Kevään alkua odotellessa

Sääksmäki Halkianvainio aamuauringon valossa

 Aamu valkenee tähän vuodenaikaan jo varsin aikaisin, ensin sininen hämärä muuttuu aina vain valoisammaksi ja lopulta taivaanrannan takaa nousee sädekimppu jota auringoksi kutsutaan. Valon määrä lisääntyy ja polkupyörällä ajaminen on yhtä silmien siristelyä kun aurinkolasit evät tulleet mukaan. Yöllä on ollut pientä pakkasta ja puissa huurretta, jonka valkoisuutta korostaa matalalla olevan auringon säteet ja vastavalo. Kauan odotettu kevät sai hetkellisen aikalisän kun talvi ei aivan niin aikaisin taipunut kun talven säätila oli antanut ihmisille uskotella. Mutta nyt olisi luvassa jo tuon kevättoiveen täyttyminen, ilmat alkaisivat lämmetä. No, mitä nyt vielä pieni lumipyry, joka muuttuisi vesisateeksi ja sulattaisi sen vähän mitä oli ehtinyt yön aikana sataa.

Laulujoutsenet

Siihen on sentään vielä muutama päivä aikaa, nyt olen taas kerran vanhalla tutulla, pelkällä pyöräilykierroksella, matkalla Sääksmäen kylien kautta kohti Ritvalan takamaita. Näillä talvisilla aamupäivän retkillä harvemmin poikkeilen metsiin kävelemään, mutta keväällä ja kesällä maastoretkeily on se juttu.  Jo kotoa lähtiessä Raikkaan paikkeilla lensi kaukana kaksi valkoista suurta lintua, laulujoutsenia kohti länttä, ilmeisenä määränpäänään Isonvuolteen sula-alue. Ja Monontien risteyksen läheisestä pensasaidasta kuuluva pikkuvarpusten tirskuminen joudutti matkaani eteenpäin. Hiukan haikeutta tulee mieleen heti Vallonjoen sillan ylitettyä, sillä enää ei Uotilan kohteilla parveile varislintujen paljous, ei liioin keltasirkkujen ja viherpeippojen satapäiset parvet. Nyt ei kannata pysähtyä kiikaroimaan Uotilan pihakuusen oksistoa puluja vaanivan kanahaukan havaitsemisen varalta, kun ei ole pulujakaan paikalla. Uudet asukkaat eivät ole linnuista kiinnostuneita, tai eivät ainakaan ruoki niitä kuten aiemmat asukkaat joille lintujen talvinen hyvinvointi oli sydämen asia.

Korpit

Viuhan risteyksen jälkeen polkupyörän nastarenkaan rahinan sekaan liittyy jostain Viuhan suunnalta korpin korraus ja siltä lintu näkyy lentävän edestäni Viuhanjärven yli kohti Harjunkalliota. Varislintuja tulee enemmälti vastaan jo ennen Mattilaa. Suuremmaksi osaksi naakkoja, joita lentää lähestulkoon pääosin kaksittain tien yli Kaivovainion pellonlaiteen puihin. Kaksittain, parittain niinpä. Onhan kevät, ja naakat joiden pariside kestää vuodesta toiseen ovat kevään tullessa vielä aiempaakin läheisempiä toisiaan kohtaan. Korpin ääni kuuluu taas, nyt lintuja on kaksi, tulevat Harjunkallion suunnasta rinta rinnan lentäen, matkalla jonnekin tärkeään kohteeseen. Suoraviivaisesti takamaiden suuntaan lentäen, välillä kuitenkin kisaillen kesken lentoa ja taas jatkaen matkaa.

Pikkuvarpunen

Käännyn Kannistonmäkeen ja Arranojan kohdalla pysähdyn hetkeksi, Nyt ei näy mustarastasta kuten usein aiemmin, ojan reunalla. Heti tämän jälkeen pellon ylittävän sähkölinjan lähimmällä sähköpylväällä tirskuttaa pikkuvarpunen ja toinen lintu ilmaantuu langalle pylvään tukiputken sisältä. Seuraava pikkuvarpuspari on heti seuraavan sähköpylvään tuntumassa. Mustarastas lentää tien yli noustuani Kannistonmäkeen ja sitten on seuraavan pikkuvarpusparin vuoro. Neljäs pikkuvarpuspari on viimeisellä sähköpylväällä kun tulen peltoalueelle, josta on vain pienen matkaa Innalanraitille josta käännyn Arranmäen ja Huittulan suuntaan. Läheistä latoa ennen on pysähdyttävä tarkistamaan tiivis pellolla pienelle pälvelle kokoontunut lintuparvi. Naakkojen konferenssi oli paikalla, joukossa muutama harmaatakkinen varis kuin lakeijoina naakkojen eleganssille seurueelle.  

Mustarastas

Huittulanharjulle ajaessa ei lintuja juuri näkynyt ja oikaisin harjun rinteen suuntaisesti Laarikkaantielle, josta harjunsyrjää kulkevaa peltotietä Vatastentielle. Laarikkaantien ylitti fasaanikoiras nopeasti juosten häviten tienvarren pensaikkoon, kauempana lensi kaksi harakkaa epämääräisen mellastuksen suuntaan. Melun syykin selvisi, ennen kun tulin Vatastentielle kahdeksan närhen äänekäs parvi harrasti jonkinlaista yhteissoitimeen liittyvää rituaalia. Näin ainakin oletin sillä linnut ajoivat toisiaan pois istumapaikalta ja käyttivät niin rikasta äänimaailmaa, että en yhtään epäilisi että joskus metsässä kuulisi närhen kysyvän: Kuka siellä kulkee? No leikki sikseen, mutta loistavaa äänenkäyttöä silti, ei mitään karheaa varislintumaista rääkymistä, vaan kymmeniä kirkkaita heleitä ja sointuvia ääniä.

Närhi

Vatastentiellä pieni keltasirkkuparvi suurnavetan pihapiirissä, viherpeipon perhoslentoa kun se koetti tehdä naaraaseen vaikutuksen ja muutama naakka. Naakat ja harakat olivat sitten pääosassa aina Ritvalanraitin Vastamäen päälle saakka. Täällä lähti mustarastas tienvarsikuusesta, lensi tien yli ja katosi hakkuuaukon taimikkoon. Nyt eivät teeret pitäneet soidinta Loukkaan pellolla kun kävin kirjaamassa nimeni Lapinkankaan kodan vieraskirjaan. Palokärkien rummutus ja soidinhuudot sen sijaan kuuluivat pellon takaa. Nyt mukana oli ääniä jotka merkitsivät että sukupuolet sietävät jo toistensa läheisyyttä. Tein myös pienen kierroksen lapinkankaan metsässä, sillä koskaan ei tiedä milloin siellä viimeisen kerran puiden lomassa pääsee kulkemaan. Pohjantikka kuori korkealla kuivan kuusen latvuksessa oksia, sillä rungon se oli jo ehtinyt kuoria toukkia etsiessään. Lähtiessäni vielä käpytikka lensi tien yli käpy nokassa kohti pellonreunan mäntyä jossa alkoi purkamaan käpyä siemenistä.

    Palokärki

Kairantien risteyksessä arvuuttelin hetken jatkanko Lukonmäentietä vai käännynkö Kairantielle. Lyhyempi reitti eli Kairantie sai voiton ja suuntasin kohti tien Kaapelinkulman päätä. Vaikka Pyörtymäen rinteessä mellasti kaksi kaivinkonetta kallion pintaa puhdistaen, kuulin silti kaukaa Hietasten suunnalta kuuluvan harmaapäätikan vihellyssarjan joka vain jatkui ja jatkui loputtoman tuntuisesti. Vasta Hietasten risteyksen jälkeen tuo yksitoikkoinen laskeva vihellyssarja lakkasi kuulumasta, mutta sitten kuului toinen ääni, vielä monotoonisempi, varpuspöllö vihelsi kaukana Tauransuon suunnalla. Ilmeisesti kuten näinä tällaisina päivinä, korkean kuusen latvassa täydessä auringon paisteessa kurkkuhöyhenet pörheänä: ”pyy – pyy – pyy – pyy…”

Varpuspöllö vihelteli jossain kaukana Tauransuon suunnalla

Kaapelinkulman ensimmäisille peltomaille tullessa etten ilmaantui korppien joukko joka esitti hallittua lentonäytöstä taitavin suorituksin. Kahden, kolmen, neljän linnun muodostelmalentoa pellon tuntumassa, yksilösuorituksia komein vaakakiertein sopivin äänin maustettuna. Laskin lintuja yhteensä kymmenen yksilöä ja sinne ne jäivät, osan kuitenkin kuulin koko ajan korraavan jossain sivummalla, nousevan välillä kauempana korkean kuusen latvaan ja taas jatkavan matkaa. Näin aina Veikko Hakulisentien risteykseen jossa kuulin viimeiset äänet Mettivuoren metsän suunnalta, jossa ne katosivat lumitykkien jatkuvaan huminaan. Siinä se sitten olikin, varsin normaali, suhteellisen tapahtumaköyhä pyöräretki, mutta mitä muuta voi odottaa tältä rospuuttoajankohdalta, hetkeä ennen aikaa jolloin kaikkialla on muuttolintujen ääniä. Jolloin rastaat ja peipot laulavat, metsät ovat täynnä pohjoiseen matkaavien järripeippojen ryystämistä ja kurkien pääjoukkojen soittimet kuuluvat korkealta siniseltä taivaalta. Sitä odotellessa.

Kirjoittaja:

     Jorma Ahola