hangelle kun orava nauttii siemenateriaa, tai kun kokonainen käpy putoaa alas käpytikan vaihtaessa tyhjennetyn tilalle uuden juuri hakemansa.

    Tauon aikana maastossa saattaavat linnut ja nisäkkäät tulla hyvinkin lähelle

Metsän reunapuissa tuli vastaan muutama närhi. Äänekkäinä ja uteliaina ne kiersivät lumisessa metsänreunalepikossa ja kun sitten totesivat mikä olin lajiani, niin kuuluvasti rääkyen ne lensivät paikalta suurten puiden suojaan. Kaikkialla kuusten alla ja lomassa oli jälkiä oravasta, käpyjen suomuja puiden juurella ja jälkiä lumessa kun ne olivat siirtyneet hangella puulta toiselle. Jäniksillä oli ilmeisesti myös jotain meneillään, sillä paikoin oli lumen pinta poljettu kuin tanssilattialla, papanoita ja jälkiä ristiin rastiin.

    Närhi kävi tutkailemassa hangessa kulkijaa 

Pyy oli myös kulkenut lumessa, jäljistä pystyi seuraamaan sen kulkua varvulta toiselle kun se oli etsinyt silmuja appeekseen. Yllättävää kyllä aivan äänetöntä ei tällä kertaa ollut, vaikka usein metsän sydämessä kuulee vai tuulen kohinan puissa. Tällä kertaa oli tyyntä, lunta ei varissut puista, mutta linnut lauloivat. Muutama kuusitiainen aivan lähekkäin harrastivat jo kilpalaulantaa ja kauempana hömötiainen hiukan erilaisella kolmitavuisella vihellyssarjalla. Kaipasivat kevättä, nämä metsää koko talvikauden kiertävät metsätiaiset. Parveen nämäkin taas jossain vaiheessa liittyivät jatkaen ruokailua lumisissa puissa, mutta pysyen poissa ihmisasutuksen tuntumasta, kuten pääosa niiden lajikumppaneista. Tällä pienellä metsäkaistaleella kiersi vain yksi tiaisparvi jossa täälläkin sinitiaiset olivat valtalajina. Muutamia talitiaisia kuului tähän joukkoon, nuo aiemmin mainitut kuusi- ja hömötiainen, töyhtötiaisia sekä puukiipijä. Lisäksi korkealla kuusen latvaosissa lensi vielä jokunen hippiäinen oksien kärkiä tutkien.

    Pyy oli kulkenut varvulta toiselle ja etsinyt silmuja ateriakseen 

Kiersin metsän eri osissa kuulostellen tikkojen naputusta. Käpytikat ruokailivat kuivuneiden kuusien latvaosissa, osa kuusenkäpyjen ja joku männynkäpyjen siemeniä syöden. Lopulta aivan metsän rajalta löysin pohjantikkakoiraan ruokailemassa kuivassa kuusessa. Puun juurella oli kuorenlastuja kirjavanaan ja jo aiemmin löytämäni tuoreet syönnökset johdattivat oikeaan suuntaan. Täällä yksinäinen puukiipijä ruokaili pohjantikan seurassa etsien hyönteisiä aivan tikan alapuolella, tikkaa seuraillen. Närhet kiertelivät äänistä päätellen ympärilläni ja niiden kurahtelut sekoittuivat oravien hiukan samantapaisiin ääniin näiden tavatessa lajikumppaninsa. Istuessani puunrungolla ilmaantui yksi orava kummastelemaan taakseni. Pitkään se seisoi oksalla takajaloillaan pitäen oikeaa etutassua rintansa päällä kuin kansallishymniä kuunnellen.

Tiaisparvi suoritti ohilennon pitäessäni taukoa, mutta nyt hippiäiset olivat jo laskeutuneet aivan alas, ja lensivät aluskasvillisuuden kuusennäreestä toiseen. Lieneekö sitten päivän hämärtyminen jo laittanut ne ennakoimaan ja etsimään vähitellen sopivaa tiheää närettä yöpymispaikakseen. Kuusten latvuksissa vihellelleet ja jokeltelevaa lauluaan tapailleet punatulkutkin olivat siirtyneet alemmaksi ja niiden sointuva ääntely kuului kaikkialla ympärilläni. Korpin kaukaiset äänet jäivät taakseni kun lopulta kahlasin takaisin polkupyörän luo, eikä metsässä olisi edes tarvinnut lumikenkiä.  

    Pohjantikka ruokaili kuivuneessa kuusessa