Loppiaisen lintulaskenta

Loppiaisaamu valkeni yhtä hitaasti kuin joulukuun muutkin aamut. Vasta yhdeksältä alkoi olla sen verran valoisaa, että oli hyvä harkita lähteäkö laskentaa suorittamaan, vaiko ei. Kun kerran ei juuri tuolla hetkellä satanut päätin sitten lähteä, ja vartin yli yhdeksän aloitin laskennan Laiskanmäen alta. Ensimmäiset linnut tulivat vastaan jo heti Laiskan pellonreunan metsänlaiteella, sini- ja talitiaisparvi. Puolenkymmentä sinitiaista ja muutama talitiainen, mutta ei sitten mitään metsätiaisia hömö-, kuusi- tai töyhtötiaista.

Linnut olivat lähestulkoon uupeluksissa, varsinkin normaalit varislinnut, varikset ja harakat olivat vallan hukassa. Yleensä niitä on ennen Kärsän mutkia kertynyt muutama kymmenen, mutta nyt vasta ensimmäinen varis kasurissa. Sekin oli jäädä huomaamatta, mutta pari raakkumista paljasti pellonsyrjän kuusen oksalla istuneen harmaatakin. Kärsänlahti oli jäässä, eikä Peltosaaren sivussa ja Huhta- sekä Viitasaaren edustan sulavesialue oli myös tyhjä vesilinnuista. Samoin oli Mallasselkä Leppälän kohdalta kiikaroidessani täysin tyhjillään.

    Punatulkku

Valon määrä ei auringon nousun jälkeen lisääntynyt pätkääkään, oli vain tuollainen sumupäivän kaltainen hämärä, vaikka sumua ei juuri ollut. Ja miten olisi olutkaan kun lämpötila oli lähes kuusi astetta lämpimän puolella. Tuntui varsin kohtuuttomalta, että Laiskan peltojen jälkeen oli vain yksi sinitiainen ja tuo Kärsän varis, kunnes Leppälän jälkeen kaksi harakkaa herätti maisemaan jonkinsortin eloa. Sitten alkoi tapahtua kun hieman ennen Lukonmäentien risteystä pyörätien ja pellon välisellä paju-, leppä- ja koivurääseiköllä liikkui tiaisparvi josta laskin kuusitoista sinitiaista ja kahdeksan talitiaista.

    Töyhtötiainen

Lukonmäentielle käännyttyäni vasemmalla puolen pellon laiteen koivun latvasta sain kiikarin näkökenttään sentään parikymmentä keltasirkkua. Tästä se sitten alkoi, linnut olivat heränneet ja lähteneet lopulta liikkeelle. Keinumäen kohdalla lensi närhi tien yli ja lepatteli peltojen yli kohti Pyykkikalliota. Heti tämän jälkeen tienvarren haavan latvassa taas kuusi keltasirkkua ja korkealla taivaalla matkasi kohti etelää kahdeksan harmaalokkia tiiviissä parvessa. Tervaniityn kohdalla ruokaili koivuissa yksitoista sinitiaista ja puolenkymmentä talitiaista.

    Kuusitiainen

Sitten tulikin tienristeys, josta piti lähteä kulkemaan korpitaivalta. Noustessani ensimmäistä mäkeä, haapavitikosta pörisi kolme pyytä pakolentoon. Virokeskin kärrytiellä oli tehty muutamassa kohteessa rumputöitä ja savea oli nilkkaan saakka, tie oli muutenkin lähestulkoon pelkkää liejua joten kävely oli jonkin asteista luistelua. Juuri hieman ennen Virokeskin pellolta poistuttuani silmäsin vielä kiikarilla pellonlaiteen kuusten latvat. Samalla osui silmiini kahdentoista harmaalokin parvi joka sekin matkasi samaan suuntaan kun aiemmin näkemäni harmaalokkiparvi. Virokeskin ja Hassunniityn välillä kuunnellessani kuulin hiljaista naputusta ja poikkesin pienen matkaa polulta määrittämään korkealla kuusen latvuston oksien välissä puuta kuorivan pohjantikan.

    Pohjantikka

Hassuniityn halki kulkiessa kengät puhdistuivat savivellistä kun lotistelin vetistä peltoa, jonka pinta upotti lähes nilkkaan saakka. Kun vielä heinätupolla hankasin kengät puhtaaksi, tuntui kävelykin taas paljon kevyemmältä. Siinä puhdistuspuuhailun ohessa kuulin palokärjen kuikutusta Karhunkallion suunnasta. Hassuniityltä lähtevä kolmensadan metrin tienpätkä olikin sitten kuiva ja hyvin hiekoitettu. Ainoa mikä hiukan harmistutti, oli tien oikeanpuoleisen metsän tuleva kohtalo, kun metsän läpi näkyi ”kauniisti” Tervaniityn puoleinen valoisa hakkuuaukko puiden lomasta.

Kääntyessäni polulle joka oli yhteysreittinä Iso-Hietasiin johtavalle metsätraktoritielle, lähti pellon syrjästä kaksi pyytä. Linnut lensivät pellon yli lopulta tyypillisesti siivet kuperina liitäen pellonreunalepikkoon. Ennen tuloani Iso-Hietaseen, lähellä Karhunkalliota pieni metsätiaisparvi ylitti tien. Kaksi hömötiaista, kolme kuusitiaista, kolme töyhtötiaista ja kaksi hippiäistä sekä kaksi puukiipijää. Yllättävästi Iso-Hietasen ohittavalla voimalinjalla matkasi korkealla yksinäinen harakka kohti Niittymäen tilaa.

    Pyy

Iso-Hietasen metsäautotielle päästyäni pidin mehutauon ja silmäilin taimikoiden yli hyvällä näköalapaikalla ympärilleni, kaksi teertä oli parkkeerannut kaukana taimikon yläpuolella näkyvälle kelopuun oksalle. Juuri kun olin jatkamassa matkaa, lensi kahdeksantoista yksilön urpiaisparvi tienlaiteen koivikon puiden latvoihin josta ne hetken kuluttua jatkoivat matkaa eteenpäin. Lieneekö urpiaisten lähtöön syynä ollut ylitse lentävä komea naaras kanahaukka, joka sai kaukana olevat teeret kuitenkin karkuteille. Hietasen jälkeen tienvarressa pyrähteli tienpenkalla ja tienvarsipuissa tiaisia ja hippiäisiä, hömö-, kuusi- ja töyhtötiaisia sekä muutama sini- ja talitiainen.

   Kanahaukka

”Bermudan kolmiolta” kuusinäreiköstä lähti teerinaaras ja sitten tienvarressa oli jokin tumma möykky. Oletin sen olevan jostain tiellä kulkeneesta metsäkoneesta pudonnut sammaleen pala. Lähemmäs tultuani se kuitenkin alkoi näyttää enemmän irralliselta hiukan kirjavalta ruohotuppaalta. Kiikarit silmille ja kas! Koppelo katseli minua olkansa yli ja minä tietysti hitaasti ottamaan kameraa laukusta. Kun sain kameran sitten lähestulkoon valmiusasemiin, niin tokihan tuo naisenryökäle otti ja lähti, jättäen minut räpläämään kameraa tyhmän näköisenä. No naisiinhan ei voi koskaan luottaa, kamera tietysti nyt varoiksi kaulaan roikkumaan kiikareiden kanssa kolisemaan.

   Närhi

Kairantielle tullessani lensi käpytikka käpy nokassaan jonnekin männikön sokkeloihin pajalleen. Seuraava laji olikin laskennan toinen närhi kun se rääkyen lensi Kairankorven kohdalla kohti ”kultakaivosaluetta”. Heti sen jälkeen tien oikealla puolella olevan kuivuneen kuusen rungolla ruokaili pohjantikka. Tästäkään en saanut selville sukupuolta siksikin kun oli todella hämärää ja tikka korkealla eikä päälakea alahaalta päin nähnyt. Tullessani peltoalueelle Pellonreunassa kierteli tiaisparvi, matkaten kohti läheistä taloa ja ilmeisesti siellä olevaa lintulautaa. Pellon yli lentäviä lintuja oli kohtuullisen paljon helpompi laskea kun puissa hyöriviä lintuja. Kahdeksantoista sinitiaista, yhdeksän talitiaista ja mukana kulki kolmen punatulkun ryhmä. Viimemainitut olivat sitten lopulta laskennan ainoat, yksi koiras ja kaksi naarasta.

    Käpytikka

Kairantien hevostilan liepeiltä löytyi kolme varista ja kaksi harakkaa, mutta nyt olivat useasti paikalla maleksineet naakat poissa, ilmeisesti kaupungin iloisissa riennoissa. Käpytikka naputteli Kairantien ja kaapelintien risteyksen lähellä olevassa suuressa raidassa käpyä ja ojan pohjalla oli kaksi pientä lintua ilmeisesti juomassa. Lähemmäksi tultuani nuo hiirulaiset pyrähtivät tienvarren reunapensaisiin, vihervarpuspari. Honkisuontien risteyksessä taas tiaisparvi toistakymmentä sinitiaista ja puolenkymmentä talitiaista. Hallamäen jälkeen tienvarren männyn oksalle ilmaantui yksinäinen töyhtötiainen, ja vaikka kuinka tähystelin ja kuuntelin, muita lintuja ei lähistöllä näkynyt. Vasta Sudenkuopantien risteystä vastapäätä pellonlaiteella löytyi lisää tiaisia taas sinitiaisia enemmän kuin talitiaisia. Kaapelin pellolla ruokaili kaksi harakkaa ja varis.

   Vihervarpunen

Hiukan ennen Rinkarintietä lähti tienvarren puista hakkuuaukon jälkeen kaksi pyytä ja sen jälkeen vai palokärki joka hiukan ennen Irjalaa mekasti ”Ilveskallion” suunnalla Kokkolan itäpuolella. Irjalan risteyksessä päättyi laskentareitti, mutta sen jälkeen sitten alkoi olla varislintuja vaikka kuinka. Kun ne olivat olleet laskentareitillä lähes yksittäisten varassa, täällä niitä oli kymmenittäin omakotitalojen pihanurmikoilla ja pihapuissa. Eräänkin talon ruokintapaikalla rasvapötkön kimpussa roikkui kolme naakkaa ja kymmeniä oli yrittämässä osingoille. Variksia ja harakoita vaikka muille jakaa, mutta ne eivät sitten enää kuuluneet laskentaan, joten ehkäpä Jukka oli niistä joitain päässyt kirjaamaan. Iltapäivä alkoi jo hämärtyä kellon ollessa puoli kolme iltapäivällä. Sadetta ei kaikeksi onneksi koko aikana tullut eli siinä suhteessa retki oli täysin tyydyttävä ja lajimääräksi sopivasti 22.

   
 Palokärki 

Kirjoittaja:

     Jorma Ahola