Linturallimuistio 2014

    "Päättymätön, suora tie, usvasta se usvaan vie..."  (Yrjö Jylhä)

Aloitimme kuten useimpina aiempinakin vuosina, kello 17:00 kaarsin Sointulassa pysäköintipaikalle Classillisen soidessa autoradiossa. Juhan tullessa paikalle oli kello jo muutaman minuutin yli aloitusajankohdan joten pääsimme kurkistamaan paikallista maastoa lähempää. Ei siksikään, että olisi ollut mitenkään kiire, mutta odottelimme vielä haukansilmää, joka oli tiimimme kolmas jäsen. Kaiken lisäksi takapihan varpuset olivat niitä jo harvinaistuvia lintulajeja. Niiden etsimiseen pikkuvarpusten joukosta menee usein nykyisin tuskallisen kauan. Varpuset löytyivät sekä räkättirastas, varis, västäräkki sekä peippo.

Palasimme pysäköintiruutuun kun Haukansilmä oli saapunut paikalle ja lähdimme liikkeelle kohti huimia seikkailuja. Ajateltu ensimmäinen pysäkki oli Leppälän uimaranta ja pyykkilaituri. Harmaasieppo oli vastaanotto komiteassa ensimmäisenä. Mallasselän puolella souteli kaksi kuikkaa, silkkiuikkuja sekä harmaalokkeja. Lähtiessämme vielä jatkamaan matkaa koivujen latvuksessa keikkui oksistossa sinitiainen. Odotimme hiukan enemmän seuraavalta siirtymätaipaleelta ja saimme sitten vain hiukan ennen Mälkiäistä tien yli lentävän närhen. Kun ajatellaan matkaa Leppälästä Mälkiäisiin, luulisi tuolla matkalla näkyvän lintuja vaikka kuinka, mutta eipä vain. Aiempina syksyinä Haukilan peltoalueiden lintupaljous oli muuttunut pelkäksi sänkipelloksi ilman minkään sortin siivekästä, sudenkorentoja lukuun ottamatta.

    Sinitiainen

Mälkiäisissä heti Kariniementielle käännyttyämme pysähdyimme tuokioksi viherpeippoparvea tutkailemaan. Nyt vasta naakat ilmaantuivat listalle mukaan, samoin keltasirkku, käpytikka ja pikkuvarpunen. Kariniemen rannasta löytyi vain lokkeja, kalalokki uudeksi lajiksi. Silkkiuikkuja seilasi selkävedellä purje- ja kalastajaveneen ohessa. Poistuessamme paikalta lensi tien yli kaksi mustarastasta ja joitain ”pienempiä tirppoja”. Mäkiniityntieltä odotimme pyytä, mutta saimme vain valkohäntäkauriin näkyviin kaksoisvasoineen. Taposentiellä lensi edellämme kaksi kivitaskua ja Taposen tilan kohdalla pellolta nousi lentoon lähes sadan yksilön sepelkyyhkyparvi. Koivukujan kautta käännyimme metsäautotielle jonka varressa yhytimme räkätti- ja punakylkirastaiden sekaparven. Limojärven metsäautotiellä sitten lopulta pyrähti kaksi pyytä edestämme lentoon ja hakkuun laiteen tukkipinolta varmistimme lopulta nuoren punarinnan. Olihan noita lentänyt useitakin edestämme, mutta kuten olimme päättäneet, ”vilahduksista ei oteta”. Hömötiainen jankkasi kutsuääntään tienvarren koivuvesaikossa.

    Valkohäntäkauris

Seuraava pysähdys oli sitten Lapinkankaan kota ja siitä suunnistimme Ritvalan kautta Vatasten tielle Haukansilmän hartaasta toiveesta johtuen. Vatastentien peltoalueelta Laarikkaalta löytyi muutamia töyhtöhyyppiä ja västäräkkiparven ainokainen keltavästäräkki. Aurinko alkoi olla jo lähellä taivaanrantaa ja siksipä päädyimme ajamaan vanhan kolmostien kautta Kalatonlahdelle vielä ennen yöpuulle siirtymistä. Kävellessämme kohti maisemointialuetta näimme jo kaukaa kivikasan päällä auringon viime säteissä kauniin aikuisen kanahaukkakoiraan. Ruohostosta nousi lentoon kiuru ja altailta yksinäinen tavi. Tavin lähdettyä lähti rantapuustosta ampuhaukka kauniisti kaartaen Varsanhännän rantatien uralle, mutta tämäkin oli vain yhden näkemä, ja jäi siksikin pois listalta. Haukansilmän tarkan katseen ansiosta pääsimme katsomaan Säkkisaaren edustalla aivan veden pinnassa lentävää harmaahaikaraa. Illan päätteeksi vielä kelokivun latvasta lähti tuulihaukka lentoon. Siinä tuo perjantai-iltapäivän saldo sitten olikin, 47 kilometrin taival suoritettuna ja pääsimme nukkumaan.

Lauantaiaamu aloitettiin seitsemältä, sillä herrasmiesmäisesti aloittamalla pääsimme mukavasti taas rallifiilikseen. Sumu teki siitä, kuten nykyisin tavataan joka paikassa hokea, varsin haasteellisen. Ajoimme suoraan Mahlianmaalle ”Avilonin kaatopaikalle”. Joko porukkamme ote oli herpaantunut, mutta saaliiksi jäi ainoastaan puolenkymmenen sinisorsan porukka kaatopaikan lampareessa. Autolle palatessa tapasimme ’No Nameksen’ kaksikon ja toivottavasti heillä oli onnea tuon hiljaisen kaatopaikan komppaamisessa. Me sitä vastoin päädyimme Harjunkallion metsäautotielle. Tämä rasti antoi kolme uutta lajia pajulinnut, talitiaisen ja hippiäisen. Tosin Juha pysäytti auton kun oli avoimesta ikkunasta kuulevinaan peukaloisen rätinää. Jäi kuitenkin meiltä muilta kuulematta ja jatkoimme, sitten kun olimme saaneet houkuteltua Haukansilmän autoon, metsäautotien kääntöpaikalle. Aikeemme oli pysähtyä kääntöpaikalla kuuntelemaan, mutta emme sitten näin tehneet sillä auton ikkunoihin pörräsi kymmenittäin hirvikärpäsiä ja ajoimme hiukan eteenpäin.

Viidennumeron ruuhkan läpi pujottelimme lopulta Uittamontien kautta Kuurilantietä Linnasiin. Linnasissa kahdeksan kesykyyhkyä ja peltoalueen sähkölangalla istui sumun pehmentämä kaukoputkinäkymä, lyyrapyrstöinen teerikoiras. Hopeavuorentietä suuntasimme kohti Patavuoren kivilouhosta. Tosin tiesimme törmäpääskyjen jo jättäneen alueen, mutta metsäautotien suorakulmamutkan jälkeisellä hakkuulla istui männyn alaoksalla varpushaukka, joka heti auton pysähdyttyä lensi hakkuun yli metsän suojiin. Kivilouhoksen jälkeen Pikku-Patavuoren kohdalla ylitti tien punatulkkupari ja hetki sen jälkeen tienvarressa pyrähteli tiaisparvi. Töyhtötiainen oli tuon pysähdyksen ainut uusi laji.

    Varpushaukka

Seuraava kohde olikin sitten tuo kuuluisa Metsä-Paavolantien silta, jonka ali hiljaa virtaa Lontilanjoki. Kurkia, töyhtöhyyppiä, kanadanhanhia, laulujoutsenia, suokukkoja, kottaraisia sekä kolme muutolla olevaa mustavikloa. Toki siellä muutakin lajistoa oli, mutta aika lailla sellaisia jotka olimme jo listalle saaneet. 

    Metsähanhet

Umpilammin peltotien varrella oli sitten pensastaskuja enemmänkin ja karja-aitauksen rypykuopassa kymmenen yksilön metsähanhiparvi tarkkaili valppaana ympäristöä. Kurkia oli lähemmäs viisikymmentä, puolenkymmentä laulujoutsenta, tuulihaukka saalisteli Umpilammin yllä ja Siniänmäen läheiselle pellolle laskeutui kolmisenkymmentä kanadanhanhea. Matkalla Toijalaan syömään Haukansilmä totesi Kurisjärventietä ajaessamme tien varrella nähneensä jonkun valkoisen istuvan sähkölangalla. ”Näytti ihan isolepinkäiseltä!” Ei kun käännös takaisin, ja siinä se oli isolepinkäinen tyynesti tarkkailemassa peltomaata.

    Isolepinkäinen

Seuraavana olikin ruokailutauko Akaan Toijalassa. Ruokailun jälkeen suuntasimme Jumusen rantaa, jossa uimarannan laiturilta haravoimme järvialueen, ainoana uutena lajina kolme isokoskeloa. Enemmänkin niitä kaukorannoilla oli lepäilemässä, mutta yhteen lajiin tämä kohde jäi. Sen jälkeen päätimme ajaa Konhoon, jossa ei uusia lajeja matkaan kertynyt. Kaukana saaren rantakivellä harmaahaikara ja kaksi kuikkaa lensi ylitse Konhonselän suuntaan. Vedentaan alue ja Kankaronpään peltolakeus oli yhtäkaikki hiljaisia linnuista. Vasta uudemman kerran käydessämme Mahlianmaan kaatopaikalla saimme muutaman uuden lajin. Nyt ei ollut sumusta haittaa, mutta vain rautiaisen ja metsäkirvisen saimme uusina lajeina tältä alueelta.

    Hernekerttu

Saarioisjärvelle suuntasimme sitten suurin odotuksin, mutta iltapäivän siesta piti linnut paikoillaan. Haapana, telkkä, nokikana ja ruokokerttunen, olivat ainoat uudet lajit rallilistaamme ja päädyimmekin sitten ajamaan Tykölänjärvelle. Ajoimme Huittulasta Vatastentielle, jossa saimme haarapääskyn ja samalla seurata nuoren kanahaukan epäonnista saalistusta. Peto koetti iskeä ylhäältä lokkiparvesta saaliin, mutta kalalokki oli sen mielestä hieman liian kookas. Lintu jarrutti kesken iskun ja kaarsi häpeällisesti pois, lentäen Pitkästenmäen metsään. Matkalla Tykölänjärven tornille Haukansilmä huomasi taivaalla kaartelevan nuolihaukan ja viimeinen uusi laji tuon jälkeen oli järven rantapensaissa liikkuva pajusirkku. Odotettuja sääkseä ja ruskosuohaukkaa ei lopultakaan tunnin odotuksesta huolimatta näkynyt. Päädyimmekin siihen, että meitä oli petetty ja poistuimme. Autolle tullessamme kello olikin sitten jo 17:00 ja ralli oli osaltamme päättynyt. Lajeja 66 joukkueellamme, kilometrejä hiukan yli 170, joka kuten aina on liikaa. Joka tapauksessa hauskaa oli, maailmaa parannettiin lintuhavainnoinnin ohessa, vaikka ei se siitä tainnut miksikään muuttua. Kiitos kuitenkin Juha ja Pirjo. 

    Tykölänjärven laulujoutsenet

   (7.9.2014  JVU)